Aihearkisto: Historia

Viimeinen virkamatka

Tein viimeisen virkamatkani itsenäisen Suomen historian kaikkien aikojen pitkäaikaisimman hallituksen puolustusministerinä Lappiin 2.-3.6.2019. Ensinnäkin tutustuin Rovaniemellä Lapin lennoston toimintaan, mm. päättymässä olevaan ACE19-lentotoimintaharjoitukseen. Kuvassa kanssani Lapin lennoston komentaja eversti Antti Koskela ja hävittäjälentolaivueen komentaja everstiluutnantti Tomi Iikkanen.
Tervolassa puolestaan tutustuin Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen 3. Logistiikkarykmentin Pohjois-Suomen varasto-osaston Tervolan varaston toimintaan, tiloihin ja henkilöstöön. Myös varikolla kertausharjoituksissa olleisiin reserviläisiin. Valmius on kehittynyt ja on hyvällä tasolla. Kansainvälinen puolustusyhteistyö heijastuu Tervolaankin. Kuvassa kanssani kapteeni Juha Rantakupari. Käsitykseni mukaan nyt on kaikki Puolustusvoimien miehitetyt toimipisteet kierretty! Aiemmin ei esim. Tervolassa ollut ministeriä tiettävästi käynytkään.
Vielä ennen lentokentälle lähteä kävimme tutustumassa ”Katkenneet kahleet” –jääkärimuistomerkkiin Rovaniemen Jääkäripuistossa. Kylmän sodan vuonna 1981 pystytetty monumentti on puhutteleva. Tähän oli hyvä päättää PLMI:n viimeinen virkamatka, kiitos adjutantille ja muille toimijoille hyvistä järjestelyistä kuluneiden neljän vuoden aikana!

Lauri Törnin syntymästä 100 vuotta

Esitin valtioneuvoston tervehdyksen Osasto Törni Perinnekilta ry:n järjestämässä Mannerheim-ristin ritari Lauri Törnin syntymän 100-vuotisjuhlassa 25.5.2019 Pispalan Haulitehtaalla Tampereella.

Lauri Törni (1919-1965) nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 144 heinäkuun 9. päivänä 1944. Osasto Lauri Törni Perinnekilta ry perustettiin 1998. Törnin jääkäreinä taisteli jatkosodassa 239 miestä, muiden muassa myöhempi tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Kuvan alla puheeni kokonaisuudessaan.

Lauri Törni on marsalkka Mannerheimin jälkeen kansainvälisesti tunnetuin sotilaamme: Jatkosodan legendaarisen Osasto Törnin päällikkö, Mannerheim-ristin ritari ja lopulta Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen majuri.

Toisaalta Lauri Törni on myös eräs kiistanalaisimmista sotilaistamme. Ajasta irtautuneille idealisteille hän on sotarikollinen ss-mies ja maanpetturi. Mutta meille – ja väitän että pääosalle Suomen kansaa – hän on isänmaallinen sankari, jonka rohkeus ja ansiot ovat vailla vertaa.

Lauri Törnin sotatie on ainutlaatuinen. Suojeluskuntapojissa nuoruutensa viettänyt Törni sai tulikasteensa jo talvisodan mottitaisteluissa Laatokan pohjoispuolella. Johtajaominaisuuksiensa ansiosta hänet komennettiin vielä sodan kuluessa reserviupseerikurssille Niinisaloon.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Törni – jolla ei ollut erityistä panssarivaunukoulutusta – sai johdettavakseen panssarivaunujoukkueen, joka raivasi suomalaisjoukkojen tietä aina Karhumäkeen saakka. Törnin suoraviivaisuus ja henkilökohtainen rohkeus saivat tulosta aikaan.

Törnin kyvyt toimia kovan paineen alla vihollisen selustassa testattiin asemasodan aikana, jolloin hän johti ensin sissikomppaniaa ja myöhemmin partisaanintorjuntaosastoa.

Tämän jälkeen Törnin komentoon muodostettiin hänen nimeään kantava osasto Törni. Siitä muodostui 1. Divisioonan komentajan iskuosasto, joka suunnattiin kaikista vaativimpiin tehtäviin. Kova koulutus, alaisista huolehtiminen ja etenkin Törnin henkilökohtainen esimerkki hitsasivat osastosta tiiviin yksikön.

Törnin ansiot tiivistyvät osuvasti hänen heinäkuussa 1944 myönnetyn Mannerheim-ristin perusteluissa, jota osin seuraavaksi siteeraan: “Luutnantti Törni on kunnostautunut tämän sodan aikana jääkärijoukkueen ja -komppanian päällikkönä monilla taistelu- ja kaukopartioretkillä sekä kahden viime vuoden aikana osoittanut omaavansa mitä parhaimmat taistelijan ja neuvokkaan sissipäällikön ominaisuudet.”

Törni – kuten moni suomalainen – ei luottanut Neuvostoliiton rauhantahtoisuuteen välirauhansopimuksen jälkeen. Tämän johdosta hän liittyi maanalaiseen vastarintaliikkeeseen ja hakeutui Saksaan koulutukseen. Päätös johti vankeustuomioon, kun Törni palasi Suomeen sodan jo päätyttyä Euroopassa.

Sissipäällikön ominaisuudet pääsivät oikeuksiinsa Törnin värväydyttyä seikkailurikkaiden vaiheiden jälkeen Yhdysvaltojen armeijaan. Hänen rautainen kuntonsa, sotakokemuksensa ja johtajaominaisuutensa johtivat hänen tiensä Yhdysvaltojen erikoisjoukkoihin, vihreisiin baretteihin.

Hiljaiselle Törnille teot olivat aina tärkeämpiä kuin puheet – pitkäkestoiseen esikuntatyöhön Törnistä tuskin olisi ollut. Näin ollen taistelu Vietnamin sodassa oli luonnollinen jatkumo Törnin uralle. Vietnam koitui myös Törnin kohtaloksi häntä kuljettaneen helikopterin törmättyä vuoreen Vietnamissa vuonna 1965.

Hyvät naiset ja herrat

Vaikka Törni oli varmasti monessa suhteessa individualisti – vahvat persoonat usein ovat – hänen toiminnassaan ja henkilöarvioinneissaan toistuvat kerta toisensa jälkeen esimerkkiin perustuva johtaminen sekä yhteisen edun asettaminen oman edun etupuolelle. Törnin elämää ja sen päätöstä kuvaa osuvasti vihreiden barettien balladin ensimmäinen säkeistö, jota tervehdykseni lopuksi siteeraan.

Ladies and Gentlemen

We are here to celebrate and commemorate Lauri Törni alias Larry A. Thorne. He was a soldier of extraordinary nature, a man of action who put a common good before his own safety. His life, his exploits and his end in the service of liberty is well summarized in the ballad of Green Berets:

“Fighting soldiers from the sky
Fearless men who jump and die
Men who mean just what they say
The brave men of the Green Beret.”

101 vuotta voiton päivästä

Tänään tuli kuluneeksi 101 vuotta vapaussodan päättymisestä. Olin Vanhan kirkon puistossa Helsingissä laskemassa seppelettä sankarihaudalle yhdessä adjutanttini, komentajakapteeni Lari Pietiläisen ja Vapaussodan Invalidien Muistosäätiön puheenjohtajan ja Sotamuseon entisen pitkäaikaisen johtajan Markku Palokankaan kanssa. Sää suosi suomalaista voiton päivää.

Mennyttä ja tulevaa

Panssarikilta oli tuonut Pirkanmaan maanpuolustusjuhlaan Lempäälän Ideaparkiin 27.4. Sotkan, legendaarisen tankin toisesta maailmansodasta. Juhlapuheessani kiitin Pirkanmaan Reserviläispiiriä hienon tilaisuuden järjestämisestä. Totesin myös, että tulevalla vuosikymmenellä avainasemassa ovat meri- ja ilmavoimien suuret hankkeet, Laivue 2020 ja HX-hanke. ”Suomen puolustuksen tulevaisuus riippuu näiden hankkeiden toteuttamisesta. Niiden toteutus on turvattava ja se on seuraavan hallituksen tärkeimpiä tehtäviä. Kansalaistemme turvallisuutta ei rakenneta yhdessä vaalikaudessa, vaan se edellyttää jatkuvia ponnisteluita.” Vastaavia maanpuolustusjuhlia ja perinnetilaisuuksia on plakkariini neljän vuoden aikana kertynyt kolminumeroinen määrä. Täysillä loppuun saakka!- Kuva Sirkka Ojala.

Veteraanien perintö elää itsenäisessä Suomessa

Pidin puheen Nurmijärven rintamaveteraanien 50-vuotisjuhlassa. Veteraanien perintö elää Suomessa, vaikka emme sitä päivittäin pysähtyisikään pohtimaan. Se on itsenäinen isänmaa. Se on kansanvalta. Se on oikeus päättää omista asioistamme. Se on vahva maanpuolustustahto.

Veteraanit ansaitsevat huolenpidon

Kuluvan vuoden marraskuussa astuu vihdoin voimaan laki, joka saattaa kaikki veteraanit tasa-arvoiseen asemaan koti- ja avopalveluiden suhteen. Vihdoinkin pääsemme tilanteeseen, jossa rintamaveteraanit saavat uuden lainsäädännön myötä samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalidit. Mutta vielä on tehtävää. Kuntien palvelutuotannossa on eroja.

Niin ikään meidän on huolehdittava veteraanien puolisoista ja leskistä, joista monet joutuvat kitkuttelemaan pienillä eläkkeillä. He kuitenkin osaltaan olivat rakentamassa kansakokonaisuutta, jonka ansiosta rintamat kestivät ja Suomi säilytti vapautensa.

