Ruotsin asevelvollisuus lisäisi Pohjolan vakautta

Julkisuudessa on ollut ennakkotietoa Ruotsin puolustusvoimien selvityksestä, jossa asevelvollisuutta ehdotetaan palautettavaksi vuoteen 2019 mennessä. Kommentoin aihetta Helsingin Sanomille antamassani haastattelussa.

Ruotsin paluu asevelvollisuusarmeijaan parantaisi etenkin Ruotsin maavoimien valmiutta ja hyödyttäisi koko Pohjolan sotilaallista vakautta. Lisäksi Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö voisi hyötyä siitä, jos Ruotsilla olisi käytössään yleinen asevelvollisuus: kummankin maan maavoimien asevelvollisten yhteiset harjoitukset voisivat tulevaisuudessa olla yksi monista kehittyvistä yhteistyömuodoista.

On kuitenkin muistettava, että Ruotsin yleinen asevelvollisuus olisi varsin valikoiva, käytännössä vapaaehtoinen, jos ennakkokaavailujen mukaan vain joitain tuhansia kustakin ikäluokasta otettaisiin palvelukseen. Parempi tämäkin kuin nykytilanne.

Ruotsissa pohditaan naisille ja miehille yhteistä asepalvelusta. Suomeen en tällaista mallia kannata. Meillä on jo nyt toimiva järjestelmä naisten vapaaehtoiselle palvelukselle, eikä sen muuttamiselle ole tällä hetkellä sen enempää taloudellista mahdollisuutta kuin maanpuolustuksellista tarvettakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *