Veteraanien perintö elää itsenäisessä Suomessa

Pidin puheen Nurmijärven rintamaveteraanien 50-vuotisjuhlassa. Veteraanien perintö elää Suomessa, vaikka emme sitä päivittäin pysähtyisikään pohtimaan. Se on itsenäinen isänmaa. Se on kansanvalta. Se on oikeus päättää omista asioistamme. Se on vahva maanpuolustustahto.

Veteraanit ansaitsevat huolenpidon

Kuluvan vuoden marraskuussa astuu vihdoin voimaan laki, joka saattaa kaikki veteraanit tasa-arvoiseen asemaan koti- ja avopalveluiden suhteen. Vihdoinkin pääsemme tilanteeseen, jossa rintamaveteraanit saavat uuden lainsäädännön myötä samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalidit. Mutta vielä on tehtävää. Kuntien palvelutuotannossa on eroja.

Niin ikään meidän on huolehdittava veteraanien puolisoista ja leskistä, joista monet joutuvat kitkuttelemaan pienillä eläkkeillä. He kuitenkin osaltaan olivat rakentamassa kansakokonaisuutta, jonka ansiosta rintamat kestivät ja Suomi säilytti vapautensa.

Yleinen asevelvollisuus toimiva puolustusratkaisu

Suomen valinnat puolustuksensa kehittämisessä ovat olleet suurilta linjoiltaan oikean suuntaisia. Suomi ei lähtenyt kylmän sodan päättymisen jälkeen mukaan yleiseurooppalaiseen trendiin, jonka seurauksena miltei kaikki Euroopan valtiot luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta ja suuntasivat voimavaransa kriisinhallintaan.

Näin ollen turvallisuustilanteen muuttuessa Krimin valtauksen seurauksena, Suomella oli täysin eri lähtökohdat vahvistaa puolustustaan kuin monella muulla maalla.

Vaikka Krim tai Itä-Ukraina eivät enää paista päivän otsikoissa – turvallisuuspoliittiset asiat muutenkin loistavat poissaolollaan nykykeskustelusta – turvallisuustilanne lähialueillamme tai Euroopassa ei ole muuttunut mihinkään. Itä-Ukrainaan on muodostunut niin sanottu jäätynyt konflikti. Siellä taistellaan päivittäin. Sotilaallista tai poliittista ratkaisua ei ole näköpiirissä.

Venäjä kehittää kykyään arktiseen sodankäyntiin sekä laajamittaiseen sotaan. Lähialueellamme olevien joukkojen määrä on kasvanut ja niiden laatu on parantunut. Kylmä sota kolkuttelee jälleen ovella Venäjän vetäydyttyä keskimatkan ydinohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta.

Mikäli haluamme ylläpitää itsenäistä kansallista puolustusta, meidän on myös panostettava siihen. Muutoin vaihtoehdoksi jää sotilaallinen liittoutuminen tai hiipuminen kohti asetelmaa, jossa Suomen kansallinen itsemääräämisoikeus on vahvempien oletetun hyvän tahdon varassa.

Uudet hävittäjät puolustuksen elinkysymys

Lamavuosina hankitut Hornet-hävittäjät ovat palvelleet hyvin, mutta ensi vuosikymmenellä ne tulevat vääjäämättä elinkaarensa päähän. Niiden mukana poistuva suorituskyky on korvattava täysimääräisesti, ja koneita on oltava riittävä määrä suuren ilmatilamme puolustamiseksi.

On myös huomattava, että monitoimihävittäjät muodostavat keskeisen osan koko puolustusjärjestelmäämme. Ne tukevat maa- ja merivoimien taistelua ja päinvastoin. Hornetien seuraajakysymys siis ei ole vain ilmapuolustuksen tai Ilmavoimien vaan koko puolustusjärjestelmämme elinkysymys.

Alla olevassa kuvassa olen yhdessä nurmijärveläisen 97-vuotiaan rintamaveteraanin Mauno Tenhovirran kanssa. Tenhovirta muisteli omassa puheessaan jatkosodan viimeistä suurta taistelua, Ilomantsin hurjaa torjuntavoittoa loppukesällä 1944. Voitolla oli suuri psykologinen merkitys, ja se tasoitti tien aselepoon. – Käsissämme ovat Nurmijärven reserviläisten lahjoittamat kunniakenttälapiot.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *