Libanonissa

Vierailen tällä viikolla Viron puolustusministeri Hannes Hanson kanssa Libanonissa tutustumassa Libanonin UNIFIL-operaatioon.

Kyseessä on Suomen suurin kriisinhallintaoperaatio. Suomalais-irlantilaisen pataljoonan tehtävänä on YK-johtoisessa UNIFIL-operaatiossa valvoa vastuualuettaan sinisen linjan tuntumassa, tukea Libanonin asevoimia ja muita paikallisviranomaisia sekä avustaa Libanonin väestöä. Suomi on toiminut johtovaltiona pataljoonassa marraskuusta 2013 lähtien ja jatkaa marraskuuhun 2016 asti.

Suomalais-irlantilaisen pataljoonan suomalaiseen jääkärikomppaniaan on viime toukokuusta lähtien kuulunut virolainen jääkärijoukkue. Virolaisia työskentelee lisäksi pataljoonan ja operaation esikunnissa. Suomalais-irlantilaisen pataljoonan kokonaisvahvuus on noin viisisataa rauhanturvaajaa, joista suomalaisia on tällä hetkellä noin kolmesataa ja virolaisia noin neljäkymmentä.

Lisätietoa vierailusta puolustusministeriön tiedotteessa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *