Aihearkisto: kulttuuripolitiikka

Historiapäivillä Lahdessa

XV Suomalaiset historiapäivät järjestettiin Lahdessa Sibelius-talolla. Osallistuin 7.2.2014 keskusteluun aiheesta historiapolitiikka ja eduskunta.

Kanssani keskustelivat kansanedustajatohtorit Seppo Kääriäinen ja Päivi Lipponen. Keskustelun alussa pidin lyhyen alustuksen aiheeseen, joka ohessa pääpiirteissään.

Historiapolitiikka ja eduskunta

Historiapolitiikalla tarkoitetaan historian tarkoituksellista käyttämistä apuvälineenä yritettäessä saavuttaa tiettyjä yhteiskunnallisia päämääriä.

Meikäläisittäin termillä on jokseenkin negatiivinen merkitys. Yleisesti ottaen länsimaissa historiapolitiikkaa pidetään kutakuinkin moraalittomana keinona oikeuttaa nykypäivän politiikkaa menneisyyden valikoivalla tulkinnalla. Sellaisen katsotaan kuuluvan enemmänkin autoritääristen hallintojen pirtaan.

Se on tietysti selvää, että historialla on poliittinen ulottuvuus. Kaikkialla maailmassa politiikkaa tehdään historialla, Suomessakin, ja se on vain inhimillistä.

Mutta väitän, että suomalaisessa politiikassa sitä tehdään kansainvälisesti verraten vähemmän ja jos tehdään, niin enemmänkin hienovaraisesti, historiantutkijoiden työtä ja tuloksia pitkälti kunnioittaen.

Nyky-Suomessa esim. tasavallan presidentti, vaikka kansakunnan arvojohtajia onkin, ei yritä puuttua koulujen historian opetuksen sisältöön kuten vaikka virkaveli Putin Venäjällä tai Ranskassa ex-virkaveli Sarkozy.

– –

Pääministeritasolla ehkä Paavo Lipposen voi sanoa olleen aktiivinen toimija historian saralla; hänen aloitteestaanhan käynnistyi Suomen sotasurmat 1914-1922 -tutkimushanke ja hän myös pyysi suomalaisittain poikkeuksellisesti anteeksi Helsingin juutalaisyhteisöltä jatkosodan aikaista tunnettua tapausta, kahdeksan juutalaispakolaisen luovuttamista Saksaan.

Pääministeri Matti Vanhanen puolestaan otti kantaa Eugen Schaumanin teon satavuotismuistoon tuomitsemalla sen yksiselitteisesti terroriteoksi – ei kuitenkaan samalla pyytänyt Venäjältä anteeksi kenraalikuvernööri Bobrikovin murhaa…!

Mutta vakavasti puhuen. Kun etsin tätä alustusta varten esimerkkejä suomalaisesta historiapolitiikasta aloin pohtia, että onko niin ettei meillä edes ymmärretä historian merkitystä samalla painavalla tavalla kuin monessa muussa maassa; sivumennen sanoenhan meillähän on viime aikoina pohdittu esim. lukion historianopiskelun valinnaistamista, joka on kyllä posketon ajatus.

– –

Eduskunnassa historia on esillä aina silloin tällöin, enkä nyt tarkoita rutiininomaista edellisen hallituksen haukkumista. Pari satunnaista esimerkkiä.

Vuosi sitten täysistunnossa puhuttiin turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, sen yhteydessä vahvasti ajankohtaisesta pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä, ryhmät kertoivat kantansa ja itse aloitin Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron jylhällä historiallisella sitaatilla:

“Eftervärd, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp eli suomeksi: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun.”

Kyseessä on tietenkin Suomenlinnan kuninkaanportista löytyvä Augustin Ehrensvärdin ajaton viisaus. Halusin sen saavan huomiota, kun puhuttiin Suomen puolustamisesta.

Tämä oli siis vakavalla mielellä heitetty historiapoliittinen ”viehe” puolustuspoliittisessa eduskuntakeskustelussa, mutta aina välillä huumorin kukka kukkii, ja saa kukkia, historiapoliittisestikin, esim. Vasemmistoliiton kansanedustaja Risto Kalliorinne kuittaili pari vuotta sitten minulle ja hengenheimolaisilleni puolustusvoimauudistusta käsittelevän välikysymyksen yhteydessä näin:

”Te elätte edelleen harhassa, harhassa, jossa vihollinen väijyy rajan pinnassa piippalakki päässä ja odottaa sopivaa hetkeä käynnistää väkivaltainen maahan tunkeutuminen. Arvoisat perussuomalaiset, herätkää jo pahasta unestanne. Desantteja ei hiivi enää rajaseudun kylien liepeillä, eivätkä neuvostopanssarit jyrise peltojemme takana, ja onneksi näin on, sillä kukaan ei tahdo noita aikoja takaisin.”

Näin siis kansanedustaja Kalliorinne, joka on myöhemminkin käyttänyt tätä voimallisesti talvisodan puna-armeijalaiseen liittyvää piippalakkivertauskuvaa.

Tavanomaisempia kansanedustajien käyttämiä historiapoliittisia viittauksia sotahistorialliseen aihepiiriin ovat sellaiset sanat kuin ”talvisodan henki” ja ”torjuntavoitto”, jotka kyllä alkavat olla liikakäytöstä aika puhkikuluneet.

Alustusten jälkeen yleisö sai osallistua keskusteluun. Pohdittiin etenkin historian tuntemuksen hyödyllisyyttä kansanedustajalle. Esitin, että historiaa tuntevalle edustajalle asiat hahmottuvat ehkä keskimääräistä helpommin tärkeysjärjestykseen. Isot asiat erottuvat herkemmin politiikan päivänperhosista. Lähelle on vaikea nähdä, mutta ehkä historian tuntevalle sekin on helpompaa.

Koen, että historiantutkijan taustastani on ollut hyötyä kansanedustajan työssäni. Väitöskirjatyö on yksi hyvä pohja ponnistaa. Se opetti kärsivällisyyttä ja pitkien kehityslinjojen hahmottamista. Tavallaan sekä historiantutkimus että politiikka ovatkin molemmat kestävyyslajeja.

Parannuksia kuvien hinnoitteluun

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on antanut perusteellisen vastauksen kirjalliseen kysymykseeni, joka koski valtionapua nauttivien kuva-arkistojen hinnoittelupolitiikkaa.

Olin kysymyksessäni huolissani siitä, että valtion varoin ylläpidettyjen yhteisöjen kuva-arkistojen perimät korkeat hinnat estävät käytännössä kirjantekijöitä ja tutkijoita käyttämästä historiallisesti merkittävää kuva-aineistoa riittävässä määrin.

Arhinmäki käy vastauksessaan läpi kaikkien kysymyksessäni mainittujen kuvakokoelmien hinnoittelukäytännöt ja tuo esiin muutaman tulossa olevan parannuksen. Museovirastossa kuvien käyttömaksut laskevat vuoden 2014 alusta lukien tuntuvasti. Yksityishenkilöiltä käyttömaksu alenee 25 eurosta 5 euroon ja muilla toimijoilla 80–120 eurosta 25–50 euroon.

Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut lokakuussa 2013 työryhmän valmistelemaan yksityisten arkistojen valtionavusta annetun lain uudistamista. Samassa yhteydessä on kuulemma mahdollista tarkastella myös yksityisarkistojen maksullisuuskysymyksiä.

Vastaus Suomen satavuotisjuhlinnasta

Pääministeri Jyrki Katainen on vastannut Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa koskevaan kirjalliseen kysymykseeni, joka herätti keskustelua niin lehdistössä kuin radiossakin.

Katainen kertoo vastauksessaan, että yhteiskunnan eri tahot – muun muassa kunnat, virastot, järjestöt, elinkeinoelämä ja kansalaiset – ovat osoittaneet suurta mielenkiintoa juhlavuoden järjestelyjä kohtaan. Hyvä niin.

Konkreettisia menoja, joilla juhlavuotta aiotaan viettää, ei vastauksessa maininta. Pääministeri tyytyy toteamaan, että Suomen itsenäistyminen oli monivaiheinen tapahtumasarja, jonka eri puolia on tarkasteltava usean eri tapahtuman, näkökulman ja ajankohdan kautta.

Juhlavuoden suunnittelun ja valtakunnallisen toteutuksen kustannukset on tarkoitus kattaa valtion talousarvioon varattavalla määrärahalla vuosille 2014–2017. Juhlavuoden hallituksen tulee lisäksi hankkia muitakin juhlavuoden rahoittajia.

Pääministeri toistaa vastauksessaan lukuisat juhlavuodelle asetetut tavoitteet mutta tuo lisäksi esiin yhden uuden, hieman ristiriitaisen tavoitteen. Pääministerin mukaan vuoden tulisi edistää tietoisuutta siitä, kuinka Suomi rakentui kiinteäksi osaksi Eurooppaa ja Euroopan Unionia. Osa Eurooppaa olemme olleet aina, mutta EU-jäsenyydestäkö itsenäisyydessämme tätä nykyä on kyse?

Itsenäisyydestä keskustelemassa

Olin tänä aamuna Yle Radio 1:n Ykkösaamussa (haastattelu alkaa ajassa 26.30) keskustelemassa Suomen itsenäisyyden juhlistamisesta yhdessä Vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäen kanssa. Pohdimme, mitä juhlitaan, kun juhlitaan itsenäisyyttä, ja miten Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaa tulisi viettää.

Nostin lopuksi esiin Suomen itsenäisyyden julistajan ja itsenäisyyssenaatin puheenjohtajan, presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen säilyttämisen merkityksen itsenäisyyden satavuotisjuhlinnassa.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kysymys Suomen satavuotisjuhlinnasta

Jätin eilen eduskunnassa kirjallisen kysymyksen Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlan viettämisestä. Olen kysynyt aiheesta myös aiemmin (kysymys 1, kysymys 2).

Tiedustelen kysymyksessä, minkälaisin konkreettisin menoin Suomen itsenäistymisen satavuotisjuhlaa vuonna 2017 aiotaan viettää ja miten hallitus aikoo huolehtia siitä, että juhlavuoden todellinen aihe ei unohdu juhlavuodelle listattujen useiden päämäärien alle.

Sivuan kysymyksessäni myös 12-henkistä ryhmää, joka on hiljattain nimitetty suunnittelemaan juhlavuotta. Yksi ryhmän jäsenistä on muusikko Karri Miettinen, taiteilijanimeltään Paleface, joka on aiemmin julkisuudessa nimittänyt marsalkka Mannerheimia sotarikolliseksi. Toivon, että tämänkaltainen ääriajattelu ei leimaa juhlavuoden suunnittelutyötä.

Verkkouutiset, Iltalehti, Uusi Suomi ja Ilta-Sanomat tarttuivat tähän kohtaan kysymystäni.

Hyvästi hallitus!

Nimittäin hyvästi Suomalaisuuden Liiton hallitus. Yhdistyksen syyskokous on tänään, ja olen tehnyt ratkaisuni.

Olen ollut mukana Suomalaisuuden Liiton hallinnossa yhtäjaksoisesti 17 vuotta. Tulin valituksi liiton hallitukseen ensimmäisen kerran nuorena maisterina vuonna 1996.  Toiminnanjohtajanakin olin vuosituhannen vaihteessa. Työ on ollut antoisaa. Viime aikoina kuitenkin mm. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajuuden johdosta kasvaneen työtaakkani takia joudun jättämään liiton hallituksen, mutta teen sen luottavaisin mielin.

Tulen jatkossakin tekemään suomalaisuustyötä ja tuen liiton puheenjohtajaa, europarlamentaarikko Sampo Terhoa sekä liiton hallitusta mahdollisuuksieni mukaan.

Vuonna 1906 perustetun Suomalaisuuden Liiton tavoitteet ovat edelleen ajankohtaiset. Haluamme edistää suomalaista sivistystä, vahvistaa kansallista itsetuntoa ja isänmaanrakkautta. Liitto on taistelevan suomalaisuuden lippulaiva ja fennomanian historiallisen jatkumon edustaja.

Hyvästi siis hallitus, mutta työ jatkuu.