Yleinen asevelvollisuus toimiva puolustusratkaisu

Suomen valinnat puolustuksensa kehittämisessä ovat olleet suurilta linjoiltaan oikean suuntaisia. Suomi ei lähtenyt kylmän sodan päättymisen jälkeen mukaan yleiseurooppalaiseen trendiin, jonka seurauksena miltei kaikki Euroopan valtiot luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta ja suuntasivat voimavaransa kriisinhallintaan.

Näin ollen turvallisuustilanteen muuttuessa Krimin valtauksen seurauksena, Suomella oli täysin eri lähtökohdat vahvistaa puolustustaan kuin monella muulla maalla.

Vaikka Krim tai Itä-Ukraina eivät enää paista päivän otsikoissa – turvallisuuspoliittiset asiat muutenkin loistavat poissaolollaan nykykeskustelusta – turvallisuustilanne lähialueillamme tai Euroopassa ei ole muuttunut mihinkään. Itä-Ukrainaan on muodostunut niin sanottu jäätynyt konflikti. Siellä taistellaan päivittäin. Sotilaallista tai poliittista ratkaisua ei ole näköpiirissä.

Venäjä kehittää kykyään arktiseen sodankäyntiin sekä laajamittaiseen sotaan. Lähialueellamme olevien joukkojen määrä on kasvanut ja niiden laatu on parantunut. Kylmä sota kolkuttelee jälleen ovella Venäjän vetäydyttyä keskimatkan ydinohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta.

Mikäli haluamme ylläpitää itsenäistä kansallista puolustusta, meidän on myös panostettava siihen. Muutoin vaihtoehdoksi jää sotilaallinen liittoutuminen tai hiipuminen kohti asetelmaa, jossa Suomen kansallinen itsemääräämisoikeus on vahvempien oletetun hyvän tahdon varassa.

Uudet hävittäjät puolustuksen elinkysymys

Lamavuosina hankitut Hornet-hävittäjät ovat palvelleet hyvin, mutta ensi vuosikymmenellä ne tulevat vääjäämättä elinkaarensa päähän. Niiden mukana poistuva suorituskyky on korvattava täysimääräisesti, ja koneita on oltava riittävä määrä suuren ilmatilamme puolustamiseksi.

On myös huomattava, että monitoimihävittäjät muodostavat keskeisen osan koko puolustusjärjestelmäämme. Ne tukevat maa- ja merivoimien taistelua ja päinvastoin. Hornetien seuraajakysymys siis ei ole vain ilmapuolustuksen tai Ilmavoimien vaan koko puolustusjärjestelmämme elinkysymys.

Alla olevassa kuvassa olen yhdessä nurmijärveläisen 97-vuotiaan rintamaveteraanin Mauno Tenhovirran kanssa. Tenhovirta muisteli omassa puheessaan jatkosodan viimeistä suurta taistelua, Ilomantsin hurjaa torjuntavoittoa loppukesällä 1944. Voitolla oli suuri psykologinen merkitys, ja se tasoitti tien aselepoon. – Käsissämme ovat Nurmijärven reserviläisten lahjoittamat kunniakenttälapiot.

Vapaussodasta tasavallaksi

Avasin Vapaussodan ja Itsenäisyyden Etelä-Pohjanmaan Perinneyhdistyksen järjestämän “Vapaussodasta tasavallaksi” -seminaarin Seinäjoella.

Kuva: Terhi Hakola.

Käsittelin puheessani erityisesti heimosotia, joista olen aikanaan kirjoittanut kirjankin. Kyseessä on Suomen lähialueilla 1918-1922 käydyt sotaretket, joihin osallistumalla tuhannet vapaaehtoiset pyrkivät edesauttamaan suomensukuisten heimojen irtautumista sisällissodan kaaokseen ajautuneesta Venäjästä. Tavoitteena oli joko näiden alueiden itsenäistäminen tai liittäminen osaksi Suomea.

Vapaaehtoisten motiiveina toimivat puolustukselliset näkökulmat, bolševismin leviämisen estäminen sekä se, että etenkin Itä-Karjalan nähtiin muodostavan Suomen kanssa luonnollisen kokonaisuuden, jota yhdistivät kieli, kulttuuri ja maantiede.

Heimosoturit näkivät toimiensa oikeutuksen kumpuavan kansojen itsemääräämisoikeudesta – opista, josta vasta itsenäistynyt Suomikin oli esimerkki.

Heimosotien merkittävimpänä tuloksena oli Viron itsenäisyys. Tarton rauhanneuvotteluiden seurauksena Petsamo liitettiin Suomeen – tosin vaihtokauppana Repolasta ja Porajärvestä.

Linkki Pohjalaisen juttuun seminaarista.

Linkki videoon seminaarista.