Aihearkisto: kuntapolitiikka

Aikalisä kuntaremontille

Välikysymyksessä tivataan, mikä on hallituksen linja kuntien pakkoliitosten suhteen. Kysymys on aiheellinen. Syksyllä luvattiin, että pakkoliitoksia ei tule. Jo kuntauudistukselle asetetun aikataulunkin puitteissa tätä on vaikea uskoa.

Valtiovarainministeriön virkamiestyöryhmän karttaharjoitus on kuin huutokaupan avaushuuto. Selvitys säilyttäisi vain joka neljännen Suomen kunnista. Jäljelle jäisi seitsemisenkymmentä kuntaa. Osa ehdotetuista selvitysalueista on hallitusohjelman tavoitteen eli työssäkäynti- ja asioimisalueiden mukaisen yhdistelyn vastaisia. Laskelmat eivät vakuuta, mutta kustannustehokkuus ei olekaan tämän remontin perimmäinen tavoite.

Kuten eturivin oikeusoppineet ovat julkisuudessa todenneet, on hallituksen syytä laittaa jäitä hattuun. Aikalisä on välttämätön.

Kuntakentän suurin ongelma on lakisääteisten velvoitteiden ja taloudellisten voimavarojen epätasapaino. Jättikunnat eivät ole ratkaisu tähän ongelmaan. Väestön huoltosuhde ei muutu rajoja siirtelemällä. Järkevintä on ensin selvittää sitä, miten sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa järjestetään. Yksi tutkimisen arvoinen malli on erikoissairaanhoidon siirtäminen kunnilta valtion hoidettavaksi.

Perustuslain mukaan “Suomi jakautuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon”. Perustuslaissa myös turvataan yksilön mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Perussuomalaiset nojaavat perustuslakiin. Näemme kuntademokratian kansanvallan henkivakuutuksena. Jos hallituksen ajama kuntauudistus toteutuu likipitäenkään virkamiesraportin mukaisena, merkitsee se tietoista lähidemokratian kuihduttamista kautta maan.

Jättikunnissa palvelut karkaavat kauas reuna-alueilta ja ihmiset vieraantuvat päätöksenteosta. Erilliset kunnanosavaltuustot olisivat silmänlumetta. Uudistuksia tarvitaan peruspalveluiden turvaamiseksi, se on selvä, se on perussuomalaistenkin näkemys, mutta hintana ei voi olla kansanvallan kaventuminen.

Hallituksen hellimä jättikuntaideologia on epä-älyllinen, sillä kunnan koko ei automaattisesti paranna sen tuottavuutta. Pikemminkin voisi todeta, että mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa ja että köyhiä kuntia yhdistämällä ei synny uutta rikkautta.

Lopuksi käytännön esimerkki. – Hienoa nähdä, että ministeri Virkkunenkin on vielä kuulemassa. – Uusmaalainen kotikuntani Nurmijärvi on 40 000 asukkaallaan ideaalikokoinen pitäjä, joka täyttää vahvan peruskunnan vaatimukset.

Virkamiesselvityksessä Nurmijärvelle heitettiin kaksi kuolleena syntynyttä vaihtoehtoa. Ensisijainen vaihtoehto on keskiuusmaalainen liitos Keravan, Järvenpään ja Tuusulan kanssa. Se ei perustu työssäkäynti- ja asiointialueisiin. Nurmijärvi on sijainniltaan erillinen mainitusta kolmikosta. Nurmijärven yhdistäminen onkin herättänyt vilpitöntä kummastusta Keravalla, Järvenpäässä ja Tuusulassa yli puoluerajojen. Liitos on vailla perusteita, sillä esimerkiksi liikkuminen kuntien välillä on etäisyyksien, tiestön laadun ja olemattoman joukkoliikenteen vuoksi hankalaa. Selvityksessä neuvotaan kehittämään tiestöä, mutta ne rahat voi kyllä järkevämminkin käyttää, sillä Nurmijärven luontainen toiminnallinen suuntautuminen on valtatie 3:een tukeutuen pääosin etelään.

Nurmijärvelle esitetty toinen vaihtoehto on kunnan pilkkominen osiin siten, että kunnan taajamista Rajamäki ja Kirkonkylä liitettäisiin osaksi Hyvinkään, Riihimäen, Hausjärven ja Lopen muodostamaa hämäläiskuntaa ja Klaukkalan taajama osaksi Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Sipoon muodostamaa jättikuntaa. Tämä vaihtoehto on, jos mahdollista, vielä vähemmän harkittu. Se on suoraan sanoen loukkaava, sillä kansalliskirjailija Aleksis Kiven perinteikkäällä ja elinvoimaisella pitäjällä on kaikki edellytykset jatkaa itsenäisenä, toki tarpeen mukaan muiden kuntien kanssa yhteistyötä vapaaehtoiselta pohjalta tehden. Paikallisidentiteetti on arvokas asia, sitä ei sovi uudistusinnossa unohtaa.

Nurmijärvellä on kohtalotovereita eri puolilla Suomea. On vaikea ymmärtää, miksi hallitus haikailee Nurmijärven kaltaisten hyvin toimivien, ihmisen kokoisten kuntien hävittämistä. Siksi kannatan edustaja Mattilan hallitukselle esittämää epäluottamuslausetta.

Puhe eduskunnan välikysymyskeskustelussa keskiviikkona 7.3.2012.

Nurmijärvi on vahva peruskunta

Presidentinvaalien jälkeen kuuma puheenaihe on hallituksen suuri kuntauudistus. Sen tavoitteena on yhdistää kuntia asioimisalueiden mukaan vuoteen 2015 mennessä. Johtavana ajatuksena hallituksella on, että jättikunnissa palvelut on mahdollista järjestää järkevämmin. Näin pyritään löytämään ratkaisu muun muassa haasteelliseksi muuttuvaan huoltosuhteeseen. Kuntaministeri Virkkusen asettaman työryhmän tuloksia on tarkoitus julkaista helmikuussa.

Hiljattain julkisuuteen ponnahti kuitenkin luonnos uudeksi kuntakartaksi. Suomen Kuvalehdelle vuodetun ehdotuksen mukaan kuntarakenne leikattaisiin viidennekseen nykyisestä. Jäljelle jäisi vain 70 kuntaa. Valtiovarainministeriön mukaan kyseessä ei ole työryhmän lopullinen esitys vaan työ on vielä kesken.

Nyt julkaistussa esityksessä Nurmijärvi liitettäisiin yhteen Tuusulan, Järvenpään, Keravan, Pornaisten, Mäntsälän ja Pukkilan kanssa. Ehdotus on työssäkäynti- ja asioimisalueet huomioon ottaen käsittämätön.

Nurmijärvi on 40 000 asukkaallaan ideaalikokoinen kunta, jossa palvelut on järjestetty kustannustehokkaasti ja lähidemokratia toimii. Nurmijärveläiset saavat erikoissairaanhoitoa lukuun ottamatta kaikki peruspalvelut oman kunnan sisältä. Kunta kasvaa vuoteen 2040 mennessä 60 000 asukkaaseen. Tuolloin huoltosuhde heikkenee, mutta säilyy silti muuhun maahan verrattuna hyvänä.

Nurmijärvi pystyy nyt ja jatkossakin täyttämään kuntauudistuksen itsenäisen ja vahvan peruskunnan kriteerit. On vaikea ymmärtää miksi hallitus aikoo hävittää hyvin toimivan kuntamme.

Kunnanhallitus on kannanotossaan aivan oikein todennut, ettei Nurmijärven liittämisellä Keski-Uudenmaan suuntaan ole työssäkäyntiin, asiointiin, palveluihin tai sujuviin yhteyksiin perustuvaa pohjaa. Toteutuessaan liitos jättäisi Nurmijärven reuna-alueeksi ja romuttaisi lähidemokratian. Samalla palvelut huonontuisivat, kun kunnan keskus sijoittuisi todennäköisesti Järvenpäähän.

Esityksen toteutuminen merkitsisi lähidemokratiamme kuihduttamista kautta maan. Suomessa olisi tuolloin asukasluvultaan suurimmat kunnat koko EU:n alueella, vaikka olemme harvaanasutuin maa.

Toimivassa lähidemokratiassa kunnan päättäjät on mahdollista tuntea ja yhteydenotto on helppoa. Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus. Peruspalvelut on turvattava, mutta se ei saa tapahtua kansanvaltaa kaventamalla.

Ei ole järkeä hävittää elinkelpoisia, ihmisen kokoisia kuntia ja pakolla runnoa kuntarajoja suuremmiksi. Kunnan koko ja kustannustehokkuus eivät yleensä korreloi palvelujen tuottamisessa. Pikemminkin voisi sanoa, että mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa. Kuntauudistuksessa on syytä ottaa huomioon alueelliset erityispiirteet ja hallituksen on kuunneltava kuntakenttää sekä kuntalaisia.

Kolumni Nurmijärven Uutisissa 29.1.2012.

Lähidemokratia karkaa

Presidentinvaalien jälkeen kuumaksi puheenaiheeksi palannee hallituksen suuri kuntauudistus. Sen tavoitteena on yhdistää kuntia asioimisalueiden mukaan vuoteen 2015 mennessä.

Uudistuksen johtavana ajatuksena on, että palvelut on mahdollista järjestää järkevimmin jättikunnissa. Näin pyritään löytämään ratkaisu muun muassa Suomen tulevaisuudessa haasteelliseksi muuttuvaan huoltosuhteeseen. Kuntaministeri Henna Virkkusen asettaman työryhmän tuloksia on tarkoitus julkaista helmikuussa.

Hiljattain julkisuuteen ponnahti kuitenkin luonnos uudeksi kuntakartaksi. Suomen Kuvalehdelle vuodetun ehdotuksen mukaan maamme kuntarakenne supistuisi viidennekseen nykyisestä. Jäljelle jäisi vain 70 kuntaa. Valtiovarainministeriön mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole työryhmän lopullinen esitys, vaan työ on vielä kesken.

Nyt julkisuudessa olleessa ehdotuksessa Keski-Uudellamaalla kaavaillaan yhdistettäväksi peräti seitsemän kuntaa: Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Pornainen, Mäntsälä ja Pukkila niputettaisiin yhteen. Kuntakeskukseksi muodostuisi tällöin mahdollisesti Järvenpää.

Keski-Uudenmaan jättikunnan pohjoiseksi naapuriksi syntyisi Hyvinkään, Hausjärven, Riihimäen ja Lopen muodostama kunta.

Ehdotetut jättikunnat ovat työssäkäynti- ja asioimisalueet huomioon ottaen pitkälti luonnottomia, eivätkä ne noudata sairaanhoitopiirien rajoja. On myös syytä huomata, että jättikunnissa lähidemokratia tulee karkamaan kauas kuntalaisista.

Itse asiassa kuntauudistuksen toteutuminen tässä muodossa merkitsisi lähidemokratiamme kuihduttamista kautta maan. Suomessa olisi tuolloin asukasluvultaan suurimmat kunnat koko Euroopan unionin alueella, vaikka olemme EU:n harvaanasutuin maa.

Toimivassa lähidemokratiassa kunnan päättäjät on mahdollista tuntea ja yhteydenotto on helppoa. Näinhän meillä Keski-Uudellamaalla pitkälti on tällä hetkellä. Peruspalvelut kunnissa on turvattava, mutta se ei saa tapahtua kunnallista kansanvaltaa romuttamalla. Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus.

Sitä paitsi kuntakoon kasvattaminen ei automaattisesti paranna tuottavuutta ja tehokkuutta. Esimerkiksi reilun 34 000 asukkaan Kerava on varsin tehokas kunta. Mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa.

En näe järkeä hävittää elinkelpoisia, ihmisen kokoisia kuntia ja runnoa pakolla kuntarajoja suuremmiksi. Toimivia vanhoja rakenteita hävittämällä kansalaisia vain vieraannutetaan päätöksenteosta, kuntien keskinäinen kilpailu vähenee ja lopulta palvelut heikkenevät reuna-alueilta alkaen.

Kuntauudistuksessa on syytä ottaa huomioon myös alueelliset erityispiirteet ja hallituksen on tarkoin kuunneltava kuntakenttää sekä kuntalaisia. Ei kiitos jättikuntaideologialle!

Kolumni Keski-Uusimaassa 26.1.2012

Jättikuntaideologiaa vastaan

Perussuomalaiset kuntavaikuttajat vastustavat pakkoliitoksia ja hallituksen kiireellä ajamaa jättikuntaideologiaa. Alla puheeni tänään 1.12. Kuntaliiton valtuuston syyskokouksessa.

Hallituksen ajama suuri kuntauudistus on kuntakentän puheenaihe numero yksi. Vielä emme tiedä sen tarkempaa sisältöä, uudistuksen yksityiskohtia, sillä sen valmistelua on tehty sammutetuin lyhdyin. Se mitä olemme kuulleet pääministeri Kataisen ja etenkin hallinto- ja kuntaministeri Virkkusen lausunnoista, uudistuksen periaatteista, on herättänyt monissa kuntavaikuttajissa aiheellista huolestumista. Se on myös synnyttänyt pienissä ja keskisuurissa kunnissa puoluerajat ylittävän kasvavan kapinaliikkeen, joka on kritisoinut myös Kuntaliittoa.

Pääministeri on todennut, että kyseessä on ”Suomen julkisen hallinnon suurin rakennemuutos, mitä on koskaan tehty” ja että Suomi tulee kuntauudistuksen myötä muuttumaan ”pohjamutiaan myöten”. Kuntaministeri on puolestaan tykittänyt, epäpsykologista kyllä, kovia lausuntoja pakkoliitoksista – juridiselta ja taloudelliselta peukaloruuvipohjalta. Kataisen hallitus on suoraan sanoen lanseerannut kuntauudistuksen taitamattomasti tekemällä kuntien määrästä itseisarvon.

Perussuomalaiset eivät ole yksiselitteisesti uudistuksia vastaan emmekä suinkaan tyrmää kuntaremonttia suoralta kädeltä, mutta kuntien määrä ei voi olla kuntaremontin ykköskysymys. Kuntabyrokratiaa on karsittava ja toimintaa tehostettava – etenkin terveydenhuoltoa on kehitettävä, sillä väestön ikärakenteen muuttumisen seurauksena huoltosuhde heikkenee ja niin edelleen, mutta hallituksen valitsema yksioikoinen jättikuntalinja ei ole meitä vakuuttanut siinä mielessä että vain sillä turvattaisiin palvelut ja saataisiin aikaan säästöjä.

Emme epäile, etteikö kuntauudistus tule käynnistyttyään etenemään vauhdilla. Keskushallinnon virkamiesten toimesta laadittu Suomen uusi kuntakartta julkistettaneen vuodenvaihteen tienoilla ja maa jaetaan uudelleen vuoden 2015 alkuun mennessä. Kuntarajat piirretään periaatteessa työssäkäyntialueiden mukaan.

Perussuomalaisia kuntavaikuttajia huolettaa uudistuksessa etenkin se, että kiireessä sivuutetaan paikallinen asiantuntemus. Alueellisia erityispiirteitä ei saisi mielestämme unohtaa.

Uudistuksella halutaan turvata palvelut. Se on ymmärrettävä tavoite, josta tuskin kukaan on eri mieltä mutta jota moni tosin epäilee. Mikä on lopputulos – ovatko kuntaliitokset itse asiassa keino heikentää palvelurakennetta? Lähipalvelut alas, tämäkö on uudistuksen seuraus? Onko kuntauudistuksessa pohjimmiltaan kyse siitä, että kehyskunnissa asuvien verotulot halutaan käyttää kaupunkikeskusten kehittämiseen kehyskuntien palvelujen kustannuksella, kuten on uumoiltu?

Hallituksen ulostuloista päätellen on todellinen vaara, että kuntaremontissa menee lapsi pesuveden mukana eli täysin toimivia vanhoja rakenteita tullaan hävittämään. Perussuomalaisten mielestä ei ole järkeä hävittää elinkelpoisia, ihmisen kokoisia kuntia ja pakolla runnoa kuntarajoja suuremmiksi. Suurkuntien oletettu ekonomisuus ei perustu tutkittuun tietoon, vaan kyse on hallituksen tekemästä poliittisesta valinnasta. Sen sijaan tutkittu asia on, että monet suuret kunnat käyttävät rahojaan tehottomasti.

Onko kunnille edes olemassa taloudellisessa mielessä optimikokoa? Epäilemme sitä. Yleisesti ottaen voi kai todeta, että 20 000–50 000 asukkaan kunnat ovat kohtuullisen toimivia yksiköitä, mutta on pienempiäkin hyvin hoidettuja kuntia, joissa asiat ovat kuntalaisen kannalta katsottuna kohdallaan.

Kuntakoon kasvattaminen ei siis automaattisesti paranna tuottavuutta ja tehokkuutta. Suurkunta ei automaattisesti tuo suuria säästöjä. Pikemminkin voidaan sanoa, että mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa.

Koko maan mittakaavassa tämän kaltainen keskittämispolitiikka on eriarvoistavaa. Koko Suomi ei säilyisi asuttuna. Reuna-alueiden asukkaat olisivat tämän kaltaisen kuntaremontin häviäjiä.

Palvelujen karkaaminen keskuksiin on hallituksen suuren kuntaremontin yksi suuri vaara, toinen on kuntalaisten vieraantuminen päätöksenteosta. On tosiasia, että kotikunta on myös identiteettikysymys. Omasta kunnasta ei mielellään luovuta.

Perussuomalaisetkantavat huolta lähidemokratiasta. Kunnallinen itsehallinto on arvokas asia. Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus. Kuntapolitiikkamme ydin on, että kuntalaiset pääsevät itse päättämään, mitä kunnassa tehdään. Jättikunnissa valta keskittyy virkamiehille, eikä paikallisiin tarpeisiin haluta kiinnittää huomiota. Päätöksenteko etääntyy kuntalaisista. Siksi emme kannata pakkoliitoksia emmekä jättikuntaideologiaa. Peruspalvelut on turvattava, mutta sen ei tarvitse tapahtua kuntademokratia uhraamalla.

Kuntauudistuksessa tarvitaankin nyt malttia ja asialinjaa, ei suuruuden ihannointia. Kuntien kapinaliike on nostanut esille tärkeitä asioita. Kuntakenttää on kuunneltava, kuntalaisia on kuultava ja tarvittaessa kuntaliitoksista on äänestettävä. Kuntaliitoksissa kannattaa lähteä liikkeelle vapaaehtoisuuden pohjalta, koska silloin tulos on kestävämpi kuin pakolla runnattu. Kannattaa pitää mielessä, että kuntien lukumäärää on kuntien omasta aloitteesta saatu viime vuosina huomattavasti putoamaan.

Hallituksen kuntauudistushanketta on leimannut kova kiire. Nyt olisi oikea hetki ottaa harkinta-aika. Valmistelutyö on syytä tehdä huolellisesti. Kestävä kuntauudistus rakentuu alhaalta ylöspäin, ei Helsingin kabineteista määräämällä.

Kuntien määrän ja karttaharjoitusten, keskittämisen ja suuryksiköiden kritiikittömän ihannoinnin sijaan olennaisempaa olisi pohtia kuntien tehtävien ja resurssien määrää: lakisääteisten velvoitteiden ja taloudellisten voimavarojen välistä epätasapainoa. Mitkä ovat kuntien, mitkä ovat valtion tehtävät ja miten ne rahoitetaan sekä mikä on kansalaisen oma vastuu – näitä kysymyksiä olisi syytä enemmän jumpata.