Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Ruotsin tie ei ole meidän tiemme

Sain tällä viikolla osallistua maanpuolustuksen 88. jatkokurssille, jotka järjestetään kun valtakunnallisten maanpuolustuskurssien käymisestä on tullut kuluneeksi viitisen vuotta. Kurssi oli tiivis ja antoisa kertaus kokonaismaanpuolustuksen perustavaa laatua oleviin kysymyksiin.

Sotilaallisella jämptiydellä kellotetulla kurssilla kuulimme puolustusvoimien tuoreimmat kuulumiset parhaiden asiantuntijoiden esittäminä. Kävimme myös Santahaminassa tutustumassa kaupunkisodankäynnin koulutukseen ja näimme taisteluammunnan.

Kurssilla heräsi monenlaisia maanpuolustukseen liittyviä ajatuksia, joista huolestuttavin on yleisen asevelvollisuuden tulevaisuus. Ruotsi luopui siitä viime heinäkuussa ja nyt Saksa näyttäisi tekevän samoin. Yleinen asevelvollisuus on jäämässä poikkeukselliseksi ratkaisuksi Euroopassa: oman maan puolustaminen ollaan vaihtamassa kansainväliseen kriisinhallintaan.

Olen vankkumaton yleisen asevelvollisuuden kannattaja. Valikoiva asevelvollisuus saati palkka-armeija ei ole ratkaisu Suomen kaltaiselle maalle. Olen tästä aikaisemminkin kirjoittanut eri yhteyksissä, mutta nakutanpa teesini vielä blogiinikin – onhan yksi vaaliteemoistani kiteytettävissä kolmeen sanaan: Turvallisen Suomen puolesta.

Väitetään, että sodankuva on muuttunut radikaalisti ja että meidän pitäisi siksi Ruotsin tavoin panostaa voimakkaasti kansainväliseen kriisinhallintaan; Suomea kun kuulemma puolustetaan parhaiten kehitysmaista käsin.

Näin väittävät puhuvat läpiä päähänsä. Suomen historia tai viimeaikaisista tapahtumista esimerkiksi Georgian sota todistavat toista. Maailma toimii edelleen vahvemman ehdoilla. Pahimpaan kannattaa varautua.

Geopoliittisesti Suomi on suurvallan kainalossa. Ruotsi on selkämme takana. Ruotsilla on Venäjään päin puskurinaan Suomi. Jos maantieteellinen asemamme Ruotsin kanssa vaihtuisi, ei Ruotsikaan olisi luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta.

Suomen maanpuolustustahto on tutkitusti kansainvälisesti korkealla tasolla. Yleinen asevelvollisuus on meille edelleen sotilaallisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti paras ratkaisu. Se rakentaa kansakokonaisuutta.

Varusmiespalvelus on viimeinen kerta, kun lähes koko miespuolinen ikäluokka saa kosketuksen toisiinsa yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Kaikki lähtevät samalta viivalta. Tällä on maanpuolustustahtoa kasvattava, yhteiskuntarauhaa edistävä ja syrjäytymisen vaaraa vähentävä merkitys.

Varusmiespalveluksessa eritaustaiset suomalaiset miehet huomaavat, että heillä on paljon yhteistä. Yhteisöllisyys rakentuu erilaisuudesta. Jokaista suomalaista miestä tarvitaan tämän maan puolustamiseen. Jokainen on tärkeä, ja jokaiselle löytyy tehtävää. Tarvitsemme monipuolisen ja laajan reservin. Joukkojemme sodan ajan vahvuutta ei pidä enää pudottaa, sitä on jo tehty liiaksikin.

Yhteiskunnallisen vaikutuksen vuoksi siviilipalvelusjärjestelmää ei pidä muuttaa varusmiespalvelusta houkuttelevammaksi. Omantunnon syistä asepalvelusta ongelmallisena pitäville on markkinoitava enemmän syyttä unohdettua mahdollisuutta – aseetonta palvelusta. Suomen kansan armeijalla on käyttöä jokaiselle.

Kansalaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia. Perustuslakimme mukaan jokainen Suomen kansalainen ”on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustamiseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään”. Naisten maanpuolustustyön mahdollisuuksia onkin syytä täsmentää ajan vaatimuksia vastaaviksi. 

Uskottavan puolustuksen, tehokkaan varusmieskoulutuksen ja reserviläisten riittävien kertausharjoitusten takaamiseksi Suomen puolustusvoimat tarvitsee lisää määrärahoja. Niitä on irrotettavissa liian laajaksi paisuneesta kansainvälisestä kriisinhallintatoiminnasta.

Mitä muuta me esimerkiksi Afganistanissa teemme kuin näytämme lippua ja poltamme rahaa? Annetaan ruotsalaisten puuhastella maailmalla, se on heidän asiansa, mutta meillä sen sijaan on suomalainen isänmaa puolustettavanamme. Suomea ei puolusta ketkään muut kuin suomalaiset, olimme liittoutumattomia tai ei.

Ruotsin tie ei ole meidän tiemme. Meillä ei ole mikään pakko seurata huonoa esimerkkiä, niin kuin valitettavasti taannoin teimme jalkaväkimiinojen suhteen. Jos ajamme Ruotsin tavoin puolustuskykymme alas, sen pystyyn nostaminen kovan paikan tullen kestää kauan.