Aihearkisto: Politiikka

Totuuden torvi

Totuuden torvi soi taas. Annoin nimittäin haastattelun Aamulehdelle liittyen pääesikunnan päällikön, puolustusvoimiemme kakkosmiehen, kenraaliluutnantti Markku Kolin siirtymiseen Arabiemiraattien armeijan palvelukseen “ylimmän johdon neuvonantajaksi”. (Aamulehden verkkoversiossa ei ole koko juttua, vaan kehotan kiinnostuneita tutustumaan lauantain printtilehteen.)

Mielestäni Aamulehti teki asiallisen jutun vakavasta aiheesta. Upseerit vannovat valan isänmaalle. Vierastan tämäntyyppistä ajattelutapaa, että mennään sinne, missä parhaiten maksetaan, kuten haastattelussakin totean. Vaikka puutteellinen lainsäädäntömme tämän toistaiseksi sallii, ei se ole upseerille eettisesti oikein. Suomi on tässä suhteessa kehitysmaa, kuten kenraaliluutnantti evp Matti Ahola sanoo. Jäänkin odottamaan hallitukselta toimia lainsäädännön kehittämiseksi.

Taas tavattavissa

Kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö on kansalaisten tavattavissa mm. seuraavissa tapahtumissa:

– lauantaina 27.8. klo 9.30-11 Kirkkonummi-päivillä ja samana päivänä klo 12-13 Rajamäen kyläpäivillä Nurmijärvellä

– tiistaina 30.8. klo 11-12 Turun kauppatorilla Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksen yleisötilaisuudessa

– maanantaina 19.9. klo 15-17 eduskunnassa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pöydän luona “politiikan torilla” Valtiosalissa (eduskunnassa on avoimet ovet klo 14-18)

– lauantaina 24.9. klo 10.30-12 Pähkinärinteen ostoskeskuksella Vantaalla

Kestävän tulevaisuuden tielle

Martti Tiuri on jatkosodan veteraani, radiotekniikan emeritusprofessori ja entinen kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja (1983-2003). Hän on hiljattain julkaissut turhan vähälle huomiolle jääneen kirjan nimeltä Tie kestävään tulevaisuuteen (Tampere University Press, 2011).

Oikeastaan kyseessä on kai pamfletti, kiistakirja, joka pani ainakin allekirjoittaneen toviksi ajattelemaan muutakin kuin päivänpolitiikkaa. Erityisen tärkeä ydinvoimaa tunnetusti puoltavan Tiurin teos on nyt, kun maailmalla on vielä tuoreessa muistissa Fukushiman onnettomuus.

Tiuri kirjoittaa analyyttisen perusteellisesti mutta kuitenkin kansantajuisesti vaikeista asioista. Hänen tulkintansa mukaan ihmiskunta elää parhaillaan murroskautta, joka on verrattavissa teollisuusyhteiskunnan alkuaikojen murrosaikaan. Olemme siirtyneet tekniikan kehityksen kautta teollisuusyhteiskunnassa tietoyhteiskuntaan. (Suomesta tuli kirjoittajan mukaan tietoyhteiskunta vasta 1980-luvulla, kun insinöörien määrä ylitti maitotilojen määrän!)

Maailma on globalisaation myötä muuttunut vinhaa vauhtia. Se on muuttunut monimutkaisemmaksi, mikä huolestuttaa monia. Paluuta menneeseen ei kuitenkaan ole, Tiuri painottaa.

Elintason nopean nousun aiheuttamat ympäristöongelmat ovat ratkaistavissa vain tiedettä ja tekniikkaa kehittämällä, yleissivistystä ja yleensä koulutusta kehittämällä. Martti Tiuri perää enemmän faktoja, vähemmän tunnetta. Puutteellisen yleissivistyksen seurausta on tieteen ja tekniikan pelko, jota yhden asian liikkeet käyttävät hyväkseen harhatietojen levittämisessä. Ydinvoima on Tiurin mielestä ainoa kestävä keino torjua ilmastonmuutosta.

Martti Tiuri latelee kirjassaan lukuisia teesejä, jotka epäilemättä herättävät vihreissä poliitikoissa vastaväitteitä. Tässä muutamia poimintoja:

– “Tshernobylin vaarallisin seuraus on ydinvoiman kasvun pysähtymisestä jatkuva ilmastonmuutoksen kiihtyminen. ” (s. 16)

– “Päättäjät eivät riittävästi kuuntele asiantuntijoita ja luottavat yhden asian liikkeisiin, jotka eivät ota kokonaisuutta huomioon. Demokratia ontuu sillä yleissivistys ei ole tietoyhteiskunnan edellyttämällä tasolla.” (s. 17)

– “Saksa on varottava esimerkki huonosta ilmastopolitiikasta.” (s. 67)

– “EU haluaa hillitä ilmastonmuutosta nopeasti, mutta EU:n esittämät toimet kiihdyttävät sitä.” (s. 71)

“Tiurismin” ydinsanoma on, että tietoyhteiskunta edellyttää kansalaisilta riittävää yleissivistystä, johon kuuluvat myös luonnontieteiden ja tekniikan perusteet. Jos tällaista nykyaikaista yleissivistystä ei kansalaisella ole, on hän helposti harhaanjohdettavissa.

YLE:llä ja muulla medialla olisi tässä suhteessa Martti Tiurin mielestä rutkasti parantamisen varaa. Tähän käsitykseen on helppo yhtyä. Sivistyksessä on pienen kansan turva, näinhän kansallisfilosofimme J.V. Snellmankin sanoi.

Maiset miinat mankelissa

Kannanottoni Ottawan sopimusta vastaan ovat poikineet hurjan määrän yhteydenottoja. Maanpuolustuksesta huolta kantavat kansalaiset eri puolilta Suomenmaata ovat ottaneet viime päivinä yhteyttä.

Palaute on ollut positiivista. Kataisen hallituksen sekä sotilaallisesti että taloudellisesti mieletön päätös luopua jalkaväkimiinoista on saanut ansaitusti kyytiä. Omaperäisimmällä tavalla palautetta antoi Kalevi Koskela – mies, joka kutsuu itseään “Keravan Väinämöiseksi”. Hänen ystävällisellä luvallaan lainaan seuraavaa runoa:

“Maiset miinat” mankelissa

Politiikan pientareilla,
Niinistö monen nimenä:
– Saulin, Villen, vielä Jussin.

Yksi vain on oikeassa,
yksi kolmesta kovasta,
kyse konsa Ottawasta,
– maamiinoista kun meteli.

Ville vihreä on vielä,
mitään ymmärrä ei äijä,
puolustuksen ongelmasta,
– mittavasta maarajasta.

Saulin suunta Mäntyniemi,
siksi suunsa on supussa,
siksi käske, ei komenna,
Kataista pidä kurissa,
– järkitielle järjestele.

Jussilla vain järki päässä,
isänmaa etusijalla:
Sotilaita säästää miina,
suojana se on omille,
tulijalle este suuri,
pelote perin pätevä,
ja vielä mikä parasta,
miina on mun mielestäni,
– halpa, kustannustehokas,
mikä tiedoksi Jutalle,
– katsojalle kassan tyhjän.

Jalkaväkimiinat vielä kerran

Hallitus on tänään päättänyt liittää Suomen Ottawan sopimukseen. Eduskunta saa syksyllä käsiteltäväkseen sopimuksen ratifioinnin. Näin tämä vuosia vatvottu asia, Suomen liittyminen kansainväliseen jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen, ponnahtaa vielä kerran julkisuuteen.

Sopimuksen vahvistamisen jälkeen Suomi sitoutuu tuhoamaan miinavarastonsa neljän vuoden sisällä. Näin nämä monelle varusmiespalveluksensa suorittaneelle suomalaiselle tutut putki- ja sakaramiinat siirtyisivät historiaan vuonna 2016.

Vaikka junan voikin perustellusti katsoa menneen jo, en puolustusvaliokunnan puheenjohtajana voi tätä asiaa pureksimatta niellä. Ottawan sopimukseen sitoutuminen oli poliittinen päätös, joka on sekä sotilaallisesti että taloudellisesti mieletön.

MIINAT EIVÄT OLE HYÖKKÄYSASEITA

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Meillä on pitkät rajat, mutta vähän puolustajia.

Miinat eivät ole hyökkäysaseita. Niiden käytöllä säästetään omia sotilaita ja aiheutetaan hyökkääjälle tappioita. Lisäksi miinojen psykologinen pelotevaikutus hyökkääjään on huomattava.

Rauhan aikana miinat ovat visusti puolustusvoimien varastoissa eivätkä aiheuta ongelmia kenellekään. Suomessa miinoja on aina käytetty erittäin vastuullisesti. Miinoitteet koulutetaan tekemään tarkkojen miinakarttojen mukaisesti.

KORVAAMINEN EI OLE TÄYDELLISESTI MAHDOLLISTA

Teknisesti yksinkertaisena jalkaväkimiina on kustannustehokas. Sen korvaaminen maksaa varovaisestikin arvioiden satoja miljoonia euroja eikä ole edes täydellisesti mahdollista. Maavoimat menettävät miinakiellon myötä väistämättä osan suorituskyvystään. Esimerkiksi panssarimiinojen ja omien joukkojen suojaaminen vaikeutuu.

Sitä paitsi maailmalla paine korvaavien järjestelmien – kuten rypäleaseiden – kieltämiseen kasvaa. Kun kieltojunan kyytiin hyppää, ei siitä niin vaan pois pääsekään.

Miinakieltoasiassa on etenkin tasavallan presidentti Tarja Halonen ottanut voimakkaasti kantaa. Olen ymmärtänyt ylipäällikön kannan olevan, että Suomen tulee luopua miinoista, jotta olisimme solidaarisia niitä maita kohtaan, joissa miinoja on holtittomasti kylvetty siviilien kiusaksi.

Presidentti-ylipäällikköämme myötäilevät tahot väittävät, että miinat aiheuttavat Suomen ulkoiselle kuvalle vahinkoa. Tästä ei ole todisteita. Päinvastoin maamme tunnetaan merkittävänä humanitäärisen miinanraivaustyön tekijänä kehitysmaissa. Tätä hyvää työtä on syytä jatkaa.

OTTAWAN SOPIMUS ON STRATEGINEN VIRHE

Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen. Ei myöskään niin ikään maailman suurimpiin miinantuottajamaihin lukeutuvat Yhdysvallat, Kiina, Intia tai Pakistan. EU-maista Puola ei ole vielä sopimusta ratifioinut.

Vielä on mahdollista ottaa järki käteen. Vielä on mahdollista jättää sopimus ratifioimatta. Se tosin vaatisi päättäjiltä ryhdikkyyttä, aitoa vastuunkantoa oman maan puolustuksesta ja samalla myös valtiontaloudesta, että en usko sellaista riittävästi löytyvän.

Toivon toki olevani väärässä, sillä Ottawan sopimukseen liittyminen on strateginen virhe, joka osaltaan nakertaa muutoinkin kaventuvia edellytyksiämme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen.