Runtua ja hallituskäänteitä

Iltalehti haastatteli minua viikonloppuna julkaistuun ohjelmaansa ”Kehtaako edes kysyä”, jonka voi katsoa verkosta. Haastattelu käsitteli suorasukaiseen tapaan niin ministerikaudestani kertovaa ”Puolustuksen paluu” –kirjaa kuin eduskuntavaalien jälkeistä tilannettakin. Kirjan osalta keskustelimme mm. suhteestani presidentti Niinistöön.

Lisäksi puhuimme hallituksen erosta ja soten kaatumisesta. Totesin, että en ole hallituksen erosta harmissani, sillä puolustuksen alalla olen saanut vietyä kaikki haluamani hankkeet läpi.

Kuva: Kuvakaappaus “Kehtaako edes kysyä” –ohjelmasta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *