Aihearkisto: EU-politiikka

Kysymys konferenssitulkkien koulutuksesta

KIRJALLINEN KYSYMYS

Konferenssitulkkien koulutus Turun yliopistossa

Eduskunnan puhemiehelle

Turun yliopisto on päättänyt lakkauttaa konferenssitulkkien koulutuksen rahan puutteen vuoksi. Aiemmin tulkkauskoulutus rahoitettiin opetusministeriön erillisrahoituksella, joka loppui vuoteen 2009.

Turun yliopisto on ollut ainoa konferenssitulkkien jatkokoulutusta tarjoava yksikkö Suomessa, minkä vuoksi päätös koulutuksen lakkauttamisesta uhkaa suomen kielen tulkkaamista Euroopan unionin toimielimissä. Komission selvityksen mukaan pelkästään kuluvan vuoden aikana suomen kielen tulkkauksen kysyntä on kasvanut neljänneksellä, joten ammattitaitoisille tulkeille on ilmeinen tarve.

Euroopan unionin tulkkausosasto on esittänyt huolensa tulkkauskoulutuksen loppumisen seurauksista ja siitä, ettei osaavia suomen kielen tulkkeja ole tulevaisuudessa riittävästi saatavilla, sekä muistuttanut, että jokaisella EU-kansalaisella tulee olla oikeus omaan äidinkieleensä. Komission asiantuntijan mukaan koulutukseen on mahdollista saada myös EU-tukea.

Suomen kielen käyttö EU:ssa on omalla vastuullamme. Tulkkien koulutuksen turvaaminen on keino puolustaa omaa äidinkieltämme ja pitää kiinni kielellisestä tasa-arvosta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä, jotta konferenssitulkkien koulutuksen jatkuminen ja suomen kielen tulkkaaminen Euroopan unionin toimielimissä turvataan ja onko valtioneuvosto selvittänyt mahdollisuutta saada EU-tukea koulutuksen järjestämiseen?

Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2011

Jussi Niinistö /ps

Euroopan velkakriisi ja Suomi

Yhteisvaluutta euro on ollut jo pitkään todellisessa stressitestissä. Ylivelkaantunut Eurooppa rypee talousahdingossa: vaikeimpaan asemaan ajautui ensin Kreikka, sitten Irlanti ja nyt Portugali. Näihin maihin velkakriisi ei kuitenkaan rajoitu. Seuraavaksi hatun kouraansa ottanee Espanja. Velkakriisistä voi muodostua euron kriisi.

Meille uskotellaan, että suosta voidaan nousta vain jatkuvasti kasvavilla lainoitus- ja takausjärjestelmillä sekä eurointoilijoiden yleislääkkeellä: lisäämällä integraatiota. Ei nousta. Velkakriisin hoito lisälainalla on vastuutonta politiikkaa.

Ei auttanut mittava 110 miljardin euron tukipaketti Kreikkaakaan, joka onkin jo tekemässä lähtöä toiselle kierrokselle. Tarvetta olisi jopa 60 miljardille lisäeurolle. Uskooko joku vielä, että Kreikalle lainaaminen on ”hyvää bisnestä”, kuten eräskin entinen pääministeri sanoi. Kuka uskoo, että Kreikka maksaa meille velkansa täysimääräisesti takaisin?

Kreikan tilannetta voi luonnehtia toivottomaksi, jos maa ei toden teolla lähde myymään valtionomaisuuttaan, jota sillä tunnetusti on paljon. Muuten Kreikan velkajärjestely – muodossa tai toisessa – on ennen pitkää edessä.

Uutta lainaa Kreikalle ei kannata antaa. Velkasaneeraus on vaihtoehto suurpääoman ehdoilla tehdyille tukipaketeille. Sen kannalle on asettunut yhä useampi talousteoreetikko.

Markkinataloudessa vastuu pitää olla myös luotonantajilla. Vastuu pitäisi olla etupäässä niillä saksalaisilla ja ranskalaisilla pankeilla, jotka holtittomasti luotottivat ongelmamaita korkeita korkoja vastaan. Näitä pankkeja ei pidä pelastaa, ei ainakaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Ne olisi parasta osittain kansallistaa.

Sanotaan, että Suomi sai ehtojaan Portugali-pakettiin. Kovin kosmeettisilta ne vaikuttavat. Sopimukseen tuli esimerkiksi paljon puhutusta sijoittajien vastuusta ajatus, että Portugalin pitää kannustaa yksityisiä sijoittajia pysymään maassa. Tämänkaltainen hurskas toive ei sido mihinkään, sille nauravat naurismaan aidatkin.

Vähemmälle huomiolle jäi se tosiasia, että Suomen takaukset EU:n kriisirahastolle ERVV:lle kaksinkertaistuivat noin 14 miljardiin euroon; korkoineen yli 17 miljardiin euroon. Espanjan hakemusta osataan siis odotella jo.

Rahaliitto natisee liitoksissaan. On mahdollista, että se hajoaa lähitulevaisuudessa. Siksi meidän on varauduttava elämään euron jälkeen tai elämään rahaliitossa, jossa on vähemmän jäseniä ja tiukempi kuri. Myös uusi, lähinnä pohjoisen Euroopan maiden rahaliitto on mahdollinen.

Tärkeintä kuitenkin on, ettemme enää heitä rahaa uppoavaan laivaan, jonka laipiot rytisevät Välimereltä Atlantille.

Hävinneiden hallitus

“Jos itsensä pettää, jäljelle ei jää ketään.”

Näillä sanoin aloitti Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini tiedotustilaisuutensa tänään eduskunnassa. Puolueemme jättäytyy pois hallitusneuvotteluista, sillä emme halua olla edistämässä EU:n liittovaltiokehitystä saati lapioimassa rahaa taloutensa huonosti hoitaneille euromaille.

Päätös oli kova, mutta hallitusneuvotteluryhmämme oli yksimielinen.

Päätös on linjassa, eikä se sodi vakaumustamme vastaan. Tiedän, että maassamme on paljon poliitikkoja, joille kaikki käy. Meille ei kaikki käy.

Päätös on rehellinen, sillä vakausmekanismit eivät yksinkertaisesti toimi. Se on jo nähty, vaikka Jyrki Kataisen johdolla pian muodostettava hävinneiden hallitus toista tulee väittämään. Se on retoriikkaa – samanlaista retoriikkaa kuin väittää, että sijoittajien vastuu nyt muka toteutuisi. Mitään sijoittajien vastuuta ei Portugali-paketissa ole.

Kuka käänsi takkinsa, arvoisat median edustajat?

Perussuomalaisten peruslinja on murtumaton.

Toki päätös on monelle Perussuomalaisten kannattajalle myös pettymys, mutta elämään pitää mahtua sellaisiakin.

Nyt menemme oppositioon kasvamaan. Isänmaata voi palvella myös sieltä käsin. Tulemme olemaan johtava oppositiopuolue. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja todetakseen, että EU-kriittisyys tulee kasvamaan niin Suomessa kuin Euroopassakin.

No More Bailouts – Ei enää tukipaketteja

Elämme ratkaisevia aikoja.

Ylivelkaantuneen Euroopan katseet kohdistuvat Suomeen.

Suomessa katseet kohdistuvat Perussuomalaisten puheenjohtajaan Timo Soiniin.

Wall Street Journal Europe on tänään julkaissut Soinin asian ytimeen porautuvan kirjoituksen Why I Won´t Support More Bailouts. Se löytyy tästä linkistä, pääkohdat suomeksi Soinin plokista.

Eduskunnan suuri valiokunta on keskiviikkona perimmäisten talouskysymysten äärellä. Kello käy ja pahin rytky on vielä tulossa, kuten Soini kirjoittaa. Kreikka, Irlanti, Portugali – onko seuraavana jonossa Espanja?

Avoimuuden ja rehellisyyden tie on tässä vaikeassa tilanteessa ainoa oikea Suomelle ja Euroopalle.

Nato-jäsenyys: tosiasiat tunnustettava

Olin tänään Perussuomalaisten edustajana Suomen Atlantti-Seuran keskustelutilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla. Ohessa alustukseni, jonka pidin vapaasti, mutta joka sisältää suurin piirtein ne asiat joita käsittelin.

NATO JA KRIISINHALLINTA

Nato on nykyisin yhä enemmän poliittinen yhteenliittymä, mutta se on silti edelleen myös sotilasliitto. Sen toiminnan painopiste on suuntautunut yhä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan. Siinä se on saavuttanut vaihtelevaa menestystä. Esimerkiksi Kosovossa meni hyvin, mutta Afganistanista on tulossa arvovaltatappio. Kosovostakin voidaan tietenkin kysyä oliko onnellinen loppu juuri Naton ansiota?

Kriisinhallintanäkökulmasta Suomella ei ole Nato-jäsenyydelle tarvetta. Me voimme halutessamme osallistua jo nykyisin kaikkiin kansainvälisiin operaatioihin.

Perussuomalaiset haluavat yleensäkin asettaa kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen kriittisen tarkastelun alaiseksi. Kyseessä ei tietenkään ole lähtökohtaisesti huono asia, päinvastoin, mutta meidän on syytä arvioida operaatioiden panos-tuotos -suhdetta entistä tarkemmin, kun valtiontalous on kovan säästökuurin edessä.

Sanomme kyllä kansainväliselle yhteistyölle, mutta ei kritiikittömälle kriisinhallintaintoilulle.

POLIITTISTA OHJAUSTA TARVITAAN

Suomen kansan enemmistö ei maatamme Naton jäseneksi halua. Eivät myöskään Perussuomalaiset.

Poliittisten päättäjien olisikin puolustusvoimauudistuksen kannalta erinomaisen tärkeää selkeästi linjata, tuleeko Suomi liittymään tällä vuosikymmenellä Naton jäseneksi vai ei. Tätä poliittista ohjausta kenraalimme tarvitsevat ja tämä linjaus vaikuttaa olennaisesti mihin suuntaan puolustusvoimiamme tulee kehittää.

Nyt nimittäin olemme luisumassa tilanteeseen, jossa renki ei tottele isäntää: toimivaa kalustoa tuhotaan ja reserviä pienennetään. Maanpuolustuksemme rapautuu. Sen sijaan kansainvälinen kriisinhallinta ei ole joutunut leikkausten kohteeksi.

EDUT JA HAITAT

Tosiasiat on tunnustettava. Nato-jäsenyyden etuja ja haittoja tulisikin edelleen selvittää huomioiden myös se, että Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden sotilaallinen suorituskyky nykyaikaisessa laajamittaisessa sodan uhkaskenaariossa on jatkuvasti laskeva, samalla kun kriisinhallintaoperaatiokyky on kasvava.

Natolla ei ole omia asevoimia ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sen jäsenvaltioiden potentiaali nostaa nopeasti puolustusvalmiutta omalla alueellaan Euroopassa heikkenee – samalla kun Venäjän sotapotentiaali kasvaa voimakkaasti.

Sama selkokielellä: Tulisi selvittää olisiko Nato kustannustehokas ratkaisu Suomelle? Epäilen. Tulisiko Nato tarpeen vaatiessa Suomen avuksi? Epäilen sitäkin, mutta tiedostan toki samalla, ettemme saa todellisia turvatakuita EU:stakaan.

OMAN MAAN PUOLUSTAMINEN

Nämä ovat joka tapauksessa kysymyksiä, jotka tulisi nostaa keskusteluun. Oman maan puolustaminen on puolustusvoimiemme lainmukainen päätehtävä. Perussuomalaisten mielestä koko Suomea puolustaa tehokkaimmin oma, yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuva kansanarmeija, jolla on laaja reservi ja riittävä kalusto.

Mahdollisuus liittyä Natoon tulee olla, mutta Natoon tulee liittyä vain jos tilanne sitä edellyttää: jos liittyminen lisää Suomen turvallisuutta ja jos suomalaisten enemmistö on päätöksen takana. Nyt nämä edellytykset eivät täyty.

Lisäksi kävimme mielenkiintoista keskustelua yleisökysymysten pohjalta cyber-sodankäynnistä, Nato-optio -sanan alkuperästä, Ruotsin roolista Libyassa, Afganistanin tilanteesta jne.

Puolen minuutin loppupuheenvuorossa yritin vielä kiteyttää viestini: Mahdollisuus liittyä Natoon pitää jatkossakin olla, mutta tulevalla vaalikaudella liittyminen on hyvin epätodennäköistä. Siksi meidän pitää panostaa omaan, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaan koko kansan armeijaan.

Jakovara, kestävyysvaje ja EVM

Viime eduskuntavaalien alla toimittajat puhuivat paljon jakovarasta, nyt muotisana on kestävyysvaje. Kuka näitä sanoja muuten keksii?

Kaikkitietävän Wikipedian mukaan jakovara tarkoittaa julkisen talouden liikkumavaraa. Kyseessä on poliitikkojen käyttämä termi valtion budjetissa olevasta osasta, jolle ei ole vielä keksitty käyttöä sen jälkeen kun kaikki pakolliset menot ovat hoidettu. No, tämä “ongelma” ei ole enää ajankohtainen, joten puhutaanpa kestävyysvajeesta.

Kestävyysvajeen syvin olemus

Koska Wikipedia ei vielä kerro mikä kestävyysvajeen syvin olemus on, olen antanut itselleni kertoa siitä seuraavaa. Rautalangasta väännettynä asiassa on kyse siitä, miten hyvinvointivaltiomme palvelut kyetään säilyttämään, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja entistä pienempi osa suomalaisista käy töissä.

Kyse on julkisen talouden kestävyydestä – kyvystä hoitaa nykyinen valtion velka ja tulevien menojen rahoitus. Kestävyysvaje kuvaa nykytilanteen ja kestävän mallin välistä eroa.

Tilanne on haasteellinen, kuten nykykielellä tavataan sanoa silloin, kun meillä on iso ongelma. Se on selvää, että julkisen talouden tulot ja menot on saatettava tasapainoon eli kestävyysvaje on kurottava umpeen.

Vaalikeskustelujen kuuma kysymys onkin: kuinka temppu tehdään. Lainamäärää ei voi loputtomiin kasvattaa, muuten edessämme siintää Kreikan tie.

Kuinka suuri kestävyysvaje on?

Ensin on kuitenkin syytä selvittää, kuinka monta miljardia tämä kestävyysvaje yleensä on.

Asiantuntijoiden laskelmissa on melkoisia eroja: valtiovarainministeriön virkansa puolesta synkistelevien virkamiesten laskelma on huomattavasti suurempi kuin Etlan. Perussuomalaisten näkemys kestävyysvajeesta on lähempänä viimeksi mainittua; olemme haarukoineet sen noin 5-6 miljardiksi euroksi.

Talouskehityksen ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, joten kukaan ei omaa tässä asiassa lopullista totuutta.

Eväitä talouskasvulle

Kestävyysvajetta ei ratkaise pelkkä talouskasvu, mutta se helpottaa ratkaisua huomattavasti. Talouskasvun vauhdittaminen onkin tulevan vaalikauden keskeisiä tehtäviä.

Mottonamme on vanha tuttu: ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos aikaa ja rahaa jää, niin maailman parantaminen. Jokainen putoava työttömyysprosentti merkitsee, että kestävyysvajeemme pienenee.

Suomalaisen teollisuuden kasvumahdollisuudet on varmistettava yksinkertaisesti saattamalla toimintaedellytykset samalle viivalle kuin kilpailijamaillamme. Se tarkoittaa energiaveron laskemista ja rikki-, jäte-, pakkaus- sekä uraaniverojen kaltaisten suunnitelmien jäädyttämistä.

Teollisuus on talouden selkäranka, kirjoitti Helsingin Sanomatkin tänään pääkirjoituksessaan. Teollisten työpaikkojen katoaminen ulkomaille ei ole mikään luonnonlaki, vaan sitä vastaan on taisteltava. Jos perusteollisuutemme pärjää, niin kansantaloudellamme pyyhkii hyvin.

Verot maksukyvyn mukaan

Talouskasvun lisäksi veroja on kerättävä ja leikkauksia tehtävä. Tämä on kuitenkin hoidettava niin, että se haittaa mahdollisimman vähän peruskansalaisten elämää.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta löytyvät selvät sävelet siihen, miten verot kerätään sosiaalista oikeudenmukaisuutta noudattaen eli maksukyvyn mukaan:

– pääomavero 30 prosenttiin ja lievä progressio

– varallisuusvero palautettava

– suursäätiöt pääomaveron piiriin

– pienet korotukset alkoholi- ja tupakkaveroon

– energiaverojen korotukset peruttava (rahoitetaan palauttamalla työnantajien Kela-maksu)

– arvonlisävero ennallaan, samoin pääosin palkkaverot (hyvätuloisten verotukseen lievä kiristys)

Näin toimimalla kansalaisten ostovoima säilyy ja talouskasvua pidetään yllä kulutuksen kautta.

Eikä pidä unohtaa harmaan talouden torjuntaa: jo pelkästään eduskunnan tarkastusvaliokunnan esittämät ja eduskunnan hyväksymät toimenpide-ehdotukset toteuttamalla valtion kassaan on mahdollista kerätä 2-3 miljardia euroa verraten nopealla aikataululla.

Perussuomalaisten leikkauslista

Perussuomalaisten leikkauslista pohjautuu vaaliohjelmaan sekin:

– kehitysavusta, maahanmuutosta, kriisinhallintajoukoista, Venäjälle annettavasta lähialuetuesta, puolue- ja lehdistötuesta sekä eduskuntaryhmien kansliamäärärahoista leikkaamalla sekä yritystukia tarkentamalla mahdollista kerätä jopa yli miljardi euroa

– hallintobyrokratiaa kevennettävä (esim. maa- ja metsätalous- sekä ympäristöministeriön yhdistäminen luonnonvarainministeriöksi), pakkoruotsi poistamalla

– EU-jäsenmaksuihin neuvoteltava alennusvaatimus (esim. Iso-Britannian puolesta maksamamme jäsenmaksuhelpotus, joka kuluvana vuonna on 74 miljoonaa euroa)

Vanhat puolueet uhkana Suomen kansantaloudelle

Varmaan jotain unohdin listata, mutta tässä eittämättä tärkeimmät toimenpiteet. Perussuomalaisten mallilla on kestävyysvaje täysin mahdollista kuroa umpeen. Mahdottomaksi tehtävä kuitenkin muuttuu, jos samaan aikaan jatkamme vanhojen puolueiden vastuuttomalla linjalla: lappaamalla rahaa Kreikan kaltaisille taloutensa huonosti hoitaneille huithapelieuromaille.

Tänään saimme lehdistä lukea, että Suomen EU-kriisivastuut ovat 12,58 miljardia euroa. Eilen on Brysselissä euromaiden kokouksessa päätetty esityksestä, että Suomi maksaa osuudestaan uuteen kriisirahastoon (Euroopan vakausmekanismi, EVM) 1,44 miljardia suoraan käteisenä. Vastuupotin loppuosa eli reilu 11 miljardia euroa muodostuu pääoman korotusvaltuuksista ja takauksista. 

On päivänselvää, että Perussuomalaiset äänestävät uudessa eduskunnassa tätä EVM-sopimusta vastaan. Jos pahin tapahtuu ja Suomen vastuut toteutuvat, ovat vanhat puolueet ajaneet kansantaloutemme kuilun partaalle.

Perussuomalaisten talouspoliittinen linja ei ole piilossa. Sitä voi kannattaa tai sitä voi vastustaa. Pallo on äänestäjillä.