Aihearkisto: talouspolitiikka

No More Bailouts – Ei enää tukipaketteja

Elämme ratkaisevia aikoja.

Ylivelkaantuneen Euroopan katseet kohdistuvat Suomeen.

Suomessa katseet kohdistuvat Perussuomalaisten puheenjohtajaan Timo Soiniin.

Wall Street Journal Europe on tänään julkaissut Soinin asian ytimeen porautuvan kirjoituksen Why I Won´t Support More Bailouts. Se löytyy tästä linkistä, pääkohdat suomeksi Soinin plokista.

Eduskunnan suuri valiokunta on keskiviikkona perimmäisten talouskysymysten äärellä. Kello käy ja pahin rytky on vielä tulossa, kuten Soini kirjoittaa. Kreikka, Irlanti, Portugali – onko seuraavana jonossa Espanja?

Avoimuuden ja rehellisyyden tie on tässä vaikeassa tilanteessa ainoa oikea Suomelle ja Euroopalle.

Työelämän laatu ratkaisee

En usko mekaaniseen työuran pidentämiseen. Mielestäni työurat pidentyvät työelämän laatua parantamalla: siis mieluummin porkkanaa kuin keppiä. Vastasin Kuntien eläkevakuutuksen eli Kevan aihetta koskevaan kyselyyn puolueeni Perussuomalaisten puolesta. Kysymykset olivat seuraavat:

Näin vastasin:

1. Työurat eivät pitene, jos työolot eivät parane. On panostettava sellaisiin työkuntoa edistäviin toimenpiteisiin, jotka auttavat ihmisiä jaksamaan työssään edes nykyiseen eläkeikään saakka.

2. Ks. edellinen vastaus.

3. Palkka ei ole pääasia, vaan inhimilliset työolosuhteet.

4. Peruspalveluita ei tule merkittävästi yksityistää tai ulkoistaa. Yksityinen sektori voi Perussuomalaisten mielestä täydentää julkista palveluntuotantoa, mutta sosiaali- ja terveyspalveluissa on aina säilytettävä myös yhteiskunnan oma tuotanto siten, ettei palvelutuotantoa merkittävästi ulkoisteta. Etenkään monilla pienemmillä paikkakunnilla markkinat eivät edes toimi niin hyvin, että ulkoistamalla palvelut yksityisen sektorin tuottamiksi olisi saatavissa aikaan kustannussäästöjä. Päinvastoin vaarana on hintojen karkaaminen käsistä ja jopa palvelutuotannon yksityinen monopoliasema, jota sitten julkisella rahoituksella pönkitettäisiin.

5. Noin 200-230 kuntaa.

6. Eläkevarat on sijoitettava turvallisesti ja tuottavasti edistäen suomalaista työtä ja yrittämistä. Oikein toimien huolta tulevaisuuden eläketurvasta ei ole. Tällä hetkellä huoli on vähätuloisimmista eläkeläisistä ja väliinputoajista.

Kestävyysvaje kurottava umpeen

Pelkkä talouskasvu ei ratkaise kestävyysvajetta, mutta se helpottaa huomattavasti. Sen vauhdittaminen onkin tulevan vaalikauden keskeisiä tehtäviä. Mottona olkoon: ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos aikaa ja rahaa jää, niin maailman parantaminen.

Teollisuutemme kasvumahdollisuudet on varmistettava saattamalla toimintaedellytykset samalle viivalle kuin kilpailijamailla. Teollisten työpaikkojen katoaminen ulkomaille ei ole luonnonlaki, vaan sitä vastaan on taisteltava. Jos