Aihearkisto: Politiikka

Suuri valiokunta kokoontui

Kesäloma keskeytyi taas tänään eduskunnan suuren valiokunnan kokouksen johdosta. Tai eihän kansanedustajilla kesälomaa varsinaisesti olekaan, on istuntotauko. Kuulun puolustusvaliokunnan puheenjohtajan postin takia myös suureen valiokuntaan varajäsenenä. Muista valiokunnista poiketen suuressa valiokunnassa myös varajäsenet osallistuvat kokouksiin.

Ei ollut yllätys, että yli kolme tuntia kestäneessä kokouksessa suuri valiokunta antoi pääministeri Jyrki Kataiselle neuvotteluvaltuudet huomiseen EU-huippukokoukseen. Keskustelu oli vilkasta. Sitä kuuntelemaan oli saapunut poikkeuksellisesti myös eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma.

Kataisen mukaan kriisin tartuntavaara muihin maihin on suuri, siksi pitää taas syytää rahaa Kreikalle. Olen eri mieltä samoin kuin Perussuomalaiset yleensä. Omassa lausumaehdotuksessamme ehdotimme kansanedustaja Pietari Jääskeläisen johdolla, että suuri valiokunta ei hyväksy esitettyjä toimia Kreikalle annettavista lisälainoista ja takuista eikä myöskään hyväksy EU:n perussopimuksen vastaisen yhteisvastuujärjestelmän luomista Suomen ollessa muiden maiden holtittoman taloudenhoidon maksumiehenä. Hallituspuolueiden edustajat luonnollisesti jyräsivät meidät, samoin kuin Keskustan lausumaehdotuksen.

Erona vuoden takaiseen tilanteeseen on, ettei enää kukaan usko, että Kreikka maksaisi meille lainojaan takaisin. Eivätkä Matti Vanhasen tapaiset poliitikot kehtaa enää julistaa, että lainaaminen on “hyvää bisnestä”. Nyt Suomi sentään vaatii vakuuksia Kreikalta – eri asia on, miten tämä vaatimus huomenna huippukokouksessa käytännössä toteutuu vai toteutuuko ollenkaan. Perussuomalaiset ovat joka tapauksessa tuoneet realismia Suomen politiikkaan.

Klikkaamalla suuremmaksi! Suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri vetämässä kokouksen jälkeistä tiedotustilaisuutta, vasemmalla puolellaan Pietari Jääskeläinen.

Ökypaateille venevero

Ylen ruotsinkielinen uutistoimitus teki jutun veneverosta ja minuakin haastateltiin. Juttu löytyy tästä linkistä.

Sanottakoon heti kärkeen, ettei kyseessä ole Perussuomalaisten puolueen mielipide, vaan omani. Venevero ei ollut eduskuntavaaliohjelmassamme. Eikä kyse ole myöskään soutuveneluokan verotuksesta, kuten eräätkin kansalaiset ymmärsivät, kun taannoin aihetta käsittelin blogissani otsikolla Uivat huvilat verolle.

Mielestäni huviveneilyyn tarkoitetuista isommista moottoriveneistä voisi aivan hyvin alkaa keräämään valtion kassaan veneveroa. Sillä voitaisiin torpata hallitusohjelmassa suunnitellut ajoneuvoveron ja bensiiniveron korotukset.

Tämä on mielestäni oikeudenmukaisuuskysymys: verot on asetettava maksukyvyn mukaan. Jos jollakulla on varaa maksaa huviveneestä jopa satoja tuhansia euroja, ei siinä ajoneuvoveron tapaan porrastetun veneveron luulisi juuri kirpaisevan.

Autoilun jo nyt kireää verotusta ei ole syytä enää kiristää. Suomen kaltaisessa pitkien etäisyyksien maassa oma auto on monelle kansalaiselle yksinkertaisesti välttämättömyys. Sen sijaan kuinka monelle iso moottorivene on – ammattikalastajat ja sen sellaiset pois lukien – todella välttämätön?

Onhan se outoa, että maakunnassa vanhalla autollaan töihin köröttelevä suomalainen maksaa ajoneuvoveroa, mutta Suomenlahdella muskeliveneellä huvikseen pöristelevä ei. Kateusvero tai mikä vaan, mutta veneverolla on perusteensa. – Polttoaineveroa valtiolle toki molemmat maksavat jo nyt, niin autoilijat kuin veneilijät, se on huomattava.

J.K. Ruotsinkielinen media ei ole unohtanut Dragsvik-kannanottojani. Viimeisin maininta on sanomalehti Västra Nylandin pääkirjoituksessa.

“Kielen perusteella ei pidä ketään rangaista”

Kesälaitumilla ollaan, vaan kansalaispalautetta olen toki sähköpostista seurannut. Lainaan oheen palautteen kansanedustajan kannalta kannustavimmasta päästä, kirjoittajan antamalla luvalla. Se liittyy taannoiseen kirjalliseen kysymykseeni – ensimmäiseen valtiopäivätoimeeni – hallitukselle koskien ruotsinkielisten opiskelupaikkojen määrää yliopistoissa.

“Olen mielenkiinnolla seurannut esittämääsi kysymystä korkeakoulujen aloituspaikkojen (ruotsinkielisten) kiintiöpaikoista.

Minusta on huutava vääryys ja äärettömän ikävä tosiasia, että maassamme harrastetaan tämänkaltaista syrjintää kansalaisiamme, tässä tapauksessa suomenkielisiä kohtaan. Kielen perusteella ei pitäisi ketään rangaista niin kuin nykysysteemissä tehdään. Yksikin ansiottomasti annettu kiintiöpaikka on toiselta ansioituneelta ja sen ansainneelta riistetty pois.

Olen erittäin iloinen, että tähänkin vääryyteen joku uskaltaa vihdoin puuttua. Toivotan sinulle voimia ja jaksamista viedä asiaa eteenpäin ja kohti tasa-arvoa.”

Tällainen palaute kannustaa jatkamaan työtä koulutuksellisen tasa-arvon puolesta.

Luulen muuten, että tulevana viikonloppuna saan ei-niin-positiivista-palautetta erään Yleisradiolle antamani veropoliittisen lausunnon takia. Mutta tasa-arvon asialla siinäkin mielestäni olen, verot maksukyvyn mukaan ja niin pois päin, ja mitäpä näitä turhia märehtimään etukäteen, onhan kaunis kesäpäivä!

Työelämävalmennuksen hyväksikäyttö

KIRJALLINEN KYSYMYS

Työelämävalmennuksen hyväksikäyttö

Eduskunnan puhemiehelle

Työtön työnhakija voi työllistymistään edistääkseen osallistua työelämävalmennukseen, jonka tarkoituksena on muun muassa perehdyttää työelämään sekä parantaa ammattitaitoa. Työelämävalmennus on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat täyttäneet 25 vuotta tai ovat suorittaneet ammatillisen koulutuksen tai kuuluvat perus- tai ansiopäivärahan piiriin. Työelämävalmennuksen järjestäjänä voi olla valtio, kunta, kuntayhtymä, yritys, yhdistys tai muu yhteisö sekä säätiö tai yksityinen elinkeinonharjoittaja.

Työelämävalmennukseen osallistuva saa työpanoksestaan korvaukseksi joko Kelan maksamaa työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa tai työttömyyskassan maksamaa ansiopäivärahaa. Matka- ja muiden ylläpitokustannusten korvaamiseksi maksetaan lisäksi ylläpitokorvausta 9 euroa päivältä.

Työelämävalmennuksessa olevan henkilön koulutus ja työnkuva ovat monesti vastaavia kuin samaa työtehtävää hoitavilla, palkatuilla työntekijöillä. Etenkin akateemisille tarkoitetuissa paikoissa valmennettavalta toivotaan usein ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi esimerkiksi laajaa kielitaitoa, paineensietokykyä ja valmiutta omatoimiseen työskentelyyn. Käytännössä palkatun työntekijän ja työelämävalmennettavan erona on usein ainoastaan se, että valmennettavalle työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa.

Työttömän kohdalta valmennukseen osallistumisen kesto on rajattu 12 kuukauteen, josta samalla työnantajalla saa suorittaa korkeintaan kuusi kuukautta. Sen sijaan valmennuksen järjestäjän eli työnantajan kohdalla työelämävalmennettavien käyttöä ei ole ajallisesti mitenkään rajattu. Tämä on johtanut siihen, että työnantajat ketjuttavat työelämävalmennettavia hoitamassa tehtäviä, joihin muutoin tarvittaisiin palkattu työntekijä: työnantaja säästyy palkkaamiselta ottamalla edellisen valmennettavan perään aina uuden.

Järjestelmä on muodostanut työmarkkinoille systeemin, joka kierrättää koulutettua työvoimaa puoli-ilmaiseksi ja jopa estää uusien työpaikkojen syntymistä, kun työnantajat saavat käyttöönsä ilmaista työvoimaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko valtioneuvosto tietoinen siitä, että työnantajat käyttävät työelämävalmennettavia ketjussa välttyäkseen palkkaamasta lisää työvoimaa ja

mitä valtioneuvosto aikoo tehdä, jotta tällainen ilmaisen, koulutetun työvoiman hyväksikäyttö loppuu?

Helsingissä 1 päivänä heinäkuuta 2011

Jussi Niinistö /ps

Vastavuoroisuutta maakauppoihin

Eduskunta jäi tänään istuntotauolle. Äänestyksiä ynnä muuta käänteitä on viime päivinä ollut, mutta niistä löytää halukas tietoa mediasta. Kaikki tärkeä eduskuntatyö ei kuitenkaan nouse julkisuudessa esiin. Minulla oli esim. toissa päivänä ilo allekirjoittaa muiden Perussuomalaisten kansanedustajien tavoin Reijo Tossavaisen laatima toimenpidealoite asiasta, joka on puhuttanut erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Kyse on venäläisten maakaupoista. Aloite on ohessa. – Sopii toivoa, että sille jotain tapahtuu, sillä vastavuoroisuuden lisäksi asiassa on monenlaisia muitakin ulottuvuuksia.
 
—–
 
EU-maiden ulkopuolisten henkilöiden, yritysten ja yhteisöjen kiinteistöomistusoikeuksien rajoittaminen
 
Eduskunnalle EU:n ulkopuolisista maista erityisesti venäläisten omistukseensa hankkima maa- ja kiinteistöomaisuus on kasvanut Suomessa sellaisiin mittasuhteisiin, että sen vaikutukset erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa eivät nykytilanteessa ole pelkästään positiivisia. Epäoikeudenmukaista ja vastavuoroisuusperiaatteiden vastaista on myös se, että Venäjän lähialueilta suomalaiset eivät voi ostaa tai omistaa maaomaisuutta tai muita kiinteistöjä, kuten venäläiset Suomesta.

Aiheesta on aiemmin tehty lakialoite (LA 35/2009 vpMarkku Rossi /kesk) ja kirjallinen kysymys (KK 1099/2010 vpPertti Hemmilä /kok), johon oikeusministeri Tuija Brax on antanut vastauksensa 2.2.2011. Ministerin antamassa vastauksessa todettiin, että viimeiset rajoitukset poistettiin 1.1.2000, kun laki 1613/1992 kumottiin. Kumoamislain perusteluissa on todettu silloisen tilanteen mukaan, “ettei rajoituksia voida pitää perusteltuina myöskään unionin ulkopuolisiin maihin nähden”. Sen jälkeen tilanne on muuttunut voimakkaasti. Vastauksessa ei huomioitu myöskään vuonna 2004 alkaneen ostoryntäyksen suuria vaikutuksia Itä- ja Kaakkois-Suomen alueilla, vaan vertailu suoritettiin koko Suomen kiinteistökantaan, mikä on omiaan vääristämään tilannekuvaa em. alueilla.

Venäjän presidentin 9.1.2011 antama ukaasi, jolla kielletään ulkomaalaisilta maakiinteistöjen omistaminen Suomen lähialueilla, mitätöi tältä osin myös tasa-arvoisuuden ja vastavuoroisuuden periaatteiden noudattamismahdollisuudet maiden välillä.

Liittymisasiakirjan 87 artikla ei myöskään velvoita Suomea sallimaan kiinteistöjen myyntiä EU:n ulkopuolisille tahoille. Useissa Euroopan maissa kiinteistöjen hankkimiselle on asetettu erilaisia ehtoja. Tanskassa ulkomaalaiset joutuvat anomaan lupaa kiinteistöjen ostolle oikeusministeriöstä. Kreikassa tarvitaan puolustusministeriölle osoitettava hakemus ja selvityksiä ostoaikeiden tarkoitusperästä. Sveitsissä lupaa täytyy hakea usealta eri viranomaiselta aina paikallistasolta liittovaltion tasolle saakka. Ahvenanmaan asettamat rajoitteet on myös osoitus rajoitusten sallimisesta EU:n sisällä.

Vuoteen 2008 jatkunut huima nousu venäläisten hankkimien kiinteistöjen osalta taittui hiukan laman vaikutuksesta, mutta noin 800:n kiinteistön ostamisen vuosivauhti voi jatkua tulevaisuudessakin. Tällaisen kiinteistömassan siirtyminen vuosittain ulkomaiseen omistukseen suhteellisen suppealla alueella Itä- ja Kaakkois-Suomessa on johtanut ja johtaa yhä haasteellisempiin tilanteisiin näillä alueilla. Maanmittauslaitoksen tilastot osoittavat tarkemmin millaisista volyymeista on kysymys.

Yhtenä seurauksena on ollut mm. se, että kiinteistöjen markkinahinnat ovat tästä syystä nousseet niin korkeiksi erityisesti venäläisten eniten suosimilla alueilla, että suomalaiset eivät useinkaan pysty kilpailemaan samoista kotimaansa kohteista. Laajasti on myös esiintynyt vahvoja epäilyjä rahanpesun ja harmaan talouden liittymisestä moniin kiinteistökauppoihin. Viimeksi mainituista lieveilmiöistä pitävän näytön saaminen on ollut vaikeaa, koska näiden tutkintaan ei ole ollut riittävästi resursseja.

On olemassa suuri vaara, että yhä suurempien kiinteistömassojen siirtyessä Suomesta ulkomaiseen omistukseen, syntyy aiemmin arvaamattomia seurauksia, kuten on tapahtunut suurten pörssiyhtiöiden omistuksen siirtyessä pääosin ulkomaiseen omistukseen.

Ulkoministeriön johtama selvitysprosessi on jatkunut tämän aihealueen problematiikan selvittämiseksi jo pitkää (PKT 137/2010 vp) ilman merkittävää tulosta. Täten epätietoisuus omistamisoikeuksista lisääntyy sekä Suomessa että Venäjällä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla kontrolloidaan ja rajoitetaan EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen maa-alueiden ja muiden kiinteistöjen osto- ja omistusoikeutta Suomessa. Tämä koskee erityisesti niitä maita, joissa suomalaisilla ei ole yhtäläisiä oikeuksia kiinteistöjen ja maa-alueiden ostoon ja omistukseen.

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011

Reijo Tossavainen /ps
Pirkko Mattila /ps
Pentti Kettunen /ps
Reijo Hongisto /ps
Ari Jalonen /ps
Kimmo Kivelä /ps
Osmo Kokko /ps
Kauko Tuupainen /ps
Ville Vähämäki /ps
Jussi Halla-aho /ps
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Jussi Niinistö /ps
Maria Lohela /ps
Ritva Elomaa /ps
Laila Koskela /ps
Lea Mäkipää /ps
Martti Mölsä /ps
Juho Eerola /ps
James Hirvisaari /ps
Ismo Soukola /ps
Pietari Jääskeläinen /ps
Tom Packalén /ps
Timo Soini /ps
Jari Lindström /ps
Mika Niikko /ps
Olli Immonen /ps
Kaj Turunen /ps
Juha Väätäinen /ps
Anne Louhelainen /ps
Hanna Mäntylä /ps
Arja Juvonen /ps
Teuvo Hakkarainen /ps
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
Anssi Joutsenlahti /ps

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

KIRJALLINEN KYSYMYS

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen puolustusvoimien erilaisissa tehtävissä palveli sotiemme aikana monia ulkomaiden kansalaisia, jotka sotien jälkeen eivät jääneet Suomeen asumaan ja jotka tälläkin hetkellä asuvat ulkomailla. Osa näistä raskaisiin sotaponnistuksiin itsenäisen Suomen puolesta osallistuneista henkilöistä on edelleen vailla virallista tunnustusta sotaveteraaniasemastaan sekä vailla avustusta, joka muille rintamalla palvelleille maksetaan.

Suomen itsenäisyyden puolesta sotatoimialueilla taistelleille ulkomaalaisille on voitu myöntää ainoastaan ulkomaalaisen rintamasotilastunnus, joka oikeuttaa muun muassa rintamalisän perusosaa vastaavaan rintama-avustukseen. Tunnuksen myöntäminen lopetettiin vuonna 1994, mutta tämänkin jälkeen Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle, joko Suomessa pysyvästi asuvalle ulkomaalaiselle rintamasotilaalle tai entisen Neuvostoliiton alueella pysyvästi asuvalle rintamasotilaalle on voitu myöntää vuosittainen rintama-avustus. Kyseinen avustus perustuu valtioneuvoston aina vuodeksi kerrallaan antamaan asetukseen.

Sen sijaan tällä hetkellä voimassa oleva asetus ei mahdollista avustuksen maksamista ulkomaalaisille henkilöille, jotka sodanaikaisen palveluksensa perusteella Suomen kansalaisina olisivat olleet oikeutettuja saamaan joko naisten rintamapalvelustunnuksen tai miesten rintamatunnuksen. Käytännössä ilman rintama-avustusta ovat siis jääneet esimerkiksi ne itäkarjalaiset miehet, jotka osallistuivat jatkosotaan armeijamme linnoitusrakennusmuodostelmissa sekä itäkarjalaisnaiset, jotka osallistuivat Suomen armeijaa tukeviin maanpuolustuksellisiin tehtäviin jatkosodan aikana.

Tasavertaisuuden vuoksi kaikille Suomen puolesta sotiemme aikana rintamalla palvelleille henkilöille tulisi maksaa rintama-avustusta vastaavasti kuin vastaavissa tehtävissä toimineille Suomen kansalaisille maksetaan. Ulkomaalaisten rintamasotilaiden lisäksi avustuksen tulisi kuulua siis myös muille ulkomaalaisille veteraaniryhmille.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä, jotta Suomen ulkopuolella asuvat, Suomen puolustusvoimissa sotien aikana palvellet henkilöt saisivat asemastaan tunnuksen sekä avustuksen vastaavasti, kuin he olisivat Suomen kansalaisina vastaavissa tehtävissä toimiessaan saaneet?

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011

Jussi Niinistö /ps