Aihearkisto: kuntapolitiikka

Lähidemokratia karkaa

Presidentinvaalien jälkeen kuumaksi puheenaiheeksi palannee hallituksen suuri kuntauudistus. Sen tavoitteena on yhdistää kuntia asioimisalueiden mukaan vuoteen 2015 mennessä.

Uudistuksen johtavana ajatuksena on, että palvelut on mahdollista järjestää järkevimmin jättikunnissa. Näin pyritään löytämään ratkaisu muun muassa Suomen tulevaisuudessa haasteelliseksi muuttuvaan huoltosuhteeseen. Kuntaministeri Henna Virkkusen asettaman työryhmän tuloksia on tarkoitus julkaista helmikuussa.

Hiljattain julkisuuteen ponnahti kuitenkin luonnos uudeksi kuntakartaksi. Suomen Kuvalehdelle vuodetun ehdotuksen mukaan maamme kuntarakenne supistuisi viidennekseen nykyisestä. Jäljelle jäisi vain 70 kuntaa. Valtiovarainministeriön mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole työryhmän lopullinen esitys, vaan työ on vielä kesken.

Nyt julkisuudessa olleessa ehdotuksessa Keski-Uudellamaalla kaavaillaan yhdistettäväksi peräti seitsemän kuntaa: Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Pornainen, Mäntsälä ja Pukkila niputettaisiin yhteen. Kuntakeskukseksi muodostuisi tällöin mahdollisesti Järvenpää.

Keski-Uudenmaan jättikunnan pohjoiseksi naapuriksi syntyisi Hyvinkään, Hausjärven, Riihimäen ja Lopen muodostama kunta.

Ehdotetut jättikunnat ovat työssäkäynti- ja asioimisalueet huomioon ottaen pitkälti luonnottomia, eivätkä ne noudata sairaanhoitopiirien rajoja. On myös syytä huomata, että jättikunnissa lähidemokratia tulee karkamaan kauas kuntalaisista.

Itse asiassa kuntauudistuksen toteutuminen tässä muodossa merkitsisi lähidemokratiamme kuihduttamista kautta maan. Suomessa olisi tuolloin asukasluvultaan suurimmat kunnat koko Euroopan unionin alueella, vaikka olemme EU:n harvaanasutuin maa.

Toimivassa lähidemokratiassa kunnan päättäjät on mahdollista tuntea ja yhteydenotto on helppoa. Näinhän meillä Keski-Uudellamaalla pitkälti on tällä hetkellä. Peruspalvelut kunnissa on turvattava, mutta se ei saa tapahtua kunnallista kansanvaltaa romuttamalla. Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus.

Sitä paitsi kuntakoon kasvattaminen ei automaattisesti paranna tuottavuutta ja tehokkuutta. Esimerkiksi reilun 34 000 asukkaan Kerava on varsin tehokas kunta. Mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa.

En näe järkeä hävittää elinkelpoisia, ihmisen kokoisia kuntia ja runnoa pakolla kuntarajoja suuremmiksi. Toimivia vanhoja rakenteita hävittämällä kansalaisia vain vieraannutetaan päätöksenteosta, kuntien keskinäinen kilpailu vähenee ja lopulta palvelut heikkenevät reuna-alueilta alkaen.

Kuntauudistuksessa on syytä ottaa huomioon myös alueelliset erityispiirteet ja hallituksen on tarkoin kuunneltava kuntakenttää sekä kuntalaisia. Ei kiitos jättikuntaideologialle!

Kolumni Keski-Uusimaassa 26.1.2012

Jättikuntaideologiaa vastaan

Perussuomalaiset kuntavaikuttajat vastustavat pakkoliitoksia ja hallituksen kiireellä ajamaa jättikuntaideologiaa. Alla puheeni tänään 1.12. Kuntaliiton valtuuston syyskokouksessa.

Hallituksen ajama suuri kuntauudistus on kuntakentän puheenaihe numero yksi. Vielä emme tiedä sen tarkempaa sisältöä, uudistuksen yksityiskohtia, sillä sen valmistelua on tehty sammutetuin lyhdyin. Se mitä olemme kuulleet pääministeri Kataisen ja etenkin hallinto- ja kuntaministeri Virkkusen lausunnoista, uudistuksen periaatteista, on herättänyt monissa kuntavaikuttajissa aiheellista huolestumista. Se on myös synnyttänyt pienissä ja keskisuurissa kunnissa puoluerajat ylittävän kasvavan kapinaliikkeen, joka on kritisoinut myös Kuntaliittoa.

Pääministeri on todennut, että kyseessä on ”Suomen julkisen hallinnon suurin rakennemuutos, mitä on koskaan tehty” ja että Suomi tulee kuntauudistuksen myötä muuttumaan ”pohjamutiaan myöten”. Kuntaministeri on puolestaan tykittänyt, epäpsykologista kyllä, kovia lausuntoja pakkoliitoksista – juridiselta ja taloudelliselta peukaloruuvipohjalta. Kataisen hallitus on suoraan sanoen lanseerannut kuntauudistuksen taitamattomasti tekemällä kuntien määrästä itseisarvon.

Perussuomalaiset eivät ole yksiselitteisesti uudistuksia vastaan emmekä suinkaan tyrmää kuntaremonttia suoralta kädeltä, mutta kuntien määrä ei voi olla kuntaremontin ykköskysymys. Kuntabyrokratiaa on karsittava ja toimintaa tehostettava – etenkin terveydenhuoltoa on kehitettävä, sillä väestön ikärakenteen muuttumisen seurauksena huoltosuhde heikkenee ja niin edelleen, mutta hallituksen valitsema yksioikoinen jättikuntalinja ei ole meitä vakuuttanut siinä mielessä että vain sillä turvattaisiin palvelut ja saataisiin aikaan säästöjä.

Emme epäile, etteikö kuntauudistus tule käynnistyttyään etenemään vauhdilla. Keskushallinnon virkamiesten toimesta laadittu Suomen uusi kuntakartta julkistettaneen vuodenvaihteen tienoilla ja maa jaetaan uudelleen vuoden 2015 alkuun mennessä. Kuntarajat piirretään periaatteessa työssäkäyntialueiden mukaan.

Perussuomalaisia kuntavaikuttajia huolettaa uudistuksessa etenkin se, että kiireessä sivuutetaan paikallinen asiantuntemus. Alueellisia erityispiirteitä ei saisi mielestämme unohtaa.

Uudistuksella halutaan turvata palvelut. Se on ymmärrettävä tavoite, josta tuskin kukaan on eri mieltä mutta jota moni tosin epäilee. Mikä on lopputulos – ovatko kuntaliitokset itse asiassa keino heikentää palvelurakennetta? Lähipalvelut alas, tämäkö on uudistuksen seuraus? Onko kuntauudistuksessa pohjimmiltaan kyse siitä, että kehyskunnissa asuvien verotulot halutaan käyttää kaupunkikeskusten kehittämiseen kehyskuntien palvelujen kustannuksella, kuten on uumoiltu?

Hallituksen ulostuloista päätellen on todellinen vaara, että kuntaremontissa menee lapsi pesuveden mukana eli täysin toimivia vanhoja rakenteita tullaan hävittämään. Perussuomalaisten mielestä ei ole järkeä hävittää elinkelpoisia, ihmisen kokoisia kuntia ja pakolla runnoa kuntarajoja suuremmiksi. Suurkuntien oletettu ekonomisuus ei perustu tutkittuun tietoon, vaan kyse on hallituksen tekemästä poliittisesta valinnasta. Sen sijaan tutkittu asia on, että monet suuret kunnat käyttävät rahojaan tehottomasti.

Onko kunnille edes olemassa taloudellisessa mielessä optimikokoa? Epäilemme sitä. Yleisesti ottaen voi kai todeta, että 20 000–50 000 asukkaan kunnat ovat kohtuullisen toimivia yksiköitä, mutta on pienempiäkin hyvin hoidettuja kuntia, joissa asiat ovat kuntalaisen kannalta katsottuna kohdallaan.

Kuntakoon kasvattaminen ei siis automaattisesti paranna tuottavuutta ja tehokkuutta. Suurkunta ei automaattisesti tuo suuria säästöjä. Pikemminkin voidaan sanoa, että mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa.

Koko maan mittakaavassa tämän kaltainen keskittämispolitiikka on eriarvoistavaa. Koko Suomi ei säilyisi asuttuna. Reuna-alueiden asukkaat olisivat tämän kaltaisen kuntaremontin häviäjiä.

Palvelujen karkaaminen keskuksiin on hallituksen suuren kuntaremontin yksi suuri vaara, toinen on kuntalaisten vieraantuminen päätöksenteosta. On tosiasia, että kotikunta on myös identiteettikysymys. Omasta kunnasta ei mielellään luovuta.

Perussuomalaisetkantavat huolta lähidemokratiasta. Kunnallinen itsehallinto on arvokas asia. Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus. Kuntapolitiikkamme ydin on, että kuntalaiset pääsevät itse päättämään, mitä kunnassa tehdään. Jättikunnissa valta keskittyy virkamiehille, eikä paikallisiin tarpeisiin haluta kiinnittää huomiota. Päätöksenteko etääntyy kuntalaisista. Siksi emme kannata pakkoliitoksia emmekä jättikuntaideologiaa. Peruspalvelut on turvattava, mutta sen ei tarvitse tapahtua kuntademokratia uhraamalla.

Kuntauudistuksessa tarvitaankin nyt malttia ja asialinjaa, ei suuruuden ihannointia. Kuntien kapinaliike on nostanut esille tärkeitä asioita. Kuntakenttää on kuunneltava, kuntalaisia on kuultava ja tarvittaessa kuntaliitoksista on äänestettävä. Kuntaliitoksissa kannattaa lähteä liikkeelle vapaaehtoisuuden pohjalta, koska silloin tulos on kestävämpi kuin pakolla runnattu. Kannattaa pitää mielessä, että kuntien lukumäärää on kuntien omasta aloitteesta saatu viime vuosina huomattavasti putoamaan.

Hallituksen kuntauudistushanketta on leimannut kova kiire. Nyt olisi oikea hetki ottaa harkinta-aika. Valmistelutyö on syytä tehdä huolellisesti. Kestävä kuntauudistus rakentuu alhaalta ylöspäin, ei Helsingin kabineteista määräämällä.

Kuntien määrän ja karttaharjoitusten, keskittämisen ja suuryksiköiden kritiikittömän ihannoinnin sijaan olennaisempaa olisi pohtia kuntien tehtävien ja resurssien määrää: lakisääteisten velvoitteiden ja taloudellisten voimavarojen välistä epätasapainoa. Mitkä ovat kuntien, mitkä ovat valtion tehtävät ja miten ne rahoitetaan sekä mikä on kansalaisen oma vastuu – näitä kysymyksiä olisi syytä enemmän jumpata.