Turvallisuusympäristömme on muutoksessa

Itämeren alueen ja laajemmin myös Euroopan turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on ollut viime vuoden voimakkaassa muutoksessa.

Perinteinen voimapolitiikka on tehnyt paluunsa välineenä poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Monipuolisesta voiman käytöstä, näytöstä tai sillä uhkaamisesta on muodostunut ”uusi normaali”.

Venäjä on viimeksi kuluneen vajaan kymmenen vuoden aikana yhä voimakkaammin kyseenalaistanut toimillaan ja valtiosuvereniteettiin liittyvillä tulkinnoillaan kansainvälisen turvallisuusjärjestyksen sisällön. Räikeimpänä esimerkkinä on luonnollisesti Krimin valtaus. Venäjä kokee toimensa legitiimiksi vastaukseksi lännelle, joka sitä pettää ja saartaa.

Nato on päättänyt Venäjän politiikan vastatoimena sijoittaa joukkojaan Itä-Euroopan jäsenmaihinsa. On syntynyt negatiivinen kierre, jonka vaikutuksesta jännite varsinkin Itämeren alueella on kasvanut ja sotilaallinen toiminta lisääntynyt.

Lisäksi harmaa alue sotilaallisen voimankäytön ja rauhantilan välillä on hämärtynyt. Sodat eivät enää julistuksenomaisesti ala ja harvoin edes päättyvät muodolliseen rauhansopimukseen. Voimankäytön keinovalikoima on laaja. Se voi sisältää taistelujoukkojen ja tunnuksettomien taistelijoiden käyttöä, poliittista ja informaatiovaikuttamista, kyberoperaatioita ja energiapolitiikkaa.

Euroopan maissa on turvallisuusympäristön muutoksen seurauksena meneillään kehitys, jossa puolustusbudjetteja korotetaan, valmiutta parannetaan, harjoitusskenaarioita muokataan ja puolustusjärjestelmien rakenteita tarkistetaan.  Jotkin maat tekevät paluuta asevelvollisuuteen. Nato ja EU etsivät uusia yhteistyömahdollisuuksia Euroopan turvallisuuden takaamiseksi.

Myös Suomen sotilaallinen toimintaympäristö on muuttunut. Jännitteet Itämeren alueella ovat lisääntyneet. Sotilaallisten kriisien ennakkovaroitusaika on lyhentynyt ja kynnys voimankäyttöön on alentunut. Sotilaallista voimankäyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois. Vastaavasti puolustukselle asetetut vaatimukset ovat kasvaneet.

Monien muiden Euroopan maiden painiskellessa viime vuosien aikana puolustuksensa kehittämisen, resurssien riittämisen ja toimintansa oikeutuksen kanssa, ei Suomessa ole ollut tarvetta linjanmuutoksiin. Puolustusratkaisumme on osoittautunut aikaa kestäväksi. Puolustusvoimien ensisijaisena tehtävänä on koko ajan säilynyt oman maan puolustaminen. Pidämme edelleen kiinni yleisestä asevelvollisuudesta ja koko maan puolustamisesta.

Vaikka peruslinjaa ei ole tarvinnut muuttaa, olemme mekin joutuneet reagoimaan muuttuneeseen tilanteeseen. Rajojemme läheisyydessä lisääntynyt sotilaallinen aktiviteetti ja ennakoitavuuden väheneminen edellyttävät meiltä aiempaa parempaa valmiutta, jota on kyettävä säätelemään joustavasti ja nopeasti. Sitä olemme pyrkineet edistämään mm. lainsäädännöllisin keinoin ja resurssien lisäämisellä.

Valtioneuvosto valmistelee parhaillaan puolustuspoliittista selontekoa, jossa analysoidaan Suomen puolustuspoliittisen toimintaympäristön muutosta ja niitä toimia, jotka ovat edellytyksenä suorituskykyiselle maanpuolustukselle.

Puolustuksen kehittämistarpeet sekä nykyinen resurssitaso ovat tällä hetkellä epätasapainossa. Ilman korjausliikkeitä tilanne johtaa puolustuskyvyn heikkenemiseen.

Turvallisuusympäristön muutoksen myötä valmiuden merkitys on kasvanut. Jotta muuttuneeseen tilanteeseen voidaan vastata, on valmiuteen kohdistettava lisäresursseja.

Ilman ajanmukaista varustusta on maanpuolustustahtoisinkin asevelvollisuusarmeija vaikeuksissa. Tällä vaalikaudella on kasvatettu puolustusvoimien materiaali-investointitasoa Ilkka Kanervan johtaman parlamentaarisen selvitysryhmän suositusten pohjalta ja se taso on säilytettävä jatkossakin.

Suurimmat investointitarpeet löytyvät lähivuosikymmeninä merivoimien vanhenevan aluskaluston ja ilmavoimien Hornet-hävittäjien korvaamisessa. 2020-luvulla Suomen puolustus onkin poikkeuksellisessa tilanteessa, kun sekä ilma- että merivoimien pääkalusto on korvattava lähes samanaikaisesti.

Sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen puolustuskyky ja puolustuksen tasapainoinen kehittäminen edellyttävät näiden ns. strategisten suorituskykyhankkeiden toteuttamisen, joiden valmistelu on jo hallitusohjelman mukaisesti aloitettu.

Hankkeet ovat ratkaisevan tärkeitä koko puolustusjärjestelmän toimivuuden kannalta niin normaalioloissa, alueellisen koskemattomuuden valvonnassa ja turvaamisessa kuin ennaltaehkäisyssä sekä mahdollisen hyökkäyksen torjunnassa.

Koska Hornetien korvaamisen osalta kyseessä on kansantaloudellisestikin merkittävä investointi ja useamman hallituksen kaudelle ulottuva hanke, on riittävän parlamentaarisen yhteisymmärryksen saaminen valtioneuvoston puolustuspoliittisen selonteon esityksille tärkeää. Isänmaan puolustaminen on jatkossakin yhteinen asia.

Kirjoitus on julkaistu Kainuun Sanomissa 6.12.2016.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *