Aihearkisto: Politiikka

Herra tasavallan presidentti, eipä kestä!

Kuvakaappaus Ilta-Sanomien videohaastattelusta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on julistanut valtiopäivät virallisesti päättyneiksi. Neljän vuoden vaalikausi on ohi, ja ensi sunnuntaina valitaan uusi eduskunta.

Puheessaan eduskunnalle hän muun muassa totesi voimapolitiikan palanneen, “jos se koskaan kunnolla ehti kadotakaan”. Tämän vuoksi oli hyvä, ettei Suomi Neuvostoliiton hajottua ja kylmän sodan päätyttyä ajanut kansallista puolustustaan alas. Olen aivan samaa mieltä. Sitten seurasi kannaltani presidentin puheen mielenkiintoisin osuus:

“Aivan turhan vähälle huomiolle on jäänyt se johdonmukainen työ, jota tämä eduskunta on tehnyt noiden aukkojen paikkaamiseksi. Turvallisuuttamme kuluneella vaalikaudella lujittaneiden lainsäädännöllisten saavutusten luettelo on pitkä.”

“Asevelvollisuuslain muutos on tehnyt puolustusvalmiuden kohottamisesta helpompaa. Laki kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta on vahvistanut kykyämme päätöksentekoon turvallisuusyhteistyössä. (- -) Kansallinen turvallisuus huomioidaan nyt perusteellisemmin sekä kaksoiskansalaisuuteen että alueiden käyttöön ja kiinteistöjen omistukseen liittyvissä kysymyksissä. Vielä vahvistamista odottavat siviili- ja sotilastiedustelulait antavat viranomaisille jatkossa tuntuvasti paremmat valmiudet ennaltaehkäiseviin toimiin.”

Lopuksi presidentti Niinistö kiitti lämpimästi tästä työstä.

Mitäpä minä tähän muuta vastaamaan kuin että eipä kestä, herra tasavallan presidentti!

Näin ainakin velmuilin Iltasanomien videohaastattelussa puheen jälkeen eduskunnan valtiosalissa. – Niin se on, keskimäärin mukavampaa on saada kehuja kuin kritiikkiä mutta molempia tarvitaan.

Professorit puhuvat puppua

Kaksi professoria (taloushistorian professori Markku Kuisma ja alue- ja kulttuuritutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta), yliopistonlehtori (Juri Mykkänen) sekä kustantaja (Mika Rönkkö) kirjoittivat Helsingin Sanomissa 10.4.2019 mielipidekirjoituksen ilmavoimien hävittäjähankinnoista.

Vaikka aprillipäivä on jo mennyt, voi hyvällä syyllä pohtia, oliko kysymyksessä asiantuntijakirjoituksen parodia?

Ainutlaatuisen analyysin mukaan hävittäjiä kuulemma riittäisi seitsemän (!) kappaletta paraateihin. Ilmatorjunta-aseet ja pikkusukellusveneet hankittaisiin puuttuvien hävittäjien tilalle. Sen verran absurdia tekstiä, että kannattaisiko edes kommentoida? Jotain kuitenkin on sanottava.

Ensinnäkin, ilmatorjunta ei pysty luomaan Suomelle valtakunnallista suojaa eikä kykene muihin Suomen puolustuksen kannalta elintärkeisiin monitoimihävittäjien tehtäviin.

Toiseksi, kirjoittajien epäily siitä, että Suomen hävittäjät hankittaisiin osaksi Nato-armadaa voitaneen kuitata totaalisella ymmärtämättömyydellä Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Kolmas seikka onkin sitten jo vakavampi. Kirjoittaminen akateemisilla titteleillä puuta heinää voi ennen pitkää saattaa yliopistollisen osaamisen laajemminkin kyseenalaiseksi. Professoritkin voisivat pysyä lestissään ja kirjoittaa aiheista, jotka tuntevat. Ei aiheista, joita kohtaan heillä on tunteita.

Suomen puolustus kunnossa

Siivet-lehti, joka on ilmailualan aikakauslehti, teki haastattelun liittyen ministerikauteni perintöön.

Jutussa todetaan minun jäävän historiaan maamme toistaiseksi kansainvälisimpänä puolustusministerinä, josta konkretian osoituksena ovat kansainväliset harjoitukset ja eri maiden kanssa solmitut yhteistyösopimukset. Uutta on esimerkiksi se, että kaudellani on harjoiteltu ensi kertaa sellaisen yhdysvaltalaisen kaluston kanssa, joka voisi tulla todellisessa tilanteessa Suomeen apuun.

Julkisuudessa on ollut juttua enemmän kansainvälisistä asioista kuin kansallisista, ”vaikka tällä vaalikaudella on itse asiassa tehty enemmän kansallisen puolustuksen eteen, ainakin lainsäädäntötasolla kuin monen hallituskauden aikana yhteensä”, vastasin. Kauteni suureksi saavutukseksi lasken myös tuhansien sotilaiden muodostaman valmiusjääkärijärjestelmän luomisen.

Ruotsi-yhteistyöstä puhuttaessa toin esiin mm. sen, että Ruotsi koulutti viime vuonna 4 000 varusmiestä, joka oli osin vaikeaa saada kasaan. Tänä vuonna on tarkoitus kouluttaa 5 000. Kun otetaan huomioon, että heillä on melkein kaksinkertainen ikäluokka kuin Suomella, joka kouluttaa vuosittain yli 21 000 varusmiestä niin kyllä Suomen kannattaa olla hyvin tarkkana, jos luovutaan yleisestä asevelvollisuudesta, niin on erittäin vaikeaa saada riittävää potentiaalia. Suomi ei tehnyt aikanaan sitä virhettä, että olisi luopunut yleisestä asevelvollisuudesta.

Veteraanien perintö elää itsenäisessä Suomessa

Pidin puheen Nurmijärven rintamaveteraanien 50-vuotisjuhlassa. Veteraanien perintö elää Suomessa, vaikka emme sitä päivittäin pysähtyisikään pohtimaan. Se on itsenäinen isänmaa. Se on kansanvalta. Se on oikeus päättää omista asioistamme. Se on vahva maanpuolustustahto.

Veteraanit ansaitsevat huolenpidon

Kuluvan vuoden marraskuussa astuu vihdoin voimaan laki, joka saattaa kaikki veteraanit tasa-arvoiseen asemaan koti- ja avopalveluiden suhteen. Vihdoinkin pääsemme tilanteeseen, jossa rintamaveteraanit saavat uuden lainsäädännön myötä samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalidit. Mutta vielä on tehtävää. Kuntien palvelutuotannossa on eroja.

Niin ikään meidän on huolehdittava veteraanien puolisoista ja leskistä, joista monet joutuvat kitkuttelemaan pienillä eläkkeillä. He kuitenkin osaltaan olivat rakentamassa kansakokonaisuutta, jonka ansiosta rintamat kestivät ja Suomi säilytti vapautensa.

Yleinen asevelvollisuus toimiva puolustusratkaisu

Suomen valinnat puolustuksensa kehittämisessä ovat olleet suurilta linjoiltaan oikean suuntaisia. Suomi ei lähtenyt kylmän sodan päättymisen jälkeen mukaan yleiseurooppalaiseen trendiin, jonka seurauksena miltei kaikki Euroopan valtiot luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta ja suuntasivat voimavaransa kriisinhallintaan.

Näin ollen turvallisuustilanteen muuttuessa Krimin valtauksen seurauksena, Suomella oli täysin eri lähtökohdat vahvistaa puolustustaan kuin monella muulla maalla.

Vaikka Krim tai Itä-Ukraina eivät enää paista päivän otsikoissa – turvallisuuspoliittiset asiat muutenkin loistavat poissaolollaan nykykeskustelusta – turvallisuustilanne lähialueillamme tai Euroopassa ei ole muuttunut mihinkään. Itä-Ukrainaan on muodostunut niin sanottu jäätynyt konflikti. Siellä taistellaan päivittäin. Sotilaallista tai poliittista ratkaisua ei ole näköpiirissä.

Venäjä kehittää kykyään arktiseen sodankäyntiin sekä laajamittaiseen sotaan. Lähialueellamme olevien joukkojen määrä on kasvanut ja niiden laatu on parantunut. Kylmä sota kolkuttelee jälleen ovella Venäjän vetäydyttyä keskimatkan ydinohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta.

Mikäli haluamme ylläpitää itsenäistä kansallista puolustusta, meidän on myös panostettava siihen. Muutoin vaihtoehdoksi jää sotilaallinen liittoutuminen tai hiipuminen kohti asetelmaa, jossa Suomen kansallinen itsemääräämisoikeus on vahvempien oletetun hyvän tahdon varassa.

Uudet hävittäjät puolustuksen elinkysymys

Lamavuosina hankitut Hornet-hävittäjät ovat palvelleet hyvin, mutta ensi vuosikymmenellä ne tulevat vääjäämättä elinkaarensa päähän. Niiden mukana poistuva suorituskyky on korvattava täysimääräisesti, ja koneita on oltava riittävä määrä suuren ilmatilamme puolustamiseksi.

On myös huomattava, että monitoimihävittäjät muodostavat keskeisen osan koko puolustusjärjestelmäämme. Ne tukevat maa- ja merivoimien taistelua ja päinvastoin. Hornetien seuraajakysymys siis ei ole vain ilmapuolustuksen tai Ilmavoimien vaan koko puolustusjärjestelmämme elinkysymys.

Alla olevassa kuvassa olen yhdessä nurmijärveläisen 97-vuotiaan rintamaveteraanin Mauno Tenhovirran kanssa. Tenhovirta muisteli omassa puheessaan jatkosodan viimeistä suurta taistelua, Ilomantsin hurjaa torjuntavoittoa loppukesällä 1944. Voitolla oli suuri psykologinen merkitys, ja se tasoitti tien aselepoon. – Käsissämme ovat Nurmijärven reserviläisten lahjoittamat kunniakenttälapiot.