Aihearkisto: Blogimerkintä

Vanha tuttu sanonta

Niin. Olisihan sitä tietenkin toivonut, että eilen eduskunnassa oltaisiin keskusteltu itse asiasta eli perustuslain muuttamisesta ja tasavallan presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta. Mutta minkäs teet. Keskusteltiinkin puheessa käyttämästäni vanhasta tutusta sanonnasta eli varmistimen poistamisesta, vihapuheesta ja kaikenlaisesta muusta. Kaiketi tämä on ajan ilmiö.

Koko keskustelu löytyy eduskunnan pöytäkirjoista. Kannattaa katsoa mitä itse kukin on tosiasiassa sanonut ja missä asiayhteydessä. Yle Areenasta löytyy kooste. Yle teki myös uutisen.

Muita uutisoijia olivat ainakin Helsingin Sanomat, Verkkouutiset, Iltalehti. Sen enempää en ehtinyt nettiä selata.

Tätä pientä mediakoostetta kirjoittaessani Ilta-Sanomat soitti ja antoi ymmärtää, että nyt olisi kansanedustajalla anteeksipyynnön paikka. Hermann Göring kun oli kuulemma keksinyt vertauksen varmistimen poistamisesta. Tätä en ollut kuullutkaan. Muistelen itse ensi kerran lukeneeni vertauksen vanhoista suomalaisista poikakirjoista, joita mummolassa tuli nuorena koltiaisena luettua. Sen jälkeen olen kuullut vertausta käytettävän lukemattomia kertoja erilaisina variaatioina erilaisissa yhteyksissä, ja koskaan kukaan ei ole loukkantunut. Olenpa kuullut eräänkin Hakan entisen pääjohtajan viljelleen vertauskuvaa ahkerasti (Hakahan oli demarilinnake).

Näin se median logiikka toimii. Hoh-hoo-jaa-jaa, kuten eräskin kirjallinen hahmo, Melukylän lapsien isoisä tapasi sanoa.

J.K. Ilta-Sanomien juttu ei ollut huono.

Perustuslaki ja presidentin valta

Tasavallan presidentin valtaoikeudet ovat säilyttämisen arvoiset. Suomen kansa arvostaa sodan ja rauhan tuulet ja tuiverrukset kestänyttä presidentti-instituutiota. Siitä kertoo esimerkiksi presidentinvaalien perinteisesti korkea äänestysaktiivisuus. Tulevatkaan vaalit tuskin tuovat poikkeusta tähän sääntöön.

Tasavallan presidentti on Suomen valtion päämies, ja presidentillä pitää olla valtaa. Mitä me teemme vallasta riisutulla nauhanleikkaajapresidentillä? Emme me sellaista tarvitse, eikä sellaista Suomen kansa halua. Miksi vanhat puolueet sellaista sitten meille väen vängällä ajavat?

Nauhoja leikkaavat seremoniamestarit ovat kallista turhuutta. Sen sijaan puoluepolitiikan ulkopuolella oleva vahva tasavallan presidentti on kansakunnalle arvokas voimavara, kokoava tekijä, joka luo yhteiskuntaan vakautta. Tätä merkitystä ei kannata väheksyä.

Perustuslain muuttamisella ja siten presidentin vallan kaventamisella tämä ja edellinen hallitus haluavat ylevästi korostaa parlamentarismia. Niin aina. Nykyään kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät.

Kärjistäen sanottuna parlamentarismi on nyky-Suomen poliittisessa kielenkäytössä iskusana silloin kun kansanvaltaa halutaan heikentää. Halutaanko näilläkin muutoksilla todellisuudessa vain vähentää suoraa kansanvaltaa ja lisätä puoluejohtajien valtaa presidentin ylitse – valitaanhan tasavallan presidentti suoralla kansanvaalilla toisin kuin pääministeri? Kansan suoraan antama valtakirja on vahva, ja sitä pitää kunnioittaa.

Sitä paitsi, arvoisa puhemies, suomalaista monipuolueparlamentarismia ei yleisesti ottaen voi verrata eurooppalaiseen parlamentarismiin, jossa jo vaalijärjestelmissä useimmiten pyritään kaksipuoluejärjestelmään. Meidän olisi oltava ylpeitä omasta historian saatossa muotoutuneesta järjestelmästämme ja meidän tulisi arvostaa sitä, eikä alituiseen näperrellä muutoksia perustuslakiimme.

Suomalaisessa parlamentarismissa on tasavallan presidentille aina kuulunut huomattavia valtaoikeuksia. Järjestelmämme on toiminut pääsääntöisesti hyvin, mutta ehdotetut muutokset perustuslakiin voivat kääntää tilanteen.

Näkisin tilanteen arvostamani pitkän linjan laintuntijan ja valtiopäivämiehen Raimo Vistbackan tavoin, että tasavallan presidentin valtaa tulisi mieluummin lisätä kuin vähentää, niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Ja tämä mielipide ei liity nykyiseen tai tulevaan tasavallan presidenttiin henkilönä. Siksi en, Perussuomalaisten murtumattoman peruslinjan mukaisesti, voi kannattaa tätä esitystä perustuslain muuttamisesta. Muutosehdotuksissa on hyvääkin, en sitä tahdo kiistää, mutta koska viime eduskunnassa kertaalleen hyväksyttyä sisältöä ei enää voi tässä eduskunnassa muuttaa, on tämä paketti nyt hylättävä kokonaisuudessaan.

Perussuomalaiseteivät kannata tasavallan presidentin valtaoikeuksien leikkaamista. Emme voi tietenkään kannattaa myöskään esitettyä lisäystä perustuslakiin, jossa todetaan Suomen olevan Euroopan unionin jäsen.

Ei ole mitään mieltä, että perustuslakiimme ympätään kuulumisemme erääseen kansainväliseen järjestöön – eihän perustuslaissa mainita kuulumistamme Yhdistyneisiin Kansakuntiin tai Pohjoismaiden neuvostoonkaan. Mitään asiallista perustetta sille, että Suomen jäsenyyksistä mainittaisiin ainoastaan EU, ei ole.

Tämän hankkeen takana onkin nähtävissä vanhojen puolueiden halu betonoida EU osaksi poliittista järjestelmäämme. Näin mahdollista irtautumista EU:n jäsenyydestä, jos eduskunnassa sellainen enemmistö joskus syntyisi, saatettaisiin kohtuuttomasti pitkittää, kun voitaisiin väittää Suomen EU-jäsenyyden nauttivan perustuslaillista suojaa.

Suomi on kuitenkin itsenäinen kansakunta, jonka perustuslaillista toimintavapautta ei ole mitään perusteltua syytä rajoittaa, vaikka totta onkin, että olemme jo luovuttaneet huomattavan osan eduskunnan ja hallituksen päätösvallasta Brysseliin.

Tässä mielessä Suomi ei ole enää täysivaltainen tasavalta, vaikka voimassa olevassa perustuslaissamme ja tässä muutosehdotuksessa toista lukee.

Puhe eduskunnan täysistunnossa 13.9. Puhutussa versiossa muutoksia, lopullinen puhe löytyy aikanaan eduskunnan nettisivuilta.

Lehtivero ja kansanvalta

Lehtivero, eli tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien arvonlisäverotuksen ehdotettu muutos nollaverokannasta yhdeksään prosenttiin, puhuttaa päättäjiä ja luonnollisesti lehtialaa. Hallitus ei ole tutkinut uuden veron vaikutuksia työllisyyteen saati eriarvoistumiskehitykseen. Lehtiverosta odotetaan budjettiesityksessä 90 miljoonan euron tuottoja valtiolle, mikä on ylioptimistista.

Veronkorotus on iso, sillä EU ei tunne tässä suhteessa välimuotoja. Sillä tulee toteutuessaan olemaan vaikutuksensa lehtien talouteen mutta myös suomalaiseen lukemisen kautta rakentuvaan kulttuuriin.

Ajatuksia herättää Sanomalehtien liiton teettämä tutkimus, jonka mukaan lehtien lukemisella on suomalaista kansanvaltaa edistävä vaikutuksensa. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 70,5. Niiden, jotka lukivat painettuja sanomalehtiä päivittäin, äänestysprosentti olikin 79,1.

Alle kolmekymppisten aikuisten keskuudessa ero oli vielä suurempi. Heidän yleinen äänestysprosenttinsa oli 57,2, kun lehtiä lukevien saman ikäisten äänestäjien prosentti oli peräti 76,1!

Myös verkkolehtien lukeminen näkyy äänestysaktiivisuuden nousuna kaikissa ikäluokissa – nuorilla jopa merkittävämmin kuin painettujen lehtien kohdalla, sillä päivittäin verkkoversioita lukeneista nuorista 77,7 prosenttia kävi äänestämässä.

Verkkoversioiden kehitykseen ei tässä tapauksessa kuitenkaan voida turvautua, sillä kun painettujen lehtien kannattavuus heikkenee tilaus- ja ilmoitustuottojen pienentyessä, kutistuu myös verkossa oleva kansallinen uutistarjonta.

Kyseessä voi tietenkin olla tutkimus, jonka korrelaatio johtaa harhaan. Voihan olla, että aktiiviset ja tiedonhaluiset ihmiset äänestävät muita herkemmin eikä arvonlisäveron nosto heidän tiedonjanoansa sammuta.

Ongelman ydin kuitenkin on, että hallitus on valmis tekemään selvityksen esimerkiksi matkailuautojen tuomisesta autoveron piiriin, muttei vaivaudu pohtimaan lehtialan taloudellisen tilanteen heikentämisen yhteiskunnallisia seurauksia vaikka kyseessä on alan toimijoille merkittävin päätös vuosikymmeniin.

Asia on kirjattu hallitusohjelmaan ilman minkäänlaista ehtoa tai selvityksen mahdollisuutta. Kysymystä on pidetty puhtaasti veropoliittisena: veroja on kerättävä enemmän. Selvä se, mutta miksi toimia huterin tiedoin: uusien kohteiden vaikutus yhteiskunnan kokonaisetuun on ensin tutkittava. Verouudistuksen ideoineille valtionvarainministeriön virkamiehille ja Kimmo Sasille (kok.) ei sellainen kai tullut mieleenkään.

Lehtialaa olisi tullut kuulla – eikä se myöhäistä ole vieläkään. Tässä muodossa toteutuessaan lehtivero voi osoittautua pitkässä juoksussa karhunpalvelukseksi kansanvallalle.

Kolumni Aamupostissa 13.9.

Miinakeskustelu tänään mediassa

Syyskausi eduskunnassa käynnistyi tänään räväkästi. Kävimme lähetekeskustelun hallituksen esityksestä liittää Suomi jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen.

Suomen Kuvalehdessä on kuva täysistunnon alusta. Olen siinä juuri ilmoittautumassa läsnäolevaksi. Verkkouutisissa on pitämäni puheen pohjalta juttu, juttua on myös aina valppaassa Uudessa Suomessa.

Huomisissa sanomalehdissä on aiheesta varmasti enemmän, mutta Yle Areenalta halukas löytää heti YLE TV 1:n puoli yhdeksän uutiset, joissa oli erinomainen katsaus, ja YLE FST:n puoli kahdeksan uutisissa samaa asiaa ruotsin kielellä.

Oli ilahduttavaa kuunnella suuressa salissa, kuinka oikeiston kansanedustajista yksi toisensa jälkeen nousi todistamaan Ottawan sopimukseen liittymisen sotilaallista ja taloudellista järjettömyyttä. Toivotaan, että loppupeleissä puoluekuri ei voita edustajan omaatuntoa. Nyt asia siirtyy valiokuntakäsittelyyn.

Jalkaväkimiinoja ei voi korvata

Arvoisa puhemies

Hallitus on liittämässä Suomea Ottawan sopimukseen. Näin tämä vuosia vatvottu asia ponnahtaa vielä kerran julkisuuteen. Kysymys on puhuttanut maanpuolustuksesta huolta kantavia kansalaisia jo pitkään ja aiheesta.

Kuten hallituksen esityksessä todetaan, sopimuksen vahvistamisen jälkeen Suomi sitoutuu tuhoamaan jalkaväkimiinavarastonsa neljän vuoden sisällä. Niin nämä monelle varusmiespalveluksensa suorittaneelle suomalaiselle tutut putki- ja sakaramiinat siirtyisivät historiaan vuonna 2016.

Vaikka sanotaankin junan menneen jo, on kyseessä sen suuruusluokan asia, ettei sitä kannata pureksimatta niellä. Ottawan sopimukseen sitoutuminen oli valtiojohdoltamme poliittinen virhepäätös, joka on sekä sotilaallisesti että taloudellisesti vailla perusteita. Se on karkea strateginen virhe.

Jalkaväkimiinat ovat olleet tärkeä osa alueellista puolustusdoktriiniamme. Uuteen puolustusdoktriiniin kuuluvien alueellisten joukkojen omasuojan kannalta jalkaväkimiinat ovat aivan olennainen puolustusase, jota tällä hetkellä eikä nähtävissä olevana aikana kyetä korvaamaan millään.

Upseeriliiton jäsenilleen tekemän tuoreen kyselyn mukaan Ottawan sopimuksen ratifiointi heikentää Puolustusvoimien kykyä puolustaa koko valtakuntaa. Miinoista luopuminen tulee myös taloudellisesti kalliiksi. Se on ”hölmöläisten puuhaa”, kuten vuonna 2007 asian kiteytti silloinen edustaja, nykyinen pääministeri Katainen.

Arvoisa puhemies, seuraavaksi perusteluita.

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Meillä on pitkät rajat, mutta vähän puolustajia. Meikäläisessä maastossa ei mikään korvaa miinaa.

Jalkaväkimiinat eivät ole hyökkäysaseita. Niiden käytöllä säästetään omia sotilaita ja aiheutetaan hyökkääjälle tappioita. Lisäksi miinojen psykologinen pelotevaikutus hyökkääjään on huomattava.

Rauhan aikana miinat ovat puolustusvoimien varastoissa eivätkä aiheuta ongelmia kenellekään. Suomessa miinoja on aina käytetty vastuullisesti. Miinoitteet koulutetaan tekemään tarkkojen miinakarttojen mukaisesti. Afrikassa miinaan astuvalla lapsella ei ole mitään tekemistä suomalaisen miinoitteen kanssa.

Teknisesti yksinkertaisena jalkaväkimiina on kustannustehokas. Korvaaminen on erittäin kallista eikä ole edes täydellisesti mahdollista: sopimuksen myötä esimerkiksi panssarimiinojen ja omien joukkojen sekä kohteiden suojaaminen vaikeutuu olennaisesti.

Sitä paitsi maailmalla paine jalkaväkimiinoja korvaavien järjestelmien kieltämiseen kasvaa. Niinpä rypäleaseita ei viimeisimmän tiedon mukaan olla meille edes hankkimassa, vaan korvaavia järjestelmiä ovat mm. viuhkapanokset, pimeänäkölaitteet, panssarimiinojen modernisoidut laukaisimet, sensorijärjestelmät ja lennokit.

Kaikki epäilemättä toimivia, jos kohta hintavia hankintoja itsessään – kansainvälinen aseteollisuus hierookin käsiään, sillä sehän tässä sopimussopassa ainoa todellinen hyötyjä on – mutta jalkaväkimiinojen suorituskykyä ne eivät korvaa. Tätä on syytä alleviivata. Hallituksen esityksessäkin lukee tylysti, että ne korvaavat miinat vain ”kohtuullisesti”.

Korvaavien järjestelmien hankintaan varattu 200 miljoonaa euroa on riittämätön. Saman verran hallitus leikkaa puolustusvoimilta. En epäröi sanoa, että sodassa jalkaväkimiinojen ja ”kohtuullisesti” korvaavien järjestelmien suorituskyvyn erotus maksetaan suomalaisella verellä.

Arvoisa puhemies

Miinakieltoasiassa on etenkin tasavallan presidentti Halonen ottanut voimakkaasti kantaa. Olen ymmärtänyt ylipäällikön kannan olevan, että Suomen tulee luopua miinoista, jotta olisimme solidaarisia niitä maita kohtaan, joissa miinoja on holtittomasti kylvetty siviilien kiusaksi. Näin on puhunut myös ulkoministeri Tuomioja.

He ja heitä myötäilevät tahot väittävät, että miinat aiheuttavat Suomen ulkoiselle kuvalle vahinkoa. En usko. Päinvastoin maamme tunnetaan humanitäärisen miinanraivaustyön tekijänä kehitysmaissa.

On syytä painottaa, että naapurimaamme Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen. Suurista maista ei myöskään Yhdysvallat tai Kiina. EU-maista Puola ei ole vielä sopimusta ratifioinut.

Puola allekirjoitti sopimuksen jo vuonna 1997, mutta kuten hallituksen esityksessä lukee, se asetti ratifioinnin edellytykseksi kolme ehtoa. Ensinnäkin kaikkien Puolan naapureiden on liityttävä sopimukseen, toiseksi miinoille on löydettävä korvaava järjestelmä ja kolmanneksi kaikkien YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenten on liityttävä sopimukseen.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että EU:n paineessa myös Puola on taipumassa ratifiointiin, vaikka sen asettamat – täysin ymmärrettävät – ehdot eivät ole täyttyneet.

Arvoisa puhemies

Perussuomalaisten mielestä Suomen on syytä katsoa omaa etuaan ja jättää niin Ottawan sopimus kuin muutkin vastaavat erilaisten kansalaisjärjestöjen ajamat valtiosopimukset ratifioimatta. Vasta YK:n puitteissa tapahtuvaa kattavaa sopimusta on aiheellista harkita – ei Ottawan kaltaista sopimusta, johon olennaiset valtiot eivät edes aio liittyä ja joka osaltaan nakertaa muutoinkin kaventuvia edellytyksiämme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen. Tämä sopimus ei tule poistamaan jalkaväkimiinoja taistelukentiltä, siitä voimme olla varmoja.

Nyt tämän asian siirtyessä valiokunnissa käsiteltäväksi toivomme kattavaa asiantuntijakuulemista. Päätösvaiheessa Perussuomalaiset toivovat Ottawan sopimuksen olevan kaikille eduskuntaryhmille omantunnonkysymys. Puoluekuri ei saa jyrätä omaatuntoa, sillä isänmaan puolustuksen ­– jos minkä – pitää olla omantunnon kysymys.

Hyvät edustajat

Osoittakaamme johtajuutta – osoittakaamme, että eduskunta ei ole mikään hallituksen kumileimasin. Tehtävämme on ajaa Suomen, ei kansainvälisen aseteollisuuden etua.

Arvoisa puhemies

Päätän evästyspuheenvuoroni puolustusvoimain entisen komentajan Lauri Sutelan sanoihin: ”Ne jotka ajavat miinojen käytöstä luopumista ovat silottamassa tietä viholliselle. Minun kielenkäytössäni sitä kutsutaan maanpetturuudeksi.” Sodat kokeneen pioneeriupseerin sanoja ei pidä sivuuttaa olankohautuksella, vaan ne on syytä ottaa vakavasti.

Jussi Niinistön puhe eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelusssa 6.9.2011. Puhutussa versiossa muutoksia, lopullinen puhe löytyy aikanaan eduskunnan nettisivuilta.

Sanomalehdet ja äänestysprosentit

Kävin tänään Tuusulan Hyrylässä Suomen Lehtiyhtymän järjestämässä tiedotustilaisuudessa Uudenmaan vaalipiirin kansanedustajille. Meitä oli seitsemän edustajaa paikalla. Aiheena oli tilattuja sanoma- ja aikakauslehtiä koskeva arvonlisäverotuksen muutos nollaverokannasta yhdeksään prosenttiin.

Hallitusohjelmaan kirjattu korotus on kieltämättä ongelmallinen. Se on iso korotus, sillä EU ei tunne tässä asiassa välimuotoja. Sillä tulee toteutuessaan olemaan vaikutuksensa lehtien talouteen mutta myös yhteiskuntaamme, suomalaiseen lukemisen kautta rakentuvaan sivistykseen ja kulttuuriin. Kun lehtien kannattavuus heikkenee, kutistuu myös netissä oleva kansallinen tarjonta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli tilaisuudessa selostettu tutkimus. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti oli 70,5. Niiden, jotka lukevat painettuja sanomalehtiä päivittäin, äänestysprosentti olikin 79,1.

Nuorten aikuisten (18-30 -vuotiaat) keskuudessa ero oli vielä suurempi. Heidän äänestysprosenttinsa oli 57,2, kun lehtiä lukevien nuorten äänestäjien prosentti oli peräti 76,1!

Lehtien lukemisella näyttäisi olevan edistävä vaikutuksensa suomalaiseen demokratiaan, siksi verouudistuksen yhteiskunnalliset vaikutukset tulisi ensin selvittää. Nythän sitä ei ole lainkaan tehty – verouudistuksen keksineille valtionvarainministeriön virkamiehille tai Kokoomuksen Kimmo Sasille ei sellainen kai tullut mieleenkään.