Aihearkisto: koulutuspolitiikka

Kansalaispalvelusta kunnon selvitys

Lännen median haastattelussa käsiteltiin ajatusta kansalaispalvelusta. Turvallisuuskomitea laatii asiasta virkamiesselvityksen, jonka yhteydessä ministeriöt antoivat lausunnot siitä, onko niillä tarvetta kansalaispalveluskoulutuksen toteuttamiseen, ja siitä mitä mahdollinen koulutus voisi olla.

Ennakkotietojen mukaan valtaosa ministeriöistä ei pidä tarpeellisena kansalaispalvelun toteuttamista. Seitsemän ministeriötä oli tätä mieltä. Mahdollisen tarpeen palveluksen järjestämiselle esitti vain kolme ministeriötä.

Naisten keskuudessa on halukkuutta osallistua laajemmin maanpuolustukseen, mikä ei kuitenkaan välttämättä tarkoittaisi asepalvelusta. Puolueet ovat väläytelleet ideoita kutsunnoista kaikille, maanpuolustus- ja kansalaistaitokursseista kouluissa sekä kaikille avoimesta kansalaispalveluksesta, joka jossain puheissa korvaisi ja jossain taas täydentäisi asepalvelusta.

Ehdotuksia kansalaispalveluksesta tuli maa- ja metsätalous-, ympäristö- sekä sisäministeriöiltä. Ministeriöillä ei ollut halua ottaa vastatakseen koulutuksen järjestämistä tai toteuttamista, mutta muutamia ajatuksia oli kirjattu.

Ympäristöministeriö esim. ehdotti, että kansalaispalvelusta voitaisiin hyödyntää metsien suojelualueiden kulotuksessa. Edelleen sieltä ehdotettiin, että palvelusta suorittavat voisivat tyhjentää metsähallituksen ulkoilualueiden vessat. Jokainen voi miettiä, miten mielekästä tällainen palvelus olisi. Sisäasiainministeriö taas kirjasi, että kansalaispalvelulla voitaisiin vahvistaa sisäisen turvallisuuden kokonaisuutta. Tämä on laaja ehdotus, joka varmaankin pysähtyisi perustuslakivaliokuntaan.

Ongelmana on, että kenellekään ei ole konkreettista ajatusta siitä, miten kansalaispalvelu järjestetään, kuka sen kustantaa, kuka kouluttaa ja kuka majoittaisi. Ei ole pohdittu, mitä yhteiskunnan tarpeita palveluksen avulla voitaisiin tyydyttää.

Yksi kohtuullisen viisas esitys sentään löytyy. On ehdotettu, että peruskoulun 7-9 luokilla olisi turvallisuutta tukevien taitojen opetusta. Tällaista vanhan ajan kansalaistaidon opetusta voisi harkita ottaa uudelleen opetusohjelmiin.

On tärkeätä, että kansalaispalveluksesta tehdään kunnon selvitys ensi vaalikaudella. Selvityksen voi tehdä ulkopuolinen selvityshenkilö tai parlamentaarinen työryhmä. Asia noussee esille hallitusneuvotteluissa. Toivottavasti hallitusohjelmaan ei kirjata mitään päätöntä hankkeesta.

Juttu luettavissa kokonaisuudessaan esimerkiksi täältä.

Varusmiehet duuniin?

Suomessa varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain noin 20 000 ja siviilipalveluksen noin 3 000 nuorta. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamiehet ovat julkaisset raportin, jonka mukaan heidän päästämisensä työmarkkinoille asevelvollisuuden suorittamisen sijaan nostaisi työllisyysastetta 0,8 prosentin verran.

TEM laskee varusmiespalvelustaan suorittavat ilmeisesti ns. NEET-nuoriin (Not in Employment, Education or Training) ja siten he sulautuvat tällaisessa tilastoinnissa harhaanjohtavasti keskimääräistä korkeamman syrjäytymisriskin joukkoon. Muutamat lisähavainnot ovatkin paikallaan.

TEM:n arvio perustuu oletukseen, että kaikkien varusmiespalvelustaan suorittavien vaihtoehto olisi työelämä. Kuitenkin nuorten työttömyysaste on keskimääräistä työttömyysastetta korkeampi. Asevelvollisuuttaan suorittavat ovat nuoria ja suhteellisen matalasti koulutettuja, jolloin heidän ansiomahdollisuutensa palkkatyössä olisivat keskimääräistä heikommat. Enemmistö varusmiespalvelustaan suorittavista nuorista ei todennäköisesti olisi työelämässä vaan pikemminkin opiskelijoina, jotka eivät kasvata bruttokansantuotetta samalla tavalla kuin työelämässä olevat.

On totta, että asepalvelus toimii nuorilla opinto- ja työuran keskeyttäjänä. Sen merkitys riippuu kuitenkin ratkaisevasti siitä, millaisessa opinto- tai työuran vaiheessa henkilö on ennen palvelusta. Jos asevelvollisuus lykkää opiskeluja ja työelämään siirtymistä, sillä on pieni tuottavuutta vähentävä vaikutus, joka tosin vähenee ajan myötä.

Ammattiuransa jo löytäneille asepalveluksen välttäminen mahdollistaisi hieman nopeamman kiinnittymisen opintoihin tai työelämään. Toisaalta uransa suhteen epätietoiset edistyvät palveluksen aikana ammatinvalintaprosesseissaan. Heille palvelus mahdollistaa omaa tulevaisuutta koskevan suunnittelun ja tarjoaa harkinta-aikaa ennen tutkintotavoitteeseen tai työuraan sitoutumista.

Asevelvollisuusaikana karttuu myös siviiliuraa edistäviä tietoja ja taitoja ja siten varusmiespalveluksen suorittaminen voi itsessään vaikuttaa varusmiesten myöhempään ansiotasoon. Esimerkiksi ETLA:n tutkimuksen mukaan armeijan käyminen siten, että varusmiesaika on minimiä pidempi, ei pidennä tilastollisesti merkitsevästi henkilön koulutuksesta valmistumista. Lisäksi varusmiespalveluksen menestyksellinen suorittaminen indikoi erittäin voimakkaasti ja positiivisesti tulevaa työmarkkina-asemaa: korkeaa koulutusta, korkeaa työllistymistä ja korkeaa palkkaa.

Olennaisin asia on kuitenkin se, että koska koko Suomen aluetta puolustetaan eikä meillä ole ammattiarmeijaa, on riittävän kokoinen reservi ja sodan ajan joukko välttämätön. Teoreettinen muutaman desimaalin nousu työllisyysasteessa ei ole verrannollinen siihen, että heikentäisimme puolustusratkaisumme – yleisen asevelvollisuuden – perustaa. Onneksi viisas työministeri Jari Lindström on ymmärtänyt tämän.

Vaalikauteni merkkipaalut

1. Jalkaväkimiinakiellosta luopuminen saa kannatusta

Eduskunta päätti vuonna 2011, onnetonta kyllä, että Suomi liittyy jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Vain Perussuomalaiset vastustivat yhtenäisenä rintamana päätöstä, joka oli vastuuton ja heikentää koko maan puolustuskykyä.

Koko vaalikauden ajan olen toistuvasti tuonut esiin, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli strateginen virhe: Suomella on pitkät rajat ja vähän puolustajia. Jalkaväkimiina on meille tarpeellinen puolustusase. Rauhan aikana miinoja säilytetään visusti varastoissa eivätkä ne aiheuttaneet ongelmia kenellekään. Nyt melkein kaikki miinat on tuhottu. Miinojen korvaaminen tulee kalliiksi, eikä ole edes täysin mahdollista.

Miinakysymys on noussut esiin muun muassa Ukrainan kriisin yhteydessä sekä monissa eduskunnan täysistunnoissa.

Asian toistelu ei ole kaikunut täysin kuuroille korville, sillä viime kesänä Kokoomuksen puoluekokous päätti vaatia Suomen irtautumista Ottawan sopimuksesta. Harmillisesti pääministeripuolue ei kuitenkaan ole edistänyt puoluekokouksessa tehtyä päätöstä millään tavalla. Keskusta taas ajaa tavalliseen tapaansa kaksilla rattailla.

Yhtenä vaaliteemanaan Perussuomalaiset vaatii jalkaväkimiinakiellosta irtautumista. Tarvitsemme miinoja osana uskottavaa ja kustannustehokasta koko maan puolustusta. Vähintään on ylläpidettävä kotimaassa jalkaväkimiinojen nopeaan ja massamaiseen valmistukseen tarvittavaa valmiutta.

2. Puolustusvoimauudistusta koskeva välikysymys

Hallituksen puolustusbudjettiin kohdistamat mittavat säästövaatimukset ja sen alkuvuodesta 2012 julkistama puolustusvoimauudistus sodan ajan joukkojen pienentämisineen ja varuskuntien massalakkauttamisineen rapautti Suomen puolustuskykyä.

Perussuomalaiset jätti eduskunnassa välikysymyksen, jossa sain kunnian olla ensimmäisenä allekirjoittajana ja ryhmäpuheenvuoron pitäjänä.

Välikysymyksessä ja sitä seuranneessa keskustelussa Perussuomalaiset kritisoi uudistuksen valmistelua, jota ei tehty parlamentaariselta pohjalta sekä uudistuksen seurauksia, jotka ovat maanpuolustuksellemme haitallisia: säästöjen ja varuskuntien lakkauttamisien lisäksi esimerkiksi kertausharjoitukset ajettiin käytännössä alas useammaksi vuodeksi ja varusmiesten maastovuorokausia vähennettiin.

Välikysymyksessä Perussuomalaiset toi esiin vakavan huolen siitä, miten tässä yhdistetyssä uudistus- ja säästömyräkässä turvataan uskottava, koko maan puolustus ja säilytetään yleinen asevelvollisuus sekä maanpuolustustahto.

3. Varapuheenjohtajaksi valinta

Asetuin Perussuomalaisten kesällä 2013 Joensuussa pidetyssä puoluekokouksessa tavoittelemaan varapuheenjohtajan tehtävää. Halusin tukea puolueen murtumatonta peruslinjaa, puheenjohtaja Timo Soinia ja olla etulinjassa mukana kehittämässä perussuomalaista kansanliikettä.

Puoluekokous antoi tukensa ja minut valittiin 1. varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajauuden myötä olen saanut osallistua moniin tapahtumiin eri puolella Suomea ja tavata jäseniämme ja kannattajiamme.

4. Parlamentaarinen selvitysryhmä

Olin mukana puolustuksen pitkän aikavälin haasteita pohtineessa, kansanedustaja Ilkka Kanervan johtamassa parlamentaarisessa työryhmässä. Ryhmä sai työnsä päätökseen syksyllä 2014 ja päätyi esittämään puolustusmateriaalin hankintaan lisärahoitusta vuodesta 2016 alkaen: aluksi 50 miljoonaa ja tästä asteittain kasvaen 150 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä.

Ymmärrystä määrärahojen korottamiselle löytyi laajasti yli puoluerajojen. Vain Vasemmistoliitto vastusti ja Vihreät venkoili. Perussuomalaiset olisi ollut valmis ryhmän kantaa suurempaankin korotukseen ja nopeammalla aikataululla. Selvitysryhmän lopputulema on kuitenkin kohtuullinen kompromissi.

Lisärahoitus tulee todelliseen tarpeeseen, sillä tällä vaalikaudella tehdyt leikkaukset puolustusbudjettiin ovat olleet tuntuvia. Selvitysryhmän esittämät korotukset toisivat kuitenkin vain noin puolet tehdyistä leikkauksista takaisin.

Tästäkin asiasta äänestetään tulevissa eduskuntavaaleissa ja päätetään lopullisesti hallitusneuvotteluissa.

5. Itsenäisyyspäivän lippupuhe

Sain kunnian pitää lippupuheen valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä 2014. Puhe radioitiin, ja harvoin olen saanut puheestani niin paljon positiivista palautetta.

Käsittelin puheessani puolustusvoimien materiaalihankintoihin suunnattua määrärahaa ja hankintojen tärkeyttä. Totesin muun muassa, että korkea maanpuolustustahto ja hyvä koulutus eivät yksin riitä, myös materiaalia pitää olla.

Puhe löytyy Youtubesta.

6. Pieniä kielipoliittisia voittoja

Kansanedustajana toimiessani olen parhaani mukaan yrittänyt edistää suomen kielen asemaa ja vapaata kielivalintaa.

Esimerkiksi helmikuussa 2013 jätin hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelin, aikooko hallitus puuttua siihen, että Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu oli aikeissa muuttaa kaikki maisteriohjelmansa englanninkielisiksi.  Kysyin myös, miten hallitus aikoo varmistaa, että suomi säilyy yliopistojen ja korkeakoulujen opetus- ja tutkintokielenä vastaisuudessakin.

Opetusministerin vastaus saapui aikanaan, mutta merkittävämpää oli, että apulaisoikeuskansleri linjasi myöhemmin samana vuonna, että suomea ei saa täysin syrjäyttää yliopistoissa, vaan sen on säilyttävä opetus- ja tutkintokielenä.

Alkukesästä 2014 eduskuntaan jätettiin kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta vapaaehtoiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Sitä käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa, jossa otin osaa keskusteluun. Täysistunnosta asia lähetettiin sivistysvaliokunnan käsittelyyn.

Aloite vaikutti jo hautautuneen valiokuntaan, mutta vaalikauden viime hetkillä, liki vuoden käsittelyn jälkeen, valiokunta sai aiheesta aikaan mietinnön, ja asia tuli äänestettäväksi täysistuntoon.

Aloite ei täysistunnossa mennyt läpi, vaikka edellisten eduskuntavaalien aikaisissa vaalikonevastauksissa enemmistö nykyisistä kansanedustajista oli kertonut kannattavansa pakkoruotsin poistamista.

Sen sijaan eduskunta hyväksyi täpärästi ponnen, jolla hallitusta kehotetaan selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin kielten valinnaisuuden lisäämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittanee vapaamman kielivalinnan kokeilemista lähinnä Itä-Suomessa. Pientä edistystä on siis tiedossa, ja uskon että lopulta terve järki voittaa.

Pakkoruotsi käänsi takkeja

Eduskunta sai viime hetkillä käsiteltäväkseen pakkoruotsin poistamista ehdottavan kansalaisaloitteen. Aloite oli sivistysvaliokunnan käsittelyssä miltei vuoden, ja pelkona ehti jo olla, että aloite haudataan valiokuntaan, jolloin se vaalikauden vaihtuessa olisi rauennut.

Valiokunta sai kuitenkin aikaan mietinnön, jossa se päätyi puoltamaan pakkoruotsin jatkamista ja aloitteen hylkäämistä. Perussuomalaiset jättivät asiasta vastalauseen, jonka ansiosta asiasta äänestettiin täysistunnossa.

Äänestys toi aloitteelle kylmää kyytiä: se hylättiin äänin 134–48. Näin ollen pakkoruotsin opiskelu jatkuu.

Eduskunta päätyi siis tekemään kansan enemmistön tahdon vastaisen päätöksen: lukuisat tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että selvä enemmistö suomalaisista vastustaa pakollista ruotsin kielen opiskelua. Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan jopa 75 prosenttia kansasta vastustaa pakkoruotsia.

Edellisten eduskuntavaalien aikaisissa vaalikonevastauksissa enemmistö nykyisistä kansanedustajista kertoi kannattavansa pakkoruotsin poistamista. Tämä antoi toivoa aloitteen menestymiseen, mutta toisin kävi. Kovin monella on mieli muuttunut matkan varrella. Saapa nähdä, mitä tämänkertaisissa vaalikoneissa vastataan.

Pientä edistystä aloitteen eduskuntakäsittely kuitenkin toi tullessaan. Eduskunta näet hyväksyi lausuman, jonka mukaan hallitusta kehotetaan selvittämään mahdollisuuksia kokeilla vapaampaa kielivalintaa alueellisesti. Käytännössä tämä tarkoittanee kokeiluja lähinnä Itä-Suomessa.

Kokeilut ovat hyvä alku. Suuri osa suomalaisista ei koe juurikaan tarvitsevansa ruotsin kieltä työssä saati vapaa-aikana. Ei ole mieltä jatkaa suomalaisten pakkoruotsittamista, kun sille ei ole todellista tarvetta.

Pakkoruotsin puolustajat vetoavat usein perustuslakiin. Kuitenkin muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden ex-presidentti Pekka Hallberg on vahvistanut, että perustuslaki ei edellytä pakkoruotsin opettamista.

Perussuomalaiset jatkavat pakkoruotsista luopumisen ajamista vastaisuudessakin. Kansalaisaloite synnytti paljon kaivattua keskustelua, ja tästä on hyvä jatkaa.

Kolumni julkaistu Keski-Uusimaassa 11.3.2015.

Pakkoruotsin poistamisaloitteen käsittelyyn vauhtia

Julkisuudessa turhan vähälle huomiolle jäi joulun alla Åbo Akademin ja Tampereen sekä Turun yliopistojen yhteistyössä tekemä tutkimus, joka kartoitti suomalaisten mielipiteitä ruotsin kielestä.

Peräti kolme neljäsosaa vastaajista oli sitä mieltä, että ruotsin kielen opiskelun pitäisi olla vapaaehtoista. Selvästi yli puolet oli lisäksi sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.

Tutkimus on jälleen yksi osoitus siitä, että valtaosa Suomen kansasta antaa tukensa kielivapaudelle. Pakkoruotsista luopumista kannattaa myös nykyisen eduskunnan enemmistö – ainakin, jos vaalikonevastauksiin on luottaminen.

Perussuomalaiset tervehtii tuoretta tutkimustulosta ilolla. Olemme johdonmukaisesti kannattaneet pakkoruotsista luopumista. Perusteluja on monia.

Ensiksi on todettava, että pakkoruotsi ei ole ikimuistoinen. Se syntyi vuonna 1968 sovitussa peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsista kaikille pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi.

Kyse on pian puoli vuosisataa kestäneestä yhteiskunnallisesta kokeilusta, jolla ruotsinkielisten palveluja ei ole saatu turvattua.

Toiseksi, maamme kilpailukyvyn kannalta on tärkeää osata suuria maailmankieliä. Ruotsin opiskelu vie aikaa maailmanlaajuisesti hyödyllisempien kielten opiskelulta.

Kolmanneksi, vapaaehtoisuus edistäisi kielirauhaa ja parantaisi suomen- ja ruotsinkielisten välejä.  Kielivapaus myös todennäköisesti parantaisi ruotsin kielen nykyisiä – kauniisti sanottuna kehnoja – oppimistuloksia.

Viime keväänä eduskunnan käsittelyyn saatiin kansalaisaloite, joka ehdottaa ruotsin kielen muuttamista vapaaehtoiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Aloitteen on allekirjoittanut yli 60 000 kansalaista.

Aloite lähetettiin sivistysvaliokuntaan, josta sitä ei vieläkään ole tuotu eduskunnan täysistuntoon. Toivoa sopii, että valiokunta laittaa käsittelyyn vauhtia ja tuo asian äänestykseen pikimmiten. Sillä mikäli aloitetta ei käsitellä ennen eduskuntavaaleja, se raukeaa, kuten käy kaikille muillekin käsittelemättä jääneille esityksille.

Herääkin epäilys, halutaanko aloitetta tarkoituksella viivyttää sivistysvaliokunnassa, jotta nykyinen, pakkoruotsin poistamista periaatteessa kannattava eduskunta ei ehdi asiasta äänestää. Joka tapauksessa perussuomalaiset aikoo jatkaa asian ajamista.

Kolumni julkaistu Lännen Median lehdissä 31.1.2015.

Vastaus suomen kielestä yliopistoissa

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru on vastannut kirjalliseen kysymykseeni, jossa tiedustelin, miten hallitus aikoo varmistaa, että suomi säilyy yliopistojen ja korkeakoulujen vahvana opetus- ja tutkintokielenä vastaisuudessakin.

Mainitsin kysymyksessäni, että suomalaisissa yliopistoissa leviää villitys muuttaa tutkinto-ohjelmia englanninkielisiksi – huippuna Aalto-yliopisto, joka muutti kaikki kauppatieteelliset maisteriohjelmansa englanninkielisiksi syksyllä 2013.

Ministeri toteaa, että yliopiston päätösvaltaan kuuluu sen määrittely, missä laajuudessa se käyttää muita kieliä lakisääteisten opetus- ja tutkintokielten lisäksi. Yliopisto ei kuitenkaan voi täysin luopua sille määrätyn opetuskielen – suomen tai ruotsin – käyttämisestä.

Hän myös kertoo, että apulaisoikeuskanslerin mukaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun päätös tarjota ainoastaan englanninkielisiä maisteriohjelmia ei ole perustuslain velvoitteiden eikä yliopistolain mukainen.

Apulaisoikeuskansleri pyysi Aalto-yliopistolta selvitystä. Saadun selvityksen mukaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu on päättänyt lisätä suomenkielistä opetusta ja perustaa yhden suomenkielisen maisteriohjelman. Toisaalta Aalto-yliopisto insinööritieteiden korkeakoulu on muuttamassa maisteriohjelmien pääaineidensa opetuskieleksi englannin syksyllä 2016.

Sekä apulaisoikeuskansleri että opetus- ja kulttuuriministeriö jäävät seuraamaan asiaa.