Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistille Suomen Leijonan suurristi

Peter Hultqvist ja Jussi Niinistö. Kuva: Puolustusministeriö

Luovutin 18.4.2018 Tukholmassa Suomen suurlähetystössä järjestetyssä tilaisuudessa harvinaislaatuisen kunnianosoituksen, Suomen Leijonan suurristin Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistille.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi suurristin ministeri Hultqvistille osoituksena hänen Suomen hyväksi tekemästään työstä. Ministerikautensa aikana Peter Hultqvist on omalla henkilökohtaisella panoksellaan merkittävästi edistänyt Suomen ja Ruotsin välistä puolustusyhteistyötä.

Vapaaehtoinen maanpuolustus uudistuu

Tällä vaalikaudella kansallinen puolustus on palautettu sille kuuluvaan arvoon. Tästä kertoo se, että hallitus päätti kehysriihessä, että puolustusministeriön kehyksissä sotilaalliseen kriisinhallintaan varattuja rahoja siirretään 6,5 miljoonaa euroa vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseen vuodesta 2020 alkaen. Tällä päätöksellä mahdollistetaan puolustusselonteossa päätetty vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen pohjoismaisten mallien mukaisesti.

Kehysriihen päätöksen pohjalta olen tänään allekirjoittanut työryhmän asettamispäätöksen. Työryhmän tehtävänä on kesäkuun loppuun mennessä tuottaa esitykset lainsäädännön muutoksista, joilla vapaaehtoisen maanpuolustuksen sotilaallinen koulutus siirretään osaksi puolustusvoimia 1.1.2020 mennessä.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen tehtäviä ja resursseja vahvistetaan sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen osalta. Tarkoituksena on saada jälkimmäinen koulutus maksuttomaksi.

Lisätietoa aiheesta puolustusministeriön sivuilla

Syyrian tilanne: vain rauha yllättäisi

Annoin Aamulehdelle haastattelun liittyen Syyrian tilanteeseen. Totesin, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin puheet ohjusiskuista täytyy ottaa vakavasti. Sotilaallisen voiman käyttöä ei voida sulkea pois.

Vaara siitä, että Yhdysvaltojen ohjusisku synnyttäisi suuremman konfliktin, joko tahattoman tai tahallisen, on olemassa. Toisaalta tämä vaara on ollut olemassa pitkään, jo edellisen ilmaiskun aikana.

Arvioni mukaan tilanteella ei ole ainakaan välittömiä vaikutuksia kansainväliseen puolustusyhteistyöhön, eikä se vaikuta myöskään Suomen ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin puolustusyhteistyön kannalta. Tilanne tietysti muuttuu, jos mahdollisten sotilaallisten iskujen taakse pyritään muodostamaan kansainvälistä koalitiota.

Diplomatia on tilanteen purkamisessa ensisijainen keino, mutta suuria ponnisteluita vaaditaan. Syyrian pitkään jatkuneessa sodassa ei mikään enää jaksa yllättää, paitsi mahdollinen rauha. Paljon on tapahduttava ennen kuin tilanne laukeaa.

Reservipoliiseja ei revitä pystymetsästä

Kari Huhta sekoitti kolumnissaan (HS 6.4.) erikoisella tavalla reservipoliisin, vapaaehtoisen maanpuolustuksen, katupartiot, pelon lietsonnan ja puoluepolitikoinnin. Lisäksi HS:n (2.4.) uutisen päällimmäisenä havaintona oli, että reservipoliisien osaaminen perustuisi vain 16 päivän viikonloppukoulutuksiin. Näitä käsityksiä on syytä oikoa puolustushallinnon näkökulmasta.

Vuonna 1995 perustettua täydennyspoliisijärjestelmää ei kuluneen yli 20 vuoden aikana ­kyetty kehittämään toimivaksi. Se oli rakenteeltaan ja sääntelyltään joustamaton eikä vastannut tarpeisiin.

Reservipoliiseja on ajateltu poliisin avuksi yllättäviin tai laajoihin yhteiskunnan häiriö- tai turvallisuustilanteisiin. Tällaisia tilanteita varten niin poliisi kuin Puolustusvoimatkin tarvitsevat reservin.
Tavoitteena on, että reservipoliisin runko muodostuisi sotilaspoliisin koulutuksen saaneista, yli 35-vuotiaista kertausharjoitetuista reserviläisistä. Heillä on jo johtajakoulutusta, aseenkäsittelytaitoa, joukkojen hallinnan osaamista ja riittävää elämänkokemusta. Heitä ei siis revitä mistään pystymetsästä. Kukaan ei suunnittele korkeatasoisen, vuosien poliisikoulutuksen korvaamista 16 päivän pikakurssilla.

Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen määrää on supistettu merkittävästi 25 viime vuoden aikana. Samaan aikaan sotilaspoliisikoulutusta on annettu huomattavasti sodan ajan tarvetta suuremmalle joukolle. Puolustusvoimien reservissä on siten iso joukko osaavia henkilöitä, joiden kouluttaminen reservipoliisiksi on kokonaismaanpuolustuksen hengessä yhteiskunnan turvallisuutta lisäävä, kustannustehokas ratkaisu.

Tässä mielessä toimittaja Huhdan heitto siitä, että reservipoliisit ”tuskin” uhkaisivat yhteiskuntajärjestystä, on käsittämätön.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 9.4.2018.

Tampereen taistelujen päättymisestä 100 vuotta

Olin 7.4.2018 puhumassa Tampereen taistelujen päättymisen 100-vuotisseminaarissa Sampolan juhlasalissa Tampereella. Seminaarin järjesti Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys ry.

Puheessani kertasin Tampereen taistelujen vaiheita sekä vapaussodan historiallista merkitystä tämän päivän Suomelle.

Mitattiinpa Tampereen taisteluita millä mittarilla tahansa, asettuvat ne suomalaisen sotahistorian merkittävimpien tapahtumien joukkoon. Tampereen valtausoperaatio oli pohjoismaiden siihenastisen historian suurin taistelu – nyt kyseinen titteli on Tali-Ihantalan suurtaistelulla 1944, mutta aina näihin päiviin saakka Tampereen taistelu on ollut pohjoismaiden historian suurin asutuskeskustaistelu.

Tampere oli tärkeä sekä hallituksen joukoille että kapinallisille niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taistelutahdonkin kannalta. Tampereen valtaamalla valkoisille avautui tie punaisen Suomen sydämeen ja sodan kokonaisratkaisuun.

Puheeni lopuksi muistutin vapaussodan merkityksestä: Sota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä.

Kansalaispalveluksen ja siviilipalveluksen tuettava yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta

Viime aikoina on keskusteltu kansalaispalveluksesta. Kaikkia koskevaa palvelusvelvoitetta on tarjottu vastaukseksi vain miehiä koskevan ase- tai siviilipalveluksen synnyttämään oletettuun tasa-arvo-ongelmaan. Ajatus kansalaispalveluksesta on pohtimisen arvoinen, mutta nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän korvaajaksi siitä ei ole.

Perustuslaissamme on maanpuolustusvelvollisuus ja hyvä niin. Suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän on kyettävä tuottamaan puolustuskyvyn ylläpitämisen edellyttämä riittävän kokoinen, osaava ja toimintakykyinen reservi. Tällä hetkellä näin onkin, mutta tinkimisvaraa ei ole. Sodan ajan joukkojen verraten suuren määrän 280 000 vuoksi koulutukseen tarvitaan koko miespuolinen ikäluokka. Näin saadaan samalla myös erityisosaajia tarvittaviin tehtäviin. Valikoiva, saati vapaaehtoinen asevelvollisuus on Suomen oloissa ja Suomen kokoisessa maassa mahdoton ajatus.

Sellaisille henkilöille, jotka terveydellisistä syistä eivät voi suorittaa perinteistä varusmiespalvelusta tai niille naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta, voidaan kuitenkin ajatella uusia polkuja mahdollistaa osallistuminen työhön yhteiskunnan hyväksi. Tällöin kyseeseen voisi tulla kansalaispalvelus. Se tulisi kuitenkin kytkeä tiiviisti jo olemassa oleviin turvallisuuden viitekehyksiin, ja sen tulisi olla kustannuksiltaan järkevä. Ennen kaikkea sille on oltava kysyntää.

Tällainen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi esimerkiksi sellaisiin Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin häiriötilanteisiin, joihin ei aina välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä: mm. elintarvikehuoltoon sekä sosiaali- ja terveystoimeen liittyviin tilanteisiin, suuronnettomuuksiin ja ympäristöuhkiin. Näissä poikkeusolosuhteissa koulutuksen saaneet henkilöt voisivat toimia viranomaisten tukena.

Toinen säännöllisesti keskustelua herättävä kysymys on siviilipalvelus, jossa nykyisellään on paljon kehittämisen varaa. Myös siviilipalveluksen tulee tukea yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sille on oltava paikkansa myös poikkeusoloissa.

Puolustusministeriö teki vuosi sitten työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) siviilipalveluksen kehittämistä koskevan aloitteen, jossa ehdotettiin mm. täydennyspalvelusajan pidentämistä nykyisestä viidestä päivästä esimerkiksi kymmeneen. Lisäksi ehdotettiin, että paluu reserviin mahdollistetaan vielä täydennyspalveluskoulutuksen aloittamisen jälkeen ja samaten mahdollistetaan asevelvollisen paluu suorittamaan varusmiespalvelusta jo alkaneenkin siviilipalveluksen puolelta. Siviilipalveluslakia ehdotettiin myös muutettavaksi siten, että siviilipalveluspaikkana voisi toimia vain kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllinen valtion viranomainen tai liikelaitos.

TEM asetti puolustusministeriön aloitteen pohjalta työryhmän selvittämään siviilipalveluslain muutostarpeita. Vaikeimmiksi kohdiksi voi jo nyt arvioida täydennyspalveluksen kestoajan pidentämisen ja siviilipalveluspaikkojen muutoksen vain kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllisiksi palveluspaikoiksi. Työryhmän työssä esille tullee myös ns. siviilivarannon muodostaminen: Siviilipalveluksen suorittaneille voitaisiin luoda rekisteri, jonka perusteella heidät voidaan kutsua tukemaan poikkeusoloja. Nythän tilanne on se, ettei siviilipalvelusmiehille ole poikkeusoloissa käytännössä mitään velvoitteita.

Keskeistä on, että niin siviilipalvelus kuin mahdollinen kansalaispalveluskin palvelevat yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Aseellinen varusmiespalvelus on kuitenkin myös tulevaisuudessa maamme puolustuksen kivijalka, eikä mikään järjestelmä, joka tavalla tai toisella liudentaisi sen suorittamista, ole mahdollinen kehityssuunta.