Vetovoimaisia ehdokkaita?

Helsingin Sanomat on julkaissut ns. vetovoimagalluppeja. Ohessa kuva Uudenmaan vaalipiirin osalta, jossa olen sinisistä yhdessä puheenjohtaja Sampo Terhon kanssa. Yhdeksän prosenttia vastaajista voisi kuvitella äänestävänsä meitä. Se on toki kohtuullinen tulos. Mielestäni gallupinteossa on kuitenkin valuvika. Mielekkäämpää olisi ollut, jos olisi kysytty suoraan ketä yhtä henkilöä mistä tahansa puolueesta voisit äänestää. Nyt kysyttiin yhtä henkilöä jokaisesta (!) puolueesta. Tällä tavoin kysyttäessä julkisuudessa syystä tai toisesta tunnetut nimet – kuten nyt tällä kertaa Maria Guzenina tai Pirkka-Pekka Petelius – pärjäävät, vaikka vastaajalla ei olisi aikomustakaan äänestää ko. henkilöä – kunhan kysyttäessä oli bongannut tutun nimen. Kannustankin äänestäjiä käyttämään tervettä järkeä ja kriittisyyttä galluppeja lukiessa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *