Aihearkisto: kuntapolitiikka

Puhuin kaupunginvaltuustossa

 

Ohessa otteita pitämästäni ryhmäpuheesta 24.4.2019 Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kyseessä oli lähetekeskustelu vuoden 2020 talousarviota varten. Video kokouksesta löytyy tästä linkistä, oma puheenvuoroni kohdasta 2:10:30.

Sininen valtuustoryhmä tahtoo, että Helsinki panostaa ennen muuta turvallisuuteen, perheisiin ja pienyrittäjiin. Näistä lähtökohdista rakentuu toimiva kaupunki, joten niiden pohjalta on rakennettava myös ensi vuoden budjetti.

Turvallisuus on perusoikeus. Tiettyjen kaupunginosien kohdalla tapahtunut turvattomuuden lisääntyminen – tai vähintäänkin tunne turvattomuuden lisääntymisestä – on tosiasia. Jokaisella tulee olla mahdollisuus liikkua Helsingissä turvallisesti vuorokaudenajasta ja kaupunginosasta riippumatta.

Maahanmuuttajien kotouttaminen on koko Suomelle mutta erityisesti Helsingille kauniisti sanottuna suuri haaste, johon tarvitsemme tehokkaita toimenpiteitä.

Tavoitteena on oltava mahdollisimman pikainen integroiminen suomalaiseen yhteiskuntaan: suomalaisen lainsäädännön, kulttuurin ja tapojen omaksuminen sekä suomen kielen opiskeleminen. Sininen valtuustoryhmä tahtoo, että Helsinki ei tarjoa laittomasti maassa oleville ylimääräisiä palveluja ja että se osaltaan pyrkii päättäväisesti vähentämään laittomasti maassa olevien määrää.

Kodista kaikki lähtee. Helsingin on oltava perhemyönteinen kaupunki. Siksi perheiden tarvitsemia peruspalveluja tulee kehittää niin, että päiväkodit, koulut ja terveyskeskukset – kuin myös kirjastot ja liikuntapaikat – löytyvät läheltä. Kotona lastaan hoitavien äitien ja isien arkea on tuettava enemmän. Esimerkiksi Helsinki-lisä yli 2-vuotiaiden lasten vanhemmille voidaan palauttaa.

Edelleen Sininen valtuustoryhmä korostaa vuodelle 2020 toimenpiteitä nuorten syrjäytymisen, koulukiusaamisen ja yksinäisyyden ehkäisemiseksi. Helsingin on oltava aktiivisesti mukana esimerkiksi harrastustakuussa, jossa jokaiselle lapselle, jokaiselle nuorelle pyritään saamaan vähintään yksi hyvä harrastus.

Perheistä huolehtiva kaupunki pitää luonnollisesti hyvää huolta myös ikääntyneistä, ja siksi kotihoitoon ja vanhuspalveluihin on suunnattava riittävästi resursseja. Hyvään hoitoon vaaditaan lisää tekeviä käsiä. Lisäksi kaupungin tulee tukea niitä ihmisiä, jotka hoitavat läheistään kotona. Omaishoitajien taloudellinen toimeentulo, jaksaminen ja palveluihin pääsy on turvattava.

Ei kiitos suurmoskeijalle

Kunnallisvaalien alla on keskustelu Helsinkiin suunniteltavasta suurmoskeijasta jälleen virinnyt julkisuudessa. Helsingin kiinteistövirastossa pyritään saamaan päätösesitys suurmoskeijan tonttiesitykselle keväällä. Itse asiassa joidenkin muslimiaktiivien mukaan tarvetta olisi peräti viidelle moskeijalle maahanmuuttajamäärien kasvaessa pääkaupunkiseudulla.

Missään muualla maailmassa ei kuitenkaan ole onnistuttu sunnien ja shiiojen yhteisen moskeijan perustamisessa eikä ole mitään erityistä syytä olettaa, että se onnistuisi Suomessakaan.

Kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien on luonnollisesti saatava harjoittaa uskontoaan asianmukaisissa tiloissa. Suurmoskeijan rahoituksessa on sen sijaan isoja kysymyksiä.

Moskeijaa suunnittelee Oasis-säätiö. Hankkeen alustava hintalappu on 110–140 miljoonaa euroa, minkä lisäksi vuotuiset käyttökustannukset olisivat 6–7 miljoonaa euroa. Säätiö aikoo julkistaa rahoittajat, jos hanke etenee. Suurmoskeijan valmisteluissa ovat olleet muslimiaktivistien lisäksi mukana mm. kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry – erikoista on, että evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien kirkollisveron turvin ylipäätään suunnitellaan muun uskontokunnan tiloja.

Suurin kysymys kuitenkin liittyy Bahrainiin. Maan sunnihallitus rahoittaisi hanketta 100 miljoonalla eurolla ja se toimisi myös myöhemmän rahoituksen koordinaattorina. Bahrain edustaa islamin äärilaitaa wahhabismia eikä Iranistakaan tulevaa rahoitusta ole pidetty poissuljettuna.

Arvostetun Foreign Policy -lehden mukaan ISIS:illä ja Bahrainin turvallisuuspalvelulla on kiinteät yhteydet toisiinsa. Bahrain on tukenut ISIS:iä sekä rahallisesti että moraalisesti. Lisäksi Bahrainin hallitus on johdonmukaisesti polkenut ihmisoikeuksia tuhoten shiiojen moskeijoita ja ”puhdistaen” valtion virastoja. Voidaan myös kysyä, miten Bahrain voisi rahoittaa Suomessa moskeijaa, jos esimerkiksi EU-maiden asevienti sinne on kielletty maan kehnon ihmisoikeustilanteen takia?

Euroopassa moskeijahankkeiden ulkomainen rahoitus on kohdannut laajemminkin kriittisiä äänensävyjä erityisesti maissa, joissa on viime vuosina tehty terrori-iskuja eikä Suomi ole syrjässä Euroopan kehitystrendeistä.

Esimerkiksi Itävallassa hyväksyttiin pari vuotta sitten islamilaista radikalisoitumista ennalta ehkäisevä laki, joka kieltää muslimiyhteisöjen rahoittamisen ulkomailta. Kriittisiä äänensävyjä ulkomaista rahoitusta kohtaan on tullut valtiojohdolta myös Ranskasta ja Saksasta, sillä Arabian niemimaista lähtöisin olevalla rahalla on aiemmin rahoitettu radikaalia islamismia edistävää ideologiaa.

Koska tosiasia on, että Suomessa on jatkossa varsin huomattava muslimivähemmistö, on sen mahdolliseen radikalisoitumiseen puututtava ennaltaehkäisevästi. Suomessa on islaminuskoisten määrä kasvanut räjähdysmäisesti erityisesti viime vuosien maahanmuuton myötä. Nyt heitä voidaan arvioida olevan lähes 80 000.

Moskeijat eivät ole pelkästään paikkoja, joissa harjoitetaan uskontoa. Niissä sijaitsee muslimiyhteisön todellinen kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen valta ja ne toimivat myös opetuslaitoksina. Yhteisöjen johtajat määrittelevät mikä on oikein ja mikä väärin.

Vanhoilliset imaamit eivät halua islaminuskoisten integroituvan yhteiskuntaan vaan pyrkivät pitämään heidät kansalaisyhteiskunnan rinnakkaisessa yhteisössä, käytännössä maahanmuuttajien omassa rinnakkaistodellisuudessa. Tällöin muslimien ei pidä matkia läntisiä tapoja, perinteitä ja kulttuuria vaan heitä kehotetaan hakeutumaan samanuskoisten pariin. Esimerkiksi naisten työllistyminen ja opiskelu on tämänkaltaisissa yhteisöissä lähes mahdotonta. Kehitystä tukee voimistuva asuinalueiden eriytyminen.

Näin ollen sanon suurmoskeijalle ei kiitos. Paremminkin on tuettava islaminuskoisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, sen tapoihin, sääntöihin ja tasa-arvoon. Maassa maan tavalla.

Kolumni on julkaistu KaupunkiSanomissa 12/2017.

Kaupunkibulevardit lisäävät ilmansaasteita

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on teettänyt niin sanottujen kaupunkibulevardien ilmanlaatuun liittyviä selvityksiä, joista vihreät ovat kuitenkin ideologisista syistä vaienneet. Näin siksi, koska vallitsevan harhan mukaan autot ovat lähtökohtaisesti pahoja ja bulevardi kuulostaa jo sananakin viehättävältä puistokujalta. Kunnallisvaalien alla on kuitenkin tärkeää, että äänestäjillä on realistinen kuva kaupunkibulevardien rakentamisen seurauksista.

Helsingistä alkavien moottoriteiden alkupäiden muuttaminen kaupunkibulevardeiksi ruuhkauttaisi liikennettä Kehä I:n ja kantakaupungin välillä. Samalla liikennetiheyden kasvaessa häiriöherkkyys lisääntyy. Pienikin liikenteen häiriö aiheuttaa pitkiä jonoja. Ruuhkahuippujen aikana kaikki liikenne ei mahdu bulevardeille vaan joutuu jonottamaan pääsystä niille. Samanaikaisesti autoilijat etsivät uusia väyliä keskustaan ja ruuhkauttavat lähitienoon pikkutiet.  Liikenne on kuin kevätpuro: se löytää aina jonkun uuden väylän, kun vanha padotaan.

Avoimen väylän supistaminen katukuiluksi – kauniisti sanottuna siis katubulevardiksi – nostaa ilman typpipitoisuuksia. Suurimpia kärsijöitä ovat lapset, vanhukset ja astmaatikot. Liikenteen nopeudesta ja sujuvuudesta riippuen bulevardien terveysriskit ovat 2-5 -kertaiset verrattuna 80 km/h nopeusrajoitteisen väylään.  Helsingin kaupungin tilaaman tutkimuksen mukaan typpioksidipitoisuuden sallitun raja-arvon ylittyminen on todennäköistä lähes kaikissa kaupunkibulevardien toteuttamisvaihtoehdoissa. Vaikka sähkö- ja vetyautot kuinka yleistyisivät, ne eivät vähennä katupintojen ja jarrujen kulumisesta aiheutuvia hiukkaspäästöjä.

Kaupunkibulevardien havainnekuvissa näkyy poikkeuksetta ihmisiä katukahviloissa hörppimässä soijalattea tai nojailemassa parvekkeillaan maisemia ihaillen. Todellisuus tulee kuitenkin olemaan toinen. Koska ilmanlaadun raja-arvot ylittyvät suunnitelluissa katukuiluissa, ei tutkimusten mukaan niille suositella rakennettavaksi kadunpuoleisia parvekkeita, katukahviloista puhumattakaan.  Sama koskee jalkakäytäviä ja pyöräteitä.

Havainnekuvissa näkyy myös vehreitä lehtipuita. Jotta kasvillisuus estäisi mahdollisimman vähän saasteita hajottavia ilmavirtauksia, tulisi sen ikävä kyllä olla joko hyvin matalaa tai puiden harvaan istutettuja. (Ehkäpä piikkipensaita tai jokunen kataja siellä täällä?)

Vihreä Onnela onkin todellisuudessa tuhkanharmaa savuverho autoilun vastaiselle ideologialle ja epärealistisille toiveille suurkaupungin liikenteen uudelleenjärjestelyiksi. Helsinki on kasvava kaupunki eikä siitä saa millään taikapavuilla aikaiseksi autotonta kukkaniittyä.

Kolumni on julkaistu Töölöläisessä helmikuussa 2017.

Kolumni Töölöläisessä

Töölön kylä on Helsingin kaupunkia vanhempi. Helsinki siirrettiin vuonna 1640 Vantaanjoen suulta Vironniemelle, joka oli tuolloin osa Töölön kylää. 1910-1930 -luvuilla Töölö oli aikansa suurin kaupunkirakentamiskohde Suomessa. Merkittävä osa Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä kuten Eduskuntatalo, Temppeliaukion kirkko, Kansallismuseo, Sibelius-monumentti ja Olympiastadion sijaitsevat Töölössä. Perinteitä, historiaa ja kulttuuria riittää. Liikenneyhteydet voisivat tuskin olla parempia.

Kantakaupungissa torit ovat perinteisesti olleet toimeliaisuuden ja yhteisöllisyyden keskuksia jo satoja vuosia ennen kauppakeskusten rakentamista. Allekirjoittanutta on kuitenkin ihmetyttänyt Töölöntorin turhan vaatimaton kehittäminen. Varsinkin talvisin tori on tuntunut olevan lähinnä parkkipaikka tai lumikasojen välisijoitustila.

Mahdollisuuksia torialueiden elävöittämiseen kuitenkin on. Töölöntorin läheisyyteen ollaan rakentamassa isoa määrää autopaikkoja maan alle eikä torialuetta tule käyttää tarpeettomasti pysäköintialueena. Torin elävöittäminen voisi merkittävästi parantaa asukkaiden viihtyvyyttä ja samalla luoda uusia liiketoimintaedellytyksiä pienyrittäjille. Töölöntori voisi helpostikin profiloitua sopivan kokonsa ja hyvän sijaintinsa ansiosta perinteiseksi toriksi ilman Kauppatorin kaltaista rihkama- ja porontaljamyyntiä.

Yleensä maaseutukuntia mainostetaan ihmisen kokoisina asuinpaikkoina, mutta olkoon Töölö kaupunkilaisen kokoinen asuinpaikka, jonka toria, viheralueita ja liikennejärjestelyjä on kehitettävä ensisijaisesti töölöläisten näkökulmasta. Mikään torin elpymistä edistävä toimenpide ei ole liian pieni.

Kirjoitus on julkaistu Töölöläinen-lehdessä 28.8.2016.