Aihearkisto: Blogimerkintä

Kuntaliitokset ja lähidemokratia

Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus, todettiin Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa. Se on hyvin sanottu, sillä kansanvalta ei tule toimeen ilman aitoa kuntademokratiaa. Kunnallinen itsehallinto antaa jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa oman kuntansa ja sen palveluiden kehittämiseen.

Hallitus haluaa yhä suurempia kuntia. Suurkuntakaavailujen yhtenä merkittävänä ongelmana on, kuten välikysymyksessä todetaan, ihmisten vieraantuminen kunnallisesta päätöksenteosta. Kuntalaisen pitää voida saada kokea, että hän voi aikuisten oikeasti vaikuttaa siihen, mitä yhteisillä verovaroilla tehdään.

Paikallinen päätöksenteko eli lähidemokratia on – palvelujen tuottamisen ohella – kuntien peruskauraa. Samalla kuntalainen saa välillisesti ottaa kantaa myös siihen, minkälaista politiikkaa Suomessa harjoitetaan valtakunnantasolla.

Puhutaan pakkoliitoksista. Huhut kulkevat. Kuntia ollaan yhdistämässä vielä tämän vaalikauden aikana. Kiire on. Osaavatko kirjoituspöytiensä takaa operoivat virkamiehet ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet? Sivuutetaanko kaavamaisissa karttaharjoituksissa paikallinen asiantuntemus?

Mitä järkeä olisi esimerkiksi Uudellamaalla liittää pakolla yhteen Nurmijärvi ja Hyvinkää, kuten julkisuuteen tihkuneen tiedon mukaan on kaavailtu?

Nurmijärvi on alueellisesti selkeä, kolmesta päätaajamasta rakentuva kokonaisuus ja 40 000 asukkaan väestöpohjallaan suorastaan ideaalikokoinen kunta. Osana Helsingin työssäkäyntialuetta se pystyy järjestämään palvelunsa varsin kustannustehokkaasti itse ja kuntarajat ylittävän yhteistyön avulla. Nurmijärvellä on toimiva lähidemokratia, sen olen kunnanvaltuutettuna saanut kokea. Päättäjät on mahdollista tuntea, ja yhteydenotto on mutkatonta.

Miksi hyvin toimiva, ihmisen kokoinen kunta pitäisi hävittää? Ei ole todistettu, että jättikunta olisi automaattisesti edullisempi ja parempi palvelujen tarjoaja kuin pienempi kunta. Onko hallituksen kuntauudistuksessa kyse siitä, että kehyskunnissa asuvien verotulot haluttaisiin käyttää kaupunkikeskusten kehittämiseen kehyskuntien palvelujen kustannuksella? Kyllä hyvin hoidetuilla, Nurmijärveäkin pienemmillä kunnilla, eri puolilla Suomea, on edellytykset olla vahva peruskunta.

Kuntaliitoksiin ja myös kuntien pilkkomisiin voidaan mennä siellä, missä tulos on tutkitusti järkevä. Toisaalta on tärkeää ymmärtää säilyttää vanha rakenne, jos se on toimiva. Nyt tarvitaan malttia ja asialinjaa, ei suuruuden ihannointia sen itsensä vuoksi.

Kuntakenttää on kuunneltava, kuntalaisia on kuultava ja tarvittaessa on äänestettävä. Vapaaehtoisuuden pohjalta kannattaa lähteä liikkeelle, koska silloin tulos on kestävämpi kuin pakolla runnattu.

Kuntaremontti on sikäli tarpeellinen, että byrokratiaa on karsittava ja toimintaa tehostettava, mutta hallituksen linja ei vakuuta. Kuntakoon kasvattaminen ei automaattisesti paranna tuottavuutta ja tehokkuutta. Toimiiko suuruuden ekonomia hallinnossa? Epäilen. Mitä isompi kunta, sitä enemmän byrokratiaa.

Suomi on Euroopan harvimmin asuttuja maita. Miksi meillä pitäisi olla väkiluvultaan ja pinta-alaltaan Euroopan suurimmat kunnat? Se merkitsisi kansanvallan kaventumista ja palveluiden karkaamista reuna-alueilta. Yhä harvempi olisi päättämässä yhteisistä asioista. Kuntalaisten olisi pakko muuttaa keskuksiin saadakseen palveluita. Keskittämispolitiikka eriarvoistaisi Suomea. Koko maa ei säilyisi asuttuna.

Välikysymyksessä ilmaistu huoli on aiheellinen. Kunnalliset lähipalvelut ovat turvaamisen arvoisia, samoin toimiva lähidemokratia. Kuntakentän suuri ongelma tällä hetkellä kuitenkin on lakisääteisten velvoitteiden ja taloudellisten voimavarojen epätasapaino. Mitkä ovat kuntien, mitkä valtion tehtävät ja miten ne rahoitetaan sekä mikä on kansalaisen oma vastuu, näitä kysymyksiä olisi syytä enemmän pohtia karttaharjoitusten sijaan.

Puhe täysistunnon välikysymyskeskustelussa 28.9.2011. Puhutussa versiossa mahdollisesti muutoksia, lopullinen versio löytyy aikanaan eduskunnan nettisivuilta.

Maanpuolustuksen ja valtiontalouden etu

Perussuomalaiset jättivät tänään johtamassani puolustusvaliokunnassa valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen koskien hallituksen esitystä liittää Suomi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.

Mielestämme Suomen on syytä katsoa sekä maanpuolustuksen että valtiontalouden etua ja jättää Ottawan sopimus ratifioimatta. Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä eikä niiden suorituskyvyn korvaaminen ole asiantuntijoiden mukaan edes mahdollista. Korvaavat järjestelmät ovat kalliita ja niihin varattu 200 miljoonan euron summa on täysin riittämätön. Saman verran hallitusohjelma leikkaa puolustusvoimilta.

Myös Upseeriliiton jäsenilleen teettämän kyselyn mukaan sopimuksen ratifiointi heikentää Suomen kykyä puolustaa koko maata. Naapurimaistamme Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen, kuten eivät suurista maista myöskään Yhdysvallat ja Kiina.

Ottawan sopimus on Perussuomalaisten mielestä sotilaallisesti ja taloudellisesti vailla perusteita. Nykyisessä taloudellisesti haastavassa tilanteessa ei ole mielekästä tuhota varastossa olevia toimintakuntoisia jalkaväkimiinoja. Perussuomalaiset olivat kuitenkin valmiit kompromissiin ja ehdottivat, että asiaan palattaisiin uudelleen vähintään kymmenen vuoden kuluttua. Puolustusvaliokunnan enemmistö oli kuitenkin toista mieltä antaen kannatuksena hallituksen esitykselle.

Asia siirtyy nyt ulkoasiainvaliokunnalle, joka laatii asiasta mietinnön. Täysistuntosalissa tullaan asiasta äänestämään.

Ohessa puolustusvaliokunnassa jätetty eriävä mielipide kokonaisuudessaan:

 

Eriävä mielipide

Hallituksen esitys 15/2011 koskien Suomen liittymistä jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen on Perussuomalaisten mielestä sotilaallisesti, taloudellisesti ja Suomen rajavaltioiden siviiliväestön turvallisuuden kannalta vailla perusteita.

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Meillä on pitkät rajat, mutta vähän puolustajia. Vihollisjalkaväen etenemisnopeus lisääntyy tutkitusti jopa kolminkertaiseksi, jos puolustuksella ei ole käytössä miinoja. Suomalaisessa maastossa ei mikään korvaa miinaa.

Jalkaväkimiinat eivät ole hyökkäysaseita. Niiden käytöllä säästetään omia sotilaita ja aiheutetaan hyökkääjälle tappioita. Lisäksi miinojen psykologinen pelotevaikutus hyökkääjään on huomattava. Jo pelkällä olemassaolollaan ne nostavat hyökkäyskynnystä.

Rauhan aikana jalkaväkimiinat ovat puolustusvoimien varastoissa eivätkä aiheuta ongelmia kenellekään. Suomessa on käytössä kahta tyyppiä: putki- ja sakaramiinoja. Niitä on käytetty vastuullisesti ja suunnitelmallisesti. Miinoitteet koulutetaan tekemään tarkkojen miinakarttojen mukaisesti. Ne voidaan poistaa, kun ne tulevat tarpeettomiksi. Suomalaiset sotilaat eivät kylvä miinoja valvomattomasti maastoon. Miinoistamme ei ole vaaraa muille kuin mahdolliselle maahan hyökkäävälle viholliselle.

Teknisesti yksinkertaisena jalkaväkimiina on kustannustehokas. Ne sopivat hyvin laajaan reserviin perustuvalle armeijalle. Miinojen korvaaminen on erittäin kallista eikä ole asiantuntijoiden mukaan edes suorituskyvyltään mahdollista: Ottawan sopimuksen myötä esimerkiksi panssarimiinojen ja omien joukkojen sekä kohteiden suojaaminen ei enää olisi joko mahdollista tai vaikeutuisi olennaisesti.

Jalkaväkimiinat ovat tärkeä osa Suomen alueellista puolustusdoktriinia. Upseeriliiton jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan Ottawan sopimuksen ratifiointi heikentää puolustusvoimien kykyä puolustaa koko maata. Miinoista luopuminen tarkoittaisi käytännössä luopumista koko maan puolustamisesta.

Suomeen hankittuja ja hankittavia jalkaväkimiinoja korvaavia järjestelmiä ovat mm. viuhkapanokset, pimeänäkölaitteet, panssarimiinojen modernisoidut laukaisimet, sensorijärjestelmät ja lennokit. Ne ovat kaikki epäilemättä tarpeellisia, mutta hintavia hankintoja. Kansainvälinen aseteollisuus hyötyy, mutta miinojen suorituskykyä ne eivät korvaa. Hallituksen esityksessäkin lukee tylysti, että ne korvaavat miinat vain ”kohtuullisesti”.

Puolustusministeriön vuonna 2003 tekemän laskelman mukaan jalkaväkimiinoja korvaaviin järjestelmiin tarvittaisiin vähintään 600 miljoonaa euroa. Korvaavien järjestelmien hankintaan tällä hetkellä varattu 200 miljoonaa euroa on täysin riittämätön. Saman verran hallitusohjelma leikkaa puolustusvoimilta. Sodassa jalkaväkimiinojen ja ”kohtuullisesti” korvaavien järjestelmien suorituskyvyn erotus maksetaan suomalaisella verellä.

Naapurimaistamme kiihtyvällä tahdilla asevoimiaan varustava ja valmiuttaan kohentava Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen. Suurista maista ei myöskään Yhdysvallat tai Kiina. Suurvallat ymmärtävät jalkaväkimiinojen merkityksen nykyaikaisessa sodassa.

EU-maista Puola ei ole vielä sopimusta ratifioinut. Puola allekirjoitti sopimuksen jo vuonna 1997, mutta kuten hallituksen esityksessä lukee, se asetti ratifioinnin edellytykseksi kolme ehtoa. Ensinnäkin kaikkien Puolan naapureiden on liityttävä sopimukseen, toiseksi miinoille on löydettävä korvaava järjestelmä ja kolmanneksi kaikkien YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten on liityttävä sopimukseen. Ehdot ovat ymmärrettävät.

Tällä hetkellä kaikkiaan 39 maata on Ottawan sopimuksen ulkopuolella. Näissä maissa asuu yli puolet maapallon asukkaista. Sopimus ei siten ole kattava, eikä se näillä näkymin tule poistamaan jalkaväkimiinoja taistelukentältä.

Perussuomalaisten mielestä Suomen on syytä katsoa paitsi maanpuolustuksen myös valtiontalouden etua ja jättää niin Ottawan sopimus kuin muutkin vastaavat erilaisten kansalaisjärjestöjen ajamat valtiosopimukset ratifioimatta. Yksipuoliseen aseistariisuntaan ei ole perusteita. Vasta YK:n puitteissa tapahtuvaa kattavaa sopimusta on aiheellista harkita – ei Ottawan kaltaista sopimusta, johon olennaiset valtiot eivät edes aio liittyä, johon ollaan liittymässä lähinnä imagosyistä, joka tulee taloudellisesti erittäin kalliiksi ja joka osaltaan nakertaa muutoinkin kaventuvia edellytyksiämme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen.

Perussuomalaisetovat kuitenkin valmiit perinteisessä suomalaisessa maanpuolustuskonsensushengessä kompromissiin. Suomen valtion ja sen puolustusvoimien nykyisessä taloudellisesti haastavassa tilanteessa ei ole mielekästä tuhota varastoissa olevia toimintakuntoisia jalkaväkimiinoja, mutta asiaan voitaisiin palata uudelleen vähintään kymmenen vuoden kuluttua.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme

että valiokunta toteaa, ettei se hyväksy hallituksen esitystä Ottawan sopimukseen liittymisestä, koska se heikentää Suomen puolustuskykyä eikä ole taloudellisesti tai Suomen rajavaltioiden siviiliväestön turvallisuuden kannalta perusteltavissa, ja esittää että asiaa tarkasteltaisiin uudestaan kymmenen vuoden kuluttua,

ja että ulkoasiainvaliokunta ottaa edellä olevan muutoin huomioon.

Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2011

Jussi Niinistö/ps.

Ismo Soukola /ps.

Maria Tolppanen /ps. 

Valiokuntamatkalla Tallinnassa

Johtamani eduskunnan puolustusvaliokunta vieraili tällä viikolla Tallinnassa. Kuvassa olen suurlähetystömme parvekkeella yhdessä virolaisen kollegani Mati Raidman (vasemmalla) kanssa. Oikealla puolellani Viron pääesikunnan päällikkö, prikaatikenraali Riho Terras. Taustalla Tallinnan kaunista vanhaa kaupunkia.

Tapasimme myös puolustusministeri Mart Laarin ja puolustusvoimien komentajan, kenraali Ants Laaneotsin sekä Riigikogun 1. varapuhemiehen Laine Randjärven.

Vierailu oli työvierailu, jonka tarkoituksena oli jatkaa jo perinteeksi muodostunutta säännöllistä yhteydenpitoa Suomen ja Viron puolustusvaliokuntien välillä. Saimme tutustua Viron puolustuspolitiikan painotuksiin.

Matka oli onnistunut. Vakuutuimme, että yhteistyön tiivistäminen entisestään Suomen ja Viron kesken on perusteltua. Meillä on hyviä kokemuksia etenkin koulutustoiminnassa ja materiaalihankkeissa.

Henkilökohtaisesti panin tyytyväisyydellä merkille, että Viro haluaa ylläpitää ja kehittää varusmiespalvelusjärjestelmäänsä vaikka onkin Naton jäsen. Myös suojeluskunnan eli Kaitseliiton merkitys veljeskansan puolustusratkaisussa on merkittävä. Vapaaehtoisuudessa on voimaa. Sitä soisi Suomenkin enemmän hyödyntävän.

Analyyttinen ote

Yllätyin vaihteeksi iloisesti avatessani tänään Helsingin Sanomat. Toimittaja Ville Blåfieldin kolumni “Siis mä kuolen!” on lukemisen arvoinen. Se käsittelee viikon puheenaihetta eli Jussi Halla-ahon tunnettua Kreikka-päivitystä Facebookissa.

Blåfieldin mukaan Halla-ahon heitto oli tökerö, harkitsematon ja historiaton, mutta tahallisesti väärin ymmärretty. Toimittajan arvion mukaan Halla-ahon tarkoituksena oli “kärjistyksen keinoin alleviivata demokraattisen päätöksenteon ongelmia Kreikassa.”

Sainpa osani minäkin Ville Blåfieldin mainiossa kolumnissa:

“Sen sijaan että Jussi Niinistöltä tivataan, haluaisiko hän todella turvautua aseelliseen väkivaltaan kuullessaan puhuttavan parlamentarismista, tulisi kysyä, mitä Niinistön mielestä on se todellinen parlamentarismi, jota tulisi puolustaa.”

Juuri näin. Analyyttinen ote on toimittajalle kunniaksi. (Kuinka moni “kivittäjistäni” on edes lukenut eduskuntapuheeni?)

Hesarin lukija palasi tänään kuitenkin nopeasti maan pinnalle, kun hän pääsi sivulle A10. Toimittaja Sami Sillanpää oli päättänyt osallistua keskusteluun hänkin. Sillanpää kirjoitti kolumnin nimeltä “Peruspelkurit”. Se alkaa näin:

“Äänestäjien valitsema lainsäätäjä Jussi Halla-aho (ps) ilmaisi tällä viikolla ihailunsa fasismiin.

Halla-ahon ratkaisu sekä mielipiteenvapauden että finanssikriisin ongelmiin on panssarivaunu.

Joukko suomalaisia hurraa.

Mitä pelkureita.”

Ja sitä rataa koko kolumni. Ei näin. Ei meidän kannata ymmärtää toisiamme tahallisesti väärin. Analyyttinen ote on parempi kuin kaiken kärjistävä tyyli, jonka joku voi ymmärtää myös vihapuheeksi.

Radiossa ja TV:ssä puolustuspolitiikasta

Olin eilen 15.9.2011 ensin aamulla radiossa Ylen Ykkösaamussa keskustelemassa jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta yhdessä kansanedustajien Janne Sankelo ja Pekka Haavisto kanssa. Osuutemme alkaa 26 minuutin kohdalta.

Illalla olin vielä televisiossa A-talk-ohjelmassa keskustelemassa puolustusvoimien säästökuurista. Mukana olivat Pekka Haaviston lisäksi kenraaliluutnantti Mika Peltonen ja Sadankomitean Hanna-Kaisa Hellsten.

Tervetuloa tutustumaan eduskuntaan

Tänä vuonna 80 vuotta täyttäneen Eduskuntatalon avoimet ovet pidetään maanantaina 19. syyskuuta klo 14–18.

Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö on tuolloin tavattavissa valtiosalissa klo 15–17. Valtiosalin “politiikan torilla” kaikki eduskuntaryhmät esittelevät toimintaansa. Paikalla myös muita PerusS -edustajia. Tervetuloa keskustelemaan!

Eduskuntatalossa pääsee avoimien ovien päivänä tutustumaan muun muassa täysistuntosaliin, valtiosaliin, puhemiehen ja puhemiesneuvoston huoneisiin sekä hallituksen huoneeseen. Vieraat voivat kiertää rakennuksessa omassa tahdissaan. Reitin varrella eduskunnan henkilökunta esittelee taloa ja kertoo eduskuntatyöstä.  Myös osa eduskunnan suuresta taidekokoelmasta on nähtävillä. Esimerkiksi entisten puhemiesten muotokuvia on esillä puhemiehen ja puhemiesneuvoston tiloissa.

Eduskuntatalon yleisösisäänkäynti sijaitsee Mannerheimintien puolella, pääportaikon oikealla puolella.