Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Puolustusvaliokunta vieraili Keski-Aasiassa

Eduskunnan puolustusvaliokunnan valtuuskunta vieraili Kazakstanissa ja Kirgisiassa 8.–15. syyskuuta. Vierailun tarkoituksena oli tutustua Keski-Aasian alueen tilanteeseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan näkökulmasta ja osaltaan valmistautua näin vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyyn.

Vierailumme aikana tapasimme Kazakstanin ja Kirgisian parlamenttien, hallitusten ja paikallisviranomaisten sekä kansalaisjärjestöjen ja tutkimuslaitosten edustajia. Meidät otettiin kaikkialla hyvin ystävällisesti ja vieraanvaraisesti vastaan. Suomi on hyvässä huudossa Keski-Aasian suunnalla, ja kauppavaihto on kasvussa.

Pitkä lentomatkamme kulki Seutulasta Istanbulin kautta Kazakstanin pääkaupunkiin Astanaan, jossa vietimme kolme päivää. Virallinen ohjelma oli tiivis ja monipuolinen, siitä kiitos nuorelle Astanan suurlähetystöllemme.

Kazakstanin pääkaupungin Astanan kaupunkikuvaa.
Presidentinpalatsi Astanan keskustassa.
Astana on täynnä hämmästyttävää arkkitehtuuria. Kaupunki rakentuu kaiken aikaa.
Astanassa olevan Nazarbajev-yliopiston aula.

Pohjois-Kazakstanissa sijaitsevasta Astanasta lensimme aivan maan etelärajalla sijaitsevaan Almatyyn, maan entiseen pääkaupunkiin. Se tunnettiin aiemmin paremmin nimellä Alma Ata.

Etäisyydet Kazakstanissa ovat valtaisia, onhan kyseessä maailman suurin sisämaavaltio. Pinta-alaltaan Kazakstan on suurempi kuin koko Länsi-Eurooppa yhteensä. Valtaosa maasta on alavaa tasankoa, mutta aromaisemien lisäksi lentokoneen ikkunasta pilkotti myös maan vuoristoinen itäosa. Asukkaita on 16,5 miljoonaa.

Luonnonvaroiltaan Kazakstan on rikas maa. Meille kerrottiin, että öljyä riittää vielä 200 vuodeksi. Uraanissakin löytyy.

Matkan loppupuolella vierailimme Kazakstania huomattavasti pienemmässä ja luonnonvaroiltaan köyhemmässä Kirgisiassa, jonka pääkaupungissa Bishkekissä vietimme pari päivää.

Vierailu valotti niitä monia rauhaan ja vakauteen vaikuttavia haasteita, joiden edessä Keski-Aasia on. Toistaiseksi alue on verrattain vakaata, mutta lähitulevaisuuden suunta riippuu monesta tekijästä.

Kysymyksiä heräsi. Esimerkiksi seuraavia. Eteneekö tilanne Afganistanissa vuoden 2014 jälkeen etnis-poliittisten ryhmien väliseksi sisällissodaksi ja edelleen alueelliseksi konfliktiksi? Pyrkivätkö radikaaliin islamin tulkintaan nojaavat terroristijärjestöt levittäytymään Keski-Aasiaan? Miten Kazakstania hallitaan nykyisen vahvan miehen, presidentti Nazarbajevin jälkeen? Entä miten käy Kirgisian nuoren parlamentaarisen demokratian?

Taiteilijan näkemys Kazakstanin presidentti Nazarbajevin virkaanastujaisista on esillä Astanan kongressikeskuksessa.

Matka oli anniltaan onnistunut, vaikka pieniä takaiskuja koettiinkin matkalaukkujen myöhästymisten ja vatsatautien osalta, mutta eivät ne tietenkään kaukomatkalaisille yllätyksenä tulleet.

Puolustusvaliokunnan delegaatioon kuuluivat lisäkseni kansanedustajat Esko Kurvinen (kok), Eero Suutari (kok), Tuula Väätäinen (sd), Tuula Peltonen (sd), Ritva Elomaa (ps), Eero Reijonen (kesk), Mikko Savola (kesk) ja Jyrki Yrttiaho (vr).

Puolustusvaliokunnan delegaatio Yhdysvaltain lentotukikohdassa Manas Transit Centerissä Kirgisiassa.

Todettakoon vielä, että eduskunnan valiokunnista pääosa tekee nelivuotisen vaalikauden aikana kaksi ulkomaanmatkaa, joista toinen on niin sanottu kaukomatka. Kazakstanin ja Kirgisian matka oli puolustusvaliokunnan kaukomatka. Toisen matkan, eli niin sanotun Euroopan matkan, teimme vuosi sitten Sveitsiin, joten kiintiömatkamme on nyt tehty.

Keskustelua puolustusbudjetista

Eduskunta keskusteli eilen puolustusmäärärahoista osana valtion ensi vuoden talousarvioesityksen käsittelyä. Pääsin kysymään pääministeri Kataiselta seuraavaa:

Jussi Niinistö /ps: Arvoisa puhemies! Kuten edustaja Palm aiemmin totesi, pääministeri Katainen puhui eilen MTS:n seminaarissa asiaa. Puolustusmäärärahojen tasoa on korjattava. Samoin on sanonut Puolustusvoimain komentaja Puheloinen. Perussuomalaiset ovat tässä asiassa harvinaisen samaa mieltä.

Pääministeri puhui puolustusmäärärahojen korottamisesta vasta vuosikymmenen puolivälissä, ja edustaja Palm peräsi askelmerkkejä. Mutta mitä voidaan jo nyt tehdä? Eikö hallitus voisi satsata jo nyt enemmän etenkin reservin kertausharjoituksiin, jotka on käytännössä ajettu alas ja jotka kuitenkin ovat kiistatta kustannustehokas keino ylläpitää puolustuksemme suorituskykyä?

Vastausta en kuitenkaan pääministeriltä saanut. Tuoreelta puolustusministeri Haglundilta pääsin illansuussa kysymään kolmeen otteeseen:

Jussi Niinistö /ps: Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tila on huolestuttava, kuten ministeri Haglund totesi, mutta turvallisuuden takaaminen, niin sisäisen kuin ulkoisen turvallisuuden, on kuitenkin valtion tärkein tehtävä. Pääministeri Katainen totesi eilen sen, mitä perussuomalaiset ovat jo pitkään sanoneet: puolustusmäärärahojen tasoa on korjattava. Samoin sanoi viime viikolla Puolustusvoimain komentaja Puheloinen.

Pääministeri puhui puolustusmäärärahojen korottamisesta vuosikymmenen puolivälissä. Tähän on turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selontekotyössä haettava yhteisymmärrys, mutta kysyn arvoisalta ministeriltä, mitä voimme tehdä jo nyt. Eikö valtio voisi satsata enemmän etenkin reservin kertausharjoituksiin, jotka on käytännössä ajettu alas, vaikka ne ovat kiistatta kustannustehokas keino ylläpitää maanpuolustuksemme suorituskykyä ja uskottavuutta?

Puolustusministeri Carl Haglund: Kertausharjoituksista voisin sanoa sen verran, että tosiaan näitä on jouduttu vähentämään supistussyistä. Kaikki ne säästöt tai hyvin suuri osa niistä säästöistä, mitä nyt toteutetaan Puolustusvoimissa, ovat ikäviä. Näin hallinnon näkökulmasta ne olisivat mielellään monessa mielessä voineet jäädä toteuttamatta, mutta tässä nyt säästetään, ja sen myötä tulee ikäviä asioita.

Se, mikä tässä on hyvää, on se, että kertausharjoitusten määrä nousee sitten hallituskauden lopussa ja ns. palautuu suurin piirtein sille tasolle, millä se oli vuonna 2011, ja tämä on hyvä asia.

Jussi Niinistö /ps: Arvoisa puhemies! Edustaja Kalliorinne ilmoitti haluavansa luopua yleisestä asevelvollisuudesta. Tiedoksi, että puolustusvoimauudistuksen myötä aiotaan kouluttaa arviolta 20 prosenttia pienempi osuus ikäluokasta, siis viidennes vähemmän. Komentaja Puheloinenkin on todennut, että koko ikäluokan sijaan jatkossa koulutetaan koko palveluskelpoinen osa miespuolisesta ikäluokasta. Käytännössä olemme siis jo valikoivassa järjestelmässä, vaikka muodollisesti kutsu lähteekin koko miespuoliselle ikäluokalle, ja pidän tätä valitettavana.

Viime viikolla komentaja Puheloinen todellakin väläytti yleisen asevelvollisuuden loppua. Toivottavasti rahapula ei johda näin rajuun johtopäätökseen. Ministerin mielipidettä olisin kiinnostunut kuulemaan siitä, mikä on Suomen kansan kannattaman yleisen asevelvollisuuden tulevaisuus ja miten aiotte yleistä asevelvollisuutta työssänne edistää.

Puolustusministeri Carl Haglund: Tosiaan mielestäni Puheloinen hyvällä tavalla nosti esille sen tosiasian, että puolustusvoimauudistus tasapainottaa Puolustusvoimien menopaineita lähivuosina mutta että pidemmän päälle tällä menotasolla emme pärjää. Tästä kävimme myös puolustusvaliokunnan kanssa hyvää keskustelua toissa viikolla, ja olen itsekin vakuuttunut siitä, että jos lisämäärärahoja ei heru, niin se käytännössä pidemmän päälle tarkoittaa sitä, että näitä fundamentteja on tarkistettava, ja nämä fundamentit ovat juuri ne, mistä olette täällä kysyneet, eli sotilaallinen liittoutumattomuus, yleinen asevelvollisuus, koko maan puolustaminen – nämä asiat, jotka ovat poliittisesti niin tärkeitä kuin myös vähän herkkiä – ja näiden eteen sitten päädytään, jos resursseja ei ole pidemmän päälle tarpeeksi. Lähivuosina pärjäämme, mutta pidemmän päälle tämä on haaste, joten tämä tämmöisenä vähän yleisempänä kommenttina.

Jussi Niinistö /ps: Arvoisa puhemies! Puolustusvoimauudistus jyllää. Se on suurin muutos, joka on kohdannut armeijamme sitten jatkosodan päättymisen. Sanana uudistus on positiivinen, mutta itse asiassa Venäjällä on käynnissä todellinen puolustusvoimauudistus: kymmenessä vuodessa on tarkoitus satsata 550 miljardia euroa aseistuksen uudenaikaistamiseen, ja siinä on uudistus sanan varsinaisessa merkityksessä. Meillä on lähinnä käynnissä leikkausohjelma.

Öljyn hinta toki Venäjällä vaikuttaa, mutta näillä näkymin Venäjän puolustusvoimauudistus on toteutumassa suunnitellusti, ja sitä on Suomessakin syytä seurata, vai mitä mieltä arvoisa ministeri on? Venäjän puolustusmenot ovat tällä hetkellä noin 20 kertaa suuremmat kuin Suomen, ja ero kasvaa.

On myös muistettava, kuten edustaja Kääriäinen totesi, että naapureistamme myös Viro, Ruotsi ja Norja kasvattavat puolustusbudjettejaan samaan aikaan kuin Suomi leikkaa.

Viimeiseen kysymykseeni en puolustusministeriltä vastausta saanut. Keskustelu näistä teemoista jatkuu varmasti koko vaalikauden ajan ja enemmänkin.

Suomi ja Islannin ilmavalvonta

Viime keväänä virinnyt keskustelu Suomen osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan on nähty merkkinä maamme ulkopoliittisen linjan asteittaisesta muuttumisesta: sotilaallisesti liittoutumaton Suomi harkitsee vakavasti osallistumista Nato-maan ilmatilan valvontaan.

Asia oli kesäkuussa esillä tasavallan presidentin sekä hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan eli Utvan kokouksessa. Se päätti käynnistää asiasta selvityksen. Pääministeri Jyrki Katainen ilmoitti eduskunnalle, että päätös asiassa tehdään todennäköisesti syksyllä mutta kuten tuore puolustusministeri Carl Haglund Ruotsin vierailunsa yhteydessä hiljattain totesi, länsinaapurimme kannanmuodostuksella on Suomen päätökseen merkitystä. Toisin kuin Suomen hallitukselle, on asia Ruotsille vaikea sen tiiviin Nato-kytköksen takia.

On totta, että Islanti tarvitsee apua ilmatilansa valvonnassa. Satujen saarella ei ole omaa armeijaa, ja Yhdysvallat on sulkenut lentotukikohtansa Keflavikissa vuonna 2006. Suomelle osallistuminen kuitenkin tarkoittaisi sitoutumista Naton projektiin. Hallituksessa tilanne kuitenkin tunnutaan näkevän oivana mahdollisuutena vahvistaa Suomen transatlanttista yhteistyötä, semminkin kun Afganistanin kriisinhallintaoperaatiota ollaan vähitellen ajamassa alas.

Tässä yhteydessä on muistettava, että vuonna 2009 Suomi tyrmäsi ajatuksen osallistumisesta Islannin ilmavalvontaan. Tuolloin hanketta pidettiin kalliina ja poliittisesti arveluttavana. Suomelle on myös tarjottu mahdollisuutta osallistua Baltian ilmavalvontaan, mutta nämäkin ehdotukset on johdonmukaisesti torjuttu.

Nyt Islantiin lähtöä on perusteltu ennen muuta pohjoismaisella yhteistyöllä ja suomalaisten lentäjien saamalla harjoituksella. Molempia perusteluja on syytä kriittisesti arvioida. Kokonaisuudessaan operaatiossa on edelleen paljon avoimia kysymyksiä, joihin eduskunta kaipaa hallitukselta vastauksia.

Pohjoismainen yhteistyö on luonnollisesti kannatettavaa, mutta Islanti-operaatiota on vaikea nähdä sotilaallisesti saati taloudellisesti järkevänä. Hornet-lentäjillemme ei Islannissa ole tarjolla koulutuksellisia haasteita, ellei sitten operaatioon saada nivottua mukaan ilmatankkausharjoitusta tai vastaavaa. Maahenkilökunnan tarve huomioiden operaatio on kallis.

Näillä näkymin Suomi olisi mukana operaatiossa neljällä Hornetilla kolme viikkoa vuodessa. Lentotunnit olisivat pois kotimaan tehtävistä. Rahat nyhdettäisiin Puolustusvoimilta, joka on tällä hetkellä muutenkin erittäin ahtaassa taloudellisessa raossa. Islanti tai Nato ei maksaisi Suomelle ilmavalvonnasta.

Myös operaation kesto on kysymysmerkki. Hallitus mahdollisesti kaavailee lyhytaikaista operaatiota. Mutta käytännössä voi olla vaikea irtautua, kun kerran on sitoutunut – vertailukohteena vaikka Baltian ilmavalvonta. Entä onko mahdollista, kuten Islannin ulkoministeri on todennut, että Islannin ilmapuolustus lopulta siirretään Natolta kokonaan Pohjoismaiden vastuulle?

Operaation oikeudellinen perustakin on selvitystä vailla. Kyse ei ole kansainvälisestä kriisinhallinnasta, vaan harjoituksesta. Ja mikä on hallituksen logiikka? Miksi osallistuisimme Islannin ilmavalvontaan, kun sanoimme ei Baltian ilmavalvonnalle?

Jos Islantiin kuitenkin poliittisista (lue: transatlanttisista) syistä lähdetään, mitä en osaa pitää sotilaallisesti saati taloudellisesti mielekkäänä, pitää ilmavoimille antaa siihen myös resurssit. Puolustusmenojen leikkauksissa on kipuraja ohitettu ajat sitten.

Kolumni Suomen Tykistömuseon julkaisemassa Tulikomentoja-lehdessä 3/2012. Kirjoitettu elokuun alussa 2012.

Luvattomien aseiden ehkäisemisestä

Sisäasiainministeri Päivi Räsänen on vastannut kirjalliseen kysymykseeni, jossa tiedustelin, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta luvattomia lyhyitä aseita ei tiukentuneen aselain myötä kerry kansalaisten haltuun. Ministerin vastauksen voit käydä lukemassa eduskunnan sivuilta.

Ministeri Räsänen ei selvästi ollut ymmärtänyt yhtä kysymykseni keskeisintä ongelmaa, eli perikuntien mahdollista haluttomuutta luopua lyhyistä aseista, joiden rahallinen arvo on romahtanut. Ainakaan hän ei tästä vastauksessaan mitään maininnut.

Jehovan todistajien asevelvollisuus selvitetään

Puolustusministeri Carl Haglund on vastannut Jehovan todistajien asevelvollisuutta koskevaan kirjalliseen kysymykseeni, jossa tiedustelin, aikooko hallitus esittää Jehovan todistajat asevelvollisuudesta vapauttavan erityislain kumoamista tai muulla keinoin puuttua tuohon lakiin, joka on nykyisessä muodossaan ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa.

Haglund toteaa vastauksessaan, että tehtyjen selvitysten, uuden siviilipalveluslain sekä Jehovan todistajien siviilipalvelusta koskevan kannanoton pohjalta näyttää siltä, että nykyisestä vapautusmenettelystä luopuminen saattaisi olla perusteltua. Hän asettaa selvitysmiehen kartoittamaan asiaa ja lupaa päättää jatkotoimista selvitysmiehen raportin perusteella.

Olen tyytyväinen, että ministeri on huomannut, että kansalaisten perustuslain mukainen yhdenvertaisuus ei tässä asiassa toteudu ja että ministeri on myös ryhtynyt toimeen asian korjaamiseksi. Toivon, että selvitysmiehen työ johtaa erityislain kumoamiseen ja sitä kautta kansalaisten tasa-arvoisempaan kohteluun.

Alla ministerin vastaus kokonaisuudessaan.

“Jehovan todistajien asevelvollisuudesta vapauttamisesta säädetään Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa annetussa laissa (645/1985, vapautuslaki). Laki säädettiin aikanaan perustuslain säätämisjärjestyksessä niin sanottuna poikkeuslakina sen vuoksi, että laki merkitsi Jehovan todistajien vapautusta hallitusmuodossa säädetystä maanpuolustusvelvollisuudesta ja samalla poikkeusta kansalaisten yhdenvertaisuudesta. Peruste vapautuslain säätämiselle oli enemmän humanitaarinen kuin juridinen. Lain säätämisen aikaan ei ollut nykymuotoista siviilipalvelusta, minkä vuoksi Jehovan todistajat kieltäytyivät kaikesta palveluksesta, mistä seurasi pitkiä vankeusrangaistuksia.

Perustuslain 127 §:n mukaan jokainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä. Vakaumuksen perusteella voidaan vapauttaa osallistumasta sotilaalliseen puolustukseen, mutta ei velvollisuudesta kokonaan. Vuoden 2008 alusta voimaan tullut uusittu siviilipalveluslaki toteuttaa perustuslaissa säädettyä edellä todettua toimeksiantoa. Siviilipalvelus on lain nimenomaisen säännöksen mukaan järjestettävä siten, etteivät palvelustehtävät ole ristiriidassa palvelusvelvollisen vakaumuksen kanssa.

Jehovan todistajien uskonnollinen yhteisö on jo vuonna 1996 esittänyt kannanoton, jonka mukaan siviilipalveluksen suorittaminen on yhteisön jäsenen omantunnon asia. Asiassa tehtyjen selvityksen, uuden siviilipalveluslain sekä Jehovan todistajien uskonnollisen yhteisön siviilipalvelusta koskevan kannanoton pohjalta näyttää siltä, että vaihtoehto saattaa nykyinen tila vastaamaan perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuuden periaatetta voisi olla nykyisestä vapautusmenettelystä luopuminen.

Asiassa on kuitenkin huomioitava, että vuosittain vapautettavien määrä on 150-200 asevelvollista ja että kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvontaelinten Suomea koskevassa oikeudellisessa ratkaisukäytännössä ei ole luettavissa kannanottoja sopimusmääräysten ja vapautuslain välillä olevasta ristiriidasta. Toisaalta on esitetty huoli siitä, että vapautuslain sisältämää suosituimmuuskohtelua ei ole laajennettu koskemaan muita aseistakieltäytyjäryhmiä.

Edellä esitetty huomioiden totean, että olen päätynyt asettamaan erillisen selvitysmiehen asian ratkaisemiseksi. Selvitysmiehen raportin perusteella päätän tarvittavista jatkotoimenpiteistä.”

Breitenfeldin taistelun päivänä

Tänään minulla oli kunnia osallistua Hämeen Ratsujääkäripataljoonan perinnepäivän ja Ratsumieskillan 50-vuotistilaisuuksiin Lahden Hennalassa.

Ohessa päiväjuhlassa pitämäni tervehdyspuhe pääpiirteissään ja pari kännykällä otettua kuvaa paraatikatselmuksesta.


Tuli ja liike – tämä taistelukentän taktinen yhdistelmä – synnytti ratsuväen. Ratsusotilas edusti liikettä, se edusti nopeutta, se edusti iskuvoimaa.

Vapaussodassa syntynyttä itsenäisen Suomen alkuvuosien armeijaa ei voi ajatella ilman ratsuväkeä, unohtamatta tietenkään aselajin juuria maassamme – sitä pitkää linjaa, joka ulottuu 1600-luvulla käydyn kolmikymmenvuotisen sodan suomalaisista ratsusotilaista, suorastaan myyttistä maailmanmainetta niittäneistä hakkapeliittoista, aina Kuninkaallisen Preussin Jääkäripataljoona 27:n ratsuosastoon eli Abteilung Jäger zu Pferdeen.

Ruotsalaisilla, norjalaisilla ja tanskalaisilla on viikinkinsä, venäläisillä kasakkansa, japanilaisilla samurainsa – ja meillä suomalaisilla on hakkapeliitat ja jääkärit, ratsuväen perinteen vaalijoilla siis ratsujääkärit.

Tuli ei vielä ollut syönyt liikkeen merkitystä ratsujääkärien aikaan eli ensimmäiseen maailmansotaan mennessä. Ei ainakaan täysin, kuten museomestari Juha Erola toteaa kirjassaan Karjalan Ratsujääkärirykmentti vapaussodassa 1918. Sen tuli kuitenkin teki toiseen maailmansotaan tultaessa.

Tuli söi ratsusotilaan liikkeen, mutta se ei syönyt henkeä.

Hyökkäyshengestä osaltaan kertoo se tosiasia, että jatkosodassa Hämeen Ratsurykmentistä, itse asiassa vain pataljoonan kokoiseksi kutistuneesta, nousi peräti neljä Mannerheim-ristin ritaria: kornetti Teppo Hirvi-Kunnas, majuri Eero Leppänen, kersantti Allan Anttila ja kersantti Lauri Skyttä. – Viimeksi mainittu kersantti Skyttä oli muuten 19-vuotiaana ritarina nuorin kaikista 191:sta Mannerheim-ristin ritarista.

Hakkapeliittahenki heräsi henkiin viime sodissamme – vapaus-, talvi- ja jatkosodissa – ja sotien jälkeen tämä railakas ratsuväen henki jäi elämään, vaikka suomalainen ratsuväki jalkautettiin aselajina lopullisesti vuonna 1947.

Jääkärit, vapaussoturit ja talvi- sekä jatkosotien veteraanit olivat perinnettä edelleen siirtämässä. Ratsujääkäreistä mainittakoon eritoten lajinsa viimeinen, jääkärikapteeni Taito J. Nurminen, kiltanne kunniaratsumies.

Näin tämä henki elää joukossanne tänäkin päivänä, Breitenfeldin taistelun voiton päivänä, kun suomalaisen ratsuväen perinteitä vaaliva Ratsumieskilta täyttää 50 vuotta.

Kilta perustettiin, kun joukko Hämeen Ratsurykmentin veteraaneja ja Hämeen Ratsujääkäripataljoonan kantahenkilökuntaa päätti tehdä työtä sukupolvien työn aikaansaaman aselajiylpeyden säilyttämiseksi.

Hevosten aika Suomen armeijassa on kiistatta ohi, mutta perinne pysyy. Se on elänyt vahvana täällä Hämeen Ratsujääkäripataljoonassa, siitä yhtenä esimerkkinä nyt vietettävä perinnepäivä.

Ratsuväellä on oma erityinen kulttuurinsa, omat pysyvät arvonsa. Sellainen on arvokasta pääomaa, vaikka maailma muuttuu ja onneton puolustusvoimauudistus tätäkin varuskuntaa kaltoin kohtelee.

Ratsuväen perinteiden vaaliminen on ollut Hämeen Ratsujääkäripataljoonan ja Ratsumieskillan yhteinen tehtävä.

Hämeen Rykmentin ja sitä myötä Hämeen Ratsujääkäripataljoonan lakkauttaminen vuoden 2014 lopulla varmasti vaikeuttaa Ratsumieskillan toimintaa – tai ”asettaa sen aivan uudenlaisten haasteiden eteen”, kuten uuskielellä sanotaan – mutta uskon joka tapauksessa, että ratsumieshengessä tehty perinnetyö ei tähän pääty.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puolesta tervehdin ja onnittelen 50 vuotta täyttävää Ratsumieskiltaa. Kiitän teitä maanpuolustuksen eteen tekemästänne työstä. Olette saanut puolessa vuosisadassa paljon aikaan.

Killan monipuolisen kulttuurityön jälki näkyy kautta maan muistomerkeissä ja kirjallisuudessa.

Nähdäkseni eräs tärkeimmistä aikaansaannoksistanne on Ilomantsin Hattuvaaran Taistelijan talo, joka muistuttaa meitä kesän 1944 ankarista torjuntataisteluista, ratsujääkäri ja mottimestari Raappanan viimeisestä opetuksesta viholliselle.

Näyttävä on myös kuvanveistäjä Pentti Papinahon patsas Hakkapeliittain kotiinpaluu, joka suorastaan uhkuu ratsuväen iskuvoimaa ja josta on tullut tärkeä osa Lahden kaupungin olemusta. Uskon, että tulevaisuudessa patsaan merkitys lahtelaisille vain kasvaa, kun Hennalan varuskunta kaikkine toimintoineen hiljenee.

Hyvät Hämeen Ratsujääkäripataljoonan perinnepäivän päiväjuhlan osallistujat!

Periksi ei anneta, vaan eteenpäin elävän mieli.

Vielä kerran onnittelut juhlivalle Ratsumieskillalle ja jatkuvaa menestystä!

Hakkaa päälle!