Eduskunnan on ryhdistäydyttävä

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok) päätti perustuslakibloggaajien tviitteihin perustuen lähettää siviili- ja sotilastiedustelua koskevat mietinnöt takaisin valmisteluun puolustus- ja hallintovaliokuntaan ja uudestaan lausunnolle perustuslakivaliokuntaan.

Mietintöjen palauttaminen eduskunnan suuresta salista takaisin valiokuntakäsittelyyn ei ole aivan tavallista. Tviittien perusteella tehtynä se on ainutlaatuista.

Eduskunta on tehnyt poikkeuksellisen perusteellista työtä tiedustelulakien kanssa. Kaikista eduskuntapuolueista koostuva parlamentaarinen ryhmä on seurannut lakien etenemistä ja myös vaikuttanut niiden sisältöön. Ministeriöiden virkamiehet ovat tehneet uutterasti laadukasta työtä ja erikoisvaliokunnat ovat laajaa asiantuntijajoukkoa kuullen tehneet perusteellista valmistelua, perustuslakivaliokunnan kannat pieteetillä huomioiden.

Mutta mikään ei riitä. Perustuslakitalebanit verhoavat omat ideologiset tavoitteensa asiantuntijuuden valekaapuun ja pyrkivät sosiaalisen median välityksellä painostamaan kansanvaltaisesti valittua eduskuntaa. Ja eduskunta taipui huolimatta siitä, että nämä laintulkitsijat olivat olleet jo useaan otteeseen kuultavina eduskunnassa (palkkiona 670 – 1 340 euroa per lausunto), mutta ilmeisesti kaikkea heidän sanomaansa ei otettu sataprosenttisesti huomioon, koska ulkoparlamentaariset keinot piti ottaa käyttöön. Tai sitten he eivät edes halua Suomen ja suomalaisten turvallisuutta edesauttavaa lainsäädäntöä.

Aivan oma lukunsa on perustuslakiasiantuntijana esiintyvä professori Martin Scheinin, entinen Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen. Tunnettu myös Turun akateemisesta sosialistiseurasta, jonka ideologiana oli marxismi-leninismi. Vuonna 1972 seura ylitti uutiskynnyksen vaalimainoksessaan, jossa sosialistista Suomea tavoittelevassa julisteessa oli punaiseksi värjäytyvä Suomen lippu. Länsimaiden ihmisoikeudet eivät siinä ideologiassa paljoa painaneet.

”Rauhanideologiaansa” ajaakseen Scheinin lähetti jo syyskuussa 2017 avoimen kirjeen sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n eduskuntaryhmille. Hän esitti parhaana vaihtoehtona tiedustelulakien tarkoituksen tosiasiallista vesittämistä, mutta myös jopa tiedustelulakien täydellistä torjumista oppositiopuolueitten määrävähemmistöasemaa hyväksikäyttäen.

Marraskuussa 2018 Scheinin totesi, että eduskunta tulisi tiedustelulakien käsittelyssä tietoisesti tekemään perustuslainvastaisia ratkaisuja. Lisäksi hän huomautti kriittisesti, että puhemies Risikko sisäministerinä esitteli siviilitiedustelulait eduskunnalle. Eräänlaista painostusta tämäkin.

Talebanit ovat saaneet tahtonsa läpi kansanvallasta piittaamatta. Nyt eduskunnan on ryhdistäydyttävä arvostamaan omaa työtään ja sen kansanvaltaista pohjaa. Totalitäärisen neuvostoyhteiskunnan ihailijoiden tviiteillä ei voi jatkossa olla merkitystä demokraattisen Suomen kansanedustuslaitoksessa.

18 thoughts on “Eduskunnan on ryhdistäydyttävä”

  1. Oikein hyvä, Jussi! Suoraan on sanottava totuus isänmaan perustuksien musertamisesta! Terveisin sotaorpo evakko res. yliluutnantti

  2. Älä ny viitti.

    Talebanit on määritelmällisesti vähän eri juttu kuin se, että vaaditaan ja edellytetään lainsäädännössä noudatettavan perustuslakia.

    Sen lisäksi kuulemma puheen- ja viestinnän vapaus on kanssa meillä säädetty osaksi sitä samaa – kas kummaa – perustuslakia.

    Sitäpaitsi se on totalitaarinen, ei totalitäärinen.

  3. Uskon puolustusministeri Niinistön olevan oikeassa. Vieras valtio yrittää vaikuttaa vaaleihimme eri tavalla kuin muihin maihin, sillä suomalaiset tunnistavat jo toisaalla käytetyt menetelmät.
    Tämä on uutta ja ovelampaa. Joten antakaa äänenne Uudellamaalla
    (?) Jussille. Minä en voi.

  4. Onko se tosiaankin niin, että Suomessa käytettävät perustulaki”asiantuntijat” ovat järjestään vanhoja taistolaisia ja äärivasemmistolaisia?

  5. Suomella on kaikkien aikojen paras puolustusministeri.
    Niinistölle pitäisi saada vain jatkoaikaa ministerinä.
    Sen sijaan Scheinin toimet pitäisi estää kaikessa Suomea
    tuhoavassa toiminnassa. On järjetöntä että tälläinen tyyppi
    on päästetty tähän asemaan.

  6. Harvinaisen epäonnistunut ulostulo Jussi Niinistöltä. Kun argumenteista ei ole tietoakaan, henkilöön meneminen on näköjään ainoa tapa ajaa oma asiaa. Lakipykälien yksityiskohtiin Niinistö ei tietenkään mene, koska juuri niistä hän on saanut kynsilleen Scheininilta ja muilta perustuslakiasiantuntijoilta. Kolumnin pontimena toimii ilmeisesti oma antipatia ja mielipaha, sekä eduskuntavaalit.

    Perustuslakitalebanit? Tulee mieleeni kaikenlaisia värikkäitä ilmaisuja eräistä entisten perussuomalaisten ja nykyisten sinisten edustajista ja heidän henkilöhistoriastaan. Jätän kuitenkin mainitsematta. En halua alentua Niinistön linjalle.

  7. Täyttä asiaa joka sana. Olen jo pitkään ihmetellyt mistä näitä ns “asiantuntijoita ” haalitaan. Joka toinen tuntuu olevan vanha äärisuunnan kommari. Heikäläisten sanomiset ei paljon paina. Täyttä potaskaa. Niinistö suoraselkäinen isänmaallinen mies, joka on myös paras puolustusministeri pitäkään aikaan.

  8. Erittäin hyvin kirjoitettua sekä perusteltua tekstiä.
    Mielestäni valmisteilla olevalle tiedustelulaille nauraavat jo ulkomaiset tiedustelupalvelut. Sinisilmäisyyttämme käytetään tätä myöten räikeästi hyväksi jo nyt eri verkkotiedustelu tasoilla.
    Ei näillä asioilla pitäisi leikkiä, reagoida twiittien mukaan. Kyseessä on Suomen turvallisuuden yhdestä pääkohdista.

  9. Käsittämätöntä että kommunisti Scheininin mielipiteille annetaan minkäänlaista arvoa, on edelleen täysin länsimaisen suomalaisen yhteiskunnan vastainen kannanotoissaan.

  10. Jussi on tällä hetkellä parasta politiikassa, suora ja selkeä.
    Opiskeluaikoinani Turussa Martin Scheinin kiven kovana taistolaisena yhdessä Annika Lapintien kanssa sulkivat meidän toisinajattelijoiden (= ei sosialistien) suut. Tunsin heidän tovereineen loukkaavan sekä sananvapauttani että ihmisoikeuksiani kaikkialla jyräävällä politikoinnillaan.
    Helsingin Sanomissa 18.2.2019 Martin Scheinin puhuu ”vaientamismenttaliteetista”. Juuri sitä hän itse harjoitti opiskeluaikanaan uskonveljiensä kanssa. Valtasivat ainejärjestöt, muut kuin taistolaiset jäsenet katosivat ja seurauksena oli ainejärjestöjen toiminnan lamaantuminen ja jopa loppuminen.

    Eikö kumpikaan tunne olevansa jäävi, Annika perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana ja Mika entisenä ja nykyisenä junttatoverina tässä ja eräissä muissa Annikan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan työtä koskevissa asioissa

  11. Itse en ole lainkaan vakuuttunut tuon koko lain tarpeellisuudesta, sillä jo tänä päivänä suurin osa tietoliikenteestä on salattua, ja salausaste vain kasvaa koko ajan.

    Miksi on niin tärkeää saada oikeus kuunnella liikennettä, jota ei kuitenkaan VOI kuunnella?

  12. Tosiasiallisesti Niinistö arvostelee eduskunnan puhemiehen ratkaisua ja hänen harkintaansa asiassa. Ulostulo on osaamaton siinä suhteessa, että se pyrkii perustuslain 2§:n kansanvaltaisuuden puolustamiseen unohtaen saman pykälän 3. momentissa säädetyn oikeusvaltioperiaatteen. Tiedustelulaki on tarpeellinen mutta sen säätäminen ei saa aiheuttaa tarpeetonta tai tarpeettoman laajaa perusoikeuksien ydinalueeseen kuuluvien oikeuksien loukkaamista.

  13. @ Sam Samuelsson, 19.2.2019 12.19

    “Harvinaisen epäonnistunut ulostulo Jussi Niinistöltä. Kun argumenteista ei ole tietoakaan, henkilöön meneminen on näköjään ainoa tapa ajaa oma asiaa.”

    Mikä ministeri Niinistön kirjoituksessa oli “henkilöön menemistä”?

    Mikä ministeri Niinistön väitteistä koskien “perustuslakiasiantuntija” Martin Scheininin historiaa ei pitänyt paikkaansa? Eikö Scheinin kuulunut Suomen kommunistisen puolueen keskuskomiteaan? Eikö hän ole tai ole ollut myös TuASS:n, SKDL:n ja Demlan jäsen?

    Eikö sellaisiin ääriliikkeisiin, kuten Suomen kommunistiseen puolueeseen, kuuluminen a) tee henkilöstä neutraalin asiantuntijan sijaan poliittisesti poikkeuksellisen värittynyttä henkilöä ja b) aseta hyvin kyseenalaiseen valoon kyseisen henkilön suhtautumista ihmisoikeuksiin ja perusoikeuksiin, koska kommunistiset liikkeet ovat de facto syyllistyneet kaikkein hirvittävimpiin ihmisoikeusloukkauksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, mitä maailmassa on koskaan tehty? Eikö ole aihetta kysyä, millainen ihminen radikaaleja kommunistisia liikkeitä oikein voi aktiivisesti kannattaa ja omalla toiminnallaan tukea?

    Vai eikö tällaisista kysymyksistä saisi ollenkaan edes puhua?

    Eikö asiaa saa edes ottaa avoimesti esille, jolloin myös Martin Scheininille avautuu mahdollisuus esittää ulkisuuteen puolustavia näkökulmia omalle toiminnalleen kommunistisissa liikkeissä, mikäli hän näin haluaa tehdä? Eikö juuri tämä ole avoimuutta? Vai onko avoimuus jollakin tavalla aivan liian kiusallista?

  14. Mielestäni blogikirjoitus on harkitsematonta puhetta ministeriltä. Niinistö ei näytä kykenevän käymään asiaan menevää keskustelua. Henkilöön meneminen keskustelussa ei osoita suomalaista suoraselkäisyyttä.

  15. Suomen tähänastisista paras puolustusministeri kirjoittaa oikein. Tviittaajien tavoitteena on aiheuttaa sekaannusta ja hämminkiä sinänsä täysin selvässä asiassa. Valitettavaa että tähän saakka suoraselkäisenä pohjalaisena tunnettu ministeri säikähtää vasemmistolaisten tweeteissä esittämiä väitteitä!!

  16. Perustuslakiasiantuntijat toivat esille määriteltyjä ongelmia. Saisiko ministeri Niinistöltä argumentointia siihen, miksi tehty esitys on oikein tai miksi esitetty kritiikki on väärää? Olisi huomattavasti hedelmällisempää ja aikuisempaa sekä veisi asiaa eteen päin. Tällainen “tuo on tyhmä, koska se teki silloin sitä ja tätä”-argumentointi ei ole ainakaan minuun uponnut 12 ikävuoden jälkeen.

  17. Pitkästä aikaa on meillä Suomessa Puolustusministeri joka hoitaa hommansa todella hyvin ja sanoo silloin kun on sen paikka!
    Ja nyt oli sen paikka, kipeetähän se joillekin tekee, mutta sehän on heidän asiansa /päätös loukkaantua, pitää sietää suoraa puhetta joka on rehellistä asiaa! Voi kunpa seuraavakin puolustusministeri olisi samaa sorttia!

  18. Tässä esitetään kommenteissa kaikenlaisia moitteita Niinistöstä.

    Mm. henkilöön menemisestä. Onko sitten väärin että tuodaan julki painostajan motiivit? Sillä painostustahan Scheinin on tehnyt lähettelemällä avoimia kirjeitä. Näin ilmeisesti siksi että on pyrkinyt keinolla millä hyvänsä saamaan oman mielipiteen määrääväksi. Ja tämä on tyypillistä kommunistien toimintaa. Ei tyydytä demokraattisiin päätöksiin vaan tehdään kaikki mahdollinen että oma kanta olisi määräävä.
    Olisi ollut Scheinille parempi että olisi jättänyt asian niille joille se kuuluu. Nyt hänen painoarvonsa “asiantuntijana” putosi lähes nollaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *