Aihearkisto: kulttuuripolitiikka

Kauhavan Lentosotakoulun historiaa vaalittava

Jätin tänään yhdessä kansanedustaja Reijo Hongiston kanssa eduskunnassa kirjallisen kysymyksen koskien vuoden 2014 loppuun mennessä lakkautettavan Kauhavan Lentosotakoulun historian vaalimista. Kysymme, onko hallitus tietoinen siitä, että Kauhavan lentosotakoulun historiasta kertovalle esineistölle ollaan parhaillaan etsimässä sopivaa säilytys- ja esittelytilaa ja aikooko hallitus edistää sopivan perinnetilan hankkimista.

Senaatti-kiinteistöt on hiljattain laittanut Kauhavan Lentosotakoulun alueen myyntiin, ja sen ensisijaisena toiveena on myydä alue kokonaisuutena. Lentosotakoulun Perinneyhdistys kuitenkin toivoo, että Kauhavan kaupungille voitaisiin myydä muodollisella hinnalla tai lahjoittaa varuskunta-alueen ulkopuolella sijaitseva upseerikerhorakennus, josta voitaisiin kunnostaa Lentosotakoulun historiaa esittelevä ja vaaliva perinnetalo.

Perinneyhdistyksen esitys on kannatettava. Lentosotakoulun lakkauttaminen on strateginen virhe, mutta nyt on pelastettava mitä pelastettavissa on. Toivottavasti hallitus ottaa perinnetaloasian hoitaakseen. Niin saataisiin säästettyä edes pala Kauhavan Lentosotakoulun kunniakasta historiaa.

Arhinmäki ja tietokirjallisuuden tukeminen

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on vastannut kirjalliseen kysymykseeni siitä, jaetaanko kirjastoapurahat oikeudenmukaisesti ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta tietokirjallisuus saisi kaunokirjallisuuteen nähden tasavertaisemman kohtelun kirjastoapurahajärjestelmässä. Tällä hetkellä kaunokirjallisuus saa kirjastoapurahoista noin 90 ja tietokirjallisuus vain noin 10 prosenttia.

Arhinmäki painottaa vastauksessaan, että kirjastoapurahajärjestelmä on alun perin 1960-luvulla luotu edistämään kaunokirjallista luovaa työtä. Tietokirjallisuus otettiin mukaan vasta 1984. Apurahat ja avustukset eivät perustu teosten tosiasialliseen lainauskäyttöön tai siihen, onko teosta hankittu yleisten kirjastojen kokoelmiin. Tässä suhteessa kirjastoapurahajärjestelmä eroaa tekijänoikeuslaissa säädetystä lainauskorvauksesta, joka maksetaan tekijälle, jos teoksia lainataan kirjastoista.

Tilanteen korjaantuminen edes hieman tasapuolisempaan suuntaan näyttää siis epätodennäköiseltä.

Arhinmäen mukaan tietokirjallisuuden osuuden suurentaminen siten, ettei kaunokirjallisuuden osuus pienenisi, edellyttäisi kirjastoapurahoihin osoitettavan määrärahan kasvattamista. Siihen ei tässä taloustilanteessa ole ollut varaa. Arhinmäki kuitenkin listaa vastauksessaan muita tukitoimia, joilla tietokirjallisuuden asemaa on yritetty parantaa.

Ministerin vastaus kokonaisuudessaan on luettavissa täältä.

Kansallisarkisto takaisin Valtionarkistoksi

LAKIALOITE

Laki arkistolain muuttamisesta

Eduskunnalle

Vuonna 1994 tuli voimaan uusi arkistolaki (831/1994), joka korvasi aiemman, vuonna 1981 annetun lain. Uudella lailla vähennettiin viranomaisten arkistotoimen yksityiskohtaista säätelyä ja arkistolaitoksen valvontatehtäviä. Lainsäätäjä halusi myös ottaa huomioon tietotekniikassa ja tiedon käytössä tapahtuneen kehityksen sekä siirtää lakiin tarvittavin osin arkistolaitoksen norminantovaltuudet, joista oli aiemmin säädetty asetuksella.

Samassa yhteydessä Valtionarkiston perinteikäs suomenkielinen nimi muutettiin Kansallisarkistoksi. Ruotsinkielisenä nimenä säilyi kuitenkin edelleen yhteispohjoismaisen sopimuksen mukaisesti Riksarkivet, joka oli otettu käyttöön 1930-luvulla Statsarkivet-nimen sijaan. Suomenkielisen nimen muuttamisesta huolimatta Valtionarkisto-nimi jäi elämään siltä osin, että arkistolaitoksen pääjohtaja käyttää edelleen arkistolaitoksesta annetun asetuksen (1994/832) 6 §:n mukaisesti valtionarkistonhoitajan arvonimeä.

Arkiston suomenkielisen nimen muuttamista perusteltiin hallituksen esityksessä siten, että Kansallisarkisto-nimi vastaisi paremmin arkiston toiminnan luonnetta ja kansainvälistä käytäntöä. Yhteispohjoismainen nimi sai hetken huumassa väistyä, kun Suomi oli matkalla Euroopan unionin jäseneksi. Hetkessä vanhentui myös koko suomalaisen historiantutkimuksen lähdemerkintäjärjestelmä.

Historialliseen perinteeseen ja pohjoismaiseen käytäntöön nojaten Kansallisarkiston suomenkielinen nimi on palautettava Valtionarkistoksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki arkistolain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan arkistolain (831/1994) 3 §:n 1 momentti, 5 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 163/2004, 14 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1067/2007, 14 §:n 3 momentti, 17 §:n 1 momentti ja 20 §:n 1 momentti seuraavasti:

3 §
Arkistolaitokseen kuuluvat opetusministeriön alainen Valtionarkisto ja sen alaisina piirihallintoviranomaisina maakunta-arkistot.

———–

5 §
Arkistolaitosta ja Valtionarkistoa johtaa pääjohtaja. Pääjohtaja päättää arkistolaitoksen toimivaltaan kuuluvien oikeussääntöjen antamisesta sekä vahvistaa arkistolaitoksen työjärjestyksen ja Valtionarkiston työjärjestyksen. Hän ratkaisee myös muut Valtionarkiston ratkaistavat asiat, joita ei ole säädetty tai työjärjestyksessä määrätty muun virkamiehen ratkaistaviksi. Valtioneuvoston asetuksella säädetään asioista, joita ei voida työjärjestyksessä määrätä muun virkamiehen ratkaistaviksi.

———–

14 §
Edellä 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen arkistonmuodostajien pysyvästi säilytettävät asiakirjat on siirrettävä Valtionarkistoon, maakunta-arkistoon tai muuhun arkistoon siten kuin arkistolaitos erikseen määrää. Mitä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske ulkoasiainhallintoa.

———–

Valtionarkisto ja maakunta-arkisto voivat erillisen sopimuksen perusteella ottaa vastaan myös muiden arkistonmuodostajien pysyvästi säilytettäviä asiakirjoja. Jollei luovutettujen asiakirjojen julkisuudesta ole erikseen säädetty, noudatetaan, mitä 17 §:n 2 momentissa säädetään.

17 §
Yksityinen arkisto tai siihen kuuluvia asiakirjoja voidaan arkiston omistajan kanssa tehtävän sopimuksen nojalla ottaa Valtionarkiston, maakunta-arkiston tai muun tässä laissa tarkoitetun arkiston säilytettäväksi ja hoidettavaksi.

———–

20 §
Arkistolaitos voi määrätä, että yksityinen asiakirja, kokoelma tai arkisto, jonka voidaan olettaa täyttävän 19 §:n 1 momentissa tarkoitetut edellytykset, on välittömästi siirrettävä säilytettäväksi Valtionarkistoon tai maakunta-arkistoon taikka muuhun varmaan säilytyspaikkaan viranomaisen luona siihen saakka, kunnes kysymys lunastamisesta tai jäljentämisestä on lainvoimaisesti ratkaistu.

———–

Tämä laki tulee voimaan * päivänä *kuuta 20**.
Mitä laissa tai asetuksessa säädetään Kansallisarkistosta sovelletaan tämän lain voimaantulon jälkeen Valtionarkistoon.

Helsingissä 28 päivänä marraskuuta 2012

Jussi Niinistö /ps

Keskustelua Suomalaisuuden Liiton asemasta

Nyt lähetekeskustelussa olevassa edustaja Eerolan, minun ja yli 30 muun edustajan allekirjoittamassa lakialoitteessa ehdotetaan, että Suomalaisuuden Liitto, joka yhdistyksenä on vanhempi kuin itsenäinen Suomi, säilyisi luonteeltaan yksityisoikeudellisena yhdistyksenä mutta sille annettaisiin osaltaan hoidettavaksi erinäistä julkisen hallintotehtävän luonteista toimintaa, kuten suomen kielen, suomenkielisen kulttuurin, liputuskulttuurin ja perustuslaillisten kielioikeuksien vaalintaa.

Se on perusteltua, sillä tätä työtä Suomalaisuuden Liitto on jo pitkään tehnyt. Liiton toimintaan on jo yli sadan vuoden ajan liittynyt tavoite herättää ja vahvistaa kansallista tietoutta ja ajattelutapaa sekä kaikin tavoin edistää suomalaista, erityisesti suomenkielistä kulttuuria. Liiton liepeiltä ovat alkunsa saaneet muiden muassa Suomen kulttuurirahasto ja Väestöliitto. Liitto on myös kautta historiansa puolustanut suomalaisvähemmistöjen kielellisiä oikeuksia maamme ruotsinkielisenemmistöisissä kunnissa.

Suomalaisuuden Liitto on perustettu vuonna 1906. Se tukeutui toimintansa alusta alkaen fennomanian perinteeseen. Liitto on siis suomalaisuusliikkeen verso, jonka synnyn taustalla oli kansallisen herättäjämme J. V. Snellmanin ohjelma: kansa oli sivistettävä, sivistyneistö kansallistettava, ja sitä varten suomenkielisen väestön oli päästävä kaikissa kielellisissä suhteissa täydellisesti samanarvoiseksi ruotsinkielisten kanssa.

Suomalaisuuden Liitto on historiansa aikana aina painottanut olemustaan suomalaisuuden edistämisliikkeenä, ei ruotsin kielen, ruotsalaisuuden tai suomenruotsalaisuuden vastustamisliikkeenä, vaikka sellaiseksi sen vastustajat ovat sitä omista syistään yleensä mielellään nimittäneet ja nimittävät. Otan esimerkin: Suomalaisuuden Liitto ajaa tunnetusti pakkoruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi oppiaineeksi maamme suomenkielisissä kouluissa, ja tässä työssään sillä on mielipidetutkimusten mukaan Suomen kansan enemmistön kannatus, mutta se ei tarkoita sitä, että liitto olisi ruotsinkielisiä vastaan. He ovat yhtä hyviä suomalaisia kuin suomenkieliset suomalaiset.

Vaikka Suomalaisuuden Liitossa on tehty ja tehdään kielipolitiikkaa, on puoluepolitikointi liitossa alun alkaen ollut pannaan julistettu. Esimerkiksi liiton ensimmäiseen hallitukseen mahtuivat niin Juhani Aho, Yrjö Sirola, J. K. Paasikivi, Eero Erkko kuin Otto Wille Kuusinenkin. Tällä hetkellä Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajana on europarlamentaarikko Sampo Terho, mutta mukana on muitakin kuin perussuomalaista väriä tunnustavia. Liiton toiminnassa on aina ollut mukana yhteiskunnallisesti aktiivisia ihmisiä.

Perustamisvuonnaan 1906 ja Kalevalan riemuvuoden 1935 yhteydessä Suomalaisuuden Liitto oli johtavassa roolissa suuressa nimenmuuttoliikkeessä, jonka seurauksena sadattuhannet suomalaiset ottivat suomenkielisen sukunimen. Suomeen syntyi rikas omakielinen sukunimistö. Nimivalistus samoin kuin jo itsenäisyyden alkuvuosina alkanut suomalaisen lippukulttuurin vaaliminen ja kehittäminen kuuluvat edelleen liiton perustoimintaan. Tähtitorninmäen perinteinen itsenäisyyspäivän radioitu lipunnostotilaisuus on monelle tuttu. Se on katkeamaton perinne vuodesta 1957. Liitto on julkaissut kymmeniä liputus- ja nimioppaita, ja palvelua annetaan myös puhelimitse ja netin välityksellä.

Liiton toimistosta annetaan veloituksetta neuvoja yksityisille kansalaisille, yhteisöille ja viranomaisille pääasiassa puhelimitse mutta myös kirjeitse ja sähköpostitse. Lisäksi vastataan suomalaista perinnettä koskeviin kyselyihin. Myös viranomaiset ohjaavat kyselyitä edelleen Suomalaisuuden Liiton toimistoon, vaikka liitto ei saakaan neuvontatyöhönsä enää valtionapua. Se poistettiin vuonna 2003. Päätöksen teki muuan kokoomuslainen sisäministeri, mutta sanotaan, että hän teki päätöksensä hallituskumppani RKP:n vaatimuksesta. Mikä on totuus, sitä en osaa sanoa, mutta joka tapauksessa tämä on epäkohta, jonka korjaamista vaatii terve kansallinen itsetunto ja oikeudenmukaisuus.

Lopuksi totean vielä, että edustaja Eerola, minä ja muut allekirjoittajat ehdotamme lakialoitteessa, että säädetään laki Suomalaisuuden Liitto ry. -nimisestä järjestöstä vastaavaan tapaan kuin on olemassa laki ruotsalaisen Suomen kansankäräjät- eli Svenska Finlands folkting -nimisestä järjestöstä. Niin sanotun Folktinget-lain mukaan järjestön tehtävänä on edistää Suomen ruotsinkielisen väestön oikeuksia ja toimia tämän väestön sivistyksellisten ja yhteiskunnallisten olojen kehittämiseksi sekä ruotsin kielen aseman edistämiseksi. Samaisen lain mukaan valtion talousarviossa on varattava määräraha Folktingetille näiden tehtävin hoitamiseen.

Jotta perustuslain edellyttämä kansalliskielten samanarvoisuus toteutuisi aikaisempaa paremmin, on perusteltua järjestää myös suomenkielisellä puolella tehtävään sopivalle järjestölle, siis Suomalaisuuden Liitolle, vastaavankaltainen lainsäädännöllisen asema. Tätä ajatusta muuten puitiin jo kieliturvakomitean mietinnössä vuonna 1971. Folktinget pääsi lakisääteisen valtionavun piiriin vuonna 1985. Nyt on Suomalaisuuden Liiton aika.

Kansallishenkeä ja oikeudenmukaisuutta ajaa siis tämä edustaja Eerolan kannatettava lakialoite.

Puheenvuoroni Suomalaisuuden Liittoa koskevan lakialoitteen lähetekeskustelussa 22.11.2012. Koko keskustelu löytyy kirjallisena tästä linkistä ja videona Youtubesta.

Tietokirjailijat ja kirjastoapurahat

Tietokirjallisuudella on perinteisesti ollut suuri rooli koulutukseen ja vapaaseen kansansivistykseen nojaavassa Suomessa. Tämä ei kuitenkaan näy tietokirjailijoille maksettavissa avustuksissa.

Suurin julkinen kirjallisuuden tukimuoto Suomessa ovat kirjastoapurahat ja -avustukset, joita jaetaan vuosittain yhteensä noin 2,6–2,9 miljoonan euron edestä. Kaunokirjallisuus saa tästä summasta tavallisesti noin 90 prosenttia ja tietokirjallisuus vain noin 10 prosenttia. Oppikirjantekijöille tukea ei makseta lainkaan.

Suomalaisen yhteiskunnan sivistyksen ja koulutuksen vaalimisen näkökulmasta olisi tärkeää, että tukijärjestelmää kehitettäisiin tasapuolisempaan suuntaan. Tietokirjallisuuden tulisi saada nykyistä suurempi osa vuosittain jaettavasta tukipotista. Samaa mieltä on esimerkiksi filosofian tohtori Tiina Käkelä-Puumala, joka on laatinut asiasta selvityksen opetus- ja kulttuuriministeriölle. Myös eduskunnan sivistysvaliokunta on jo vuonna 2001 edellyttänyt, että tietokirjallisuuden tuki on nostettava asianmukaiselle tasolle, mutta asiaan ei ole puututtu.

Olen jättänyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen, jaetaanko kirjastoapurahat hallituksen mielestä oikeudenmukaisesti ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta tietokirjallisuus saisi kaunokirjallisuuteen nähden tasavertaisemman kohtelun kirjastoapurahajärjestelmässä.

Parannusehdotuksia budjettiin

Olen jättänyt valtion ensi vuoden talousarvioesitykseen liittyen seuraavat viisi talousarvioaloitetta. Lisäksi olen allekirjoittanut lukuisia ryhmäni aloitteita, niin lisäys- kuin poistoehdotuksia. Perussuomalaisten varjobudjetti on kokonaisuudessaan käsittelyssä eduskunnassa 17. lokakuuta. Eduskunta päättää vuoden 2013 talousarviosta joulukuussa.

Eläkkeen kertyminen varusmies- ja siviilipalveluksen ajalta

On epäoikeudenmukaista, että kansalaisvelvollisuuden suorittaminen vähentää nuorelle tulevaisuudessa maksettavan eläkkeen määrää. Varusmies- ja siviilipalveluksen ajalta ei nykyisen lainsäädännön nojalla kartu eläkettä, jollei sen aikana ole työeläkevakuutettavia työansioita. Käytännössä palvelusaika jättää eläkkeen karttumatta keskimäärin 8,5 kuukauden ajalta. Eduskunta on jo vuonna 2007 edellyttänyt hallitusta ryhtymään toimiin varusmiespalvelusajan ottamiseksi huomioon eläkkeen määräytymisessä. Asiaa ei kuitenkaan ole edistetty. Ehdotan 1 500 000 euron määrärahan lisäystä varusmies- ja siviilipalveluksen ajalta kertyvää eläkettä varten.

Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen

Puolustusvoimauudistuksen ja siihen liittyvien säästöjen myötä Suomen puolustuskyky osin rapautuu. Vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt voivat osaltaan jarruttaa tuota kehitystä. Maanpuolustusjärjestöissä harrastetaan muun muassa ammuntaa, maastotoimintaa, urheilua ja liikuntaa. Tämä toiminta on erityisen merkittävää nykytilanteessa, jossa reservin kertausharjoitukset on ajettu alas. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen annettava kiinteä määräraha on kuitenkin vähentynyt jo useana vuonna peräkkäin. Kehitys on sekä huolestuttava että epäoikeudenmukainen. Ehdotan 150 000 euron määrärahan lisäämistä maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen.

Paikallistien 11099 Leppäkorpi–Kiikala kunnostaminen ja päällystäminen

Liikenne Leppäkorven ja Kiikalan välisellä huonokuntoisella paikallistiellä on viime vuosina huomattavasti kasvanut. Vilkkaasta liikenteestä johtuen tielle syntyy nopeasti kuoppaisuutta, ja sateet liettävät tien vaarallisen liukkaaksi. Lisäksi Leppäkorven alueella tehdään laajoja metsähakkuita, joista johtuen tiellä on aika ajoin runsaitakin puutavarakuljetuksia. Huonokuntoisella tiellä suuret kuljetusautot ovat liikenneturvallisuusriski. Ehdotan 600 000 euron määrärahan lisäämistä tuon huonokuntoisen soratien kunnostamiseen ja päällystämiseen.

P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen korjauskustannukset

Museovirasto on päättänyt, ettei se enää säästösyistä pidä avoinna Luumäellä sijaitsevaa presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseota, Kotkaniemeä. Kuluneena kesänä museota saatiin pidetyksi avoinna talkoovoimin ja vapaaehtoisten lahjoitusten turvin. Mikäli museon toimintaa halutaan jatkaa, Kotkaniemen peruskorjaus on välttämätön. Etenkin vesikatto on korjattava pikaisesti, ettei kulttuurihistoriallisesti arvokas museorakennus pääse rapistumaan. Museon uudistamissuunnitelman eteenpäin vieminen vaatii puolestaan työpiirustusten laatimista. Kotkaniemi ei ole vain paikallisesti merkittävä paikka eikä se keskity ainoastaan P.E. Svinhufvudin henkilöhistoriaan, vaan hänen elämäntyönsä kautta museossa kerrotaan laajasti Suomen nykyhistoriasta. Siksi ehdotan 200 000 euron määrärahan lisäämistä Kotkaniemen uudistuksen työpiirustusten laatimiseen ja vesikaton korjaamiseen.

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle ulkomaalaiselle rintamasotilaalle voidaan hakemuksesta myöntää vuosittainen rintama-avustus. Ilman 540 euron vuosittaista rintama-avustusta jäävät kuitenkin tällä hetkellä vuosien 1939–1945 sotien linnoitusrakennusjoukoissa mukana olleet ulkomaalaiset miehet ja sotatoimialueella palvelleet ulkomaalaiset naiset. Heitä on elossa noin 90 henkeä. Tasavertaisuuden vuoksi rintama-avustus pitäisi maksaa myös näille miehille ja naisille kuten vastaavissa tehtävissä toimineille Suomen kansalaisille maksetaan. Itsenäisen Suomen puolesta toimineille avustus olisi tunnustus heidän tekemästään arvokkaasta työstä. Ehdotan 48 600 euron määrärahan lisäystä rintama-avustuksen maksamiseen ulkomaalaisille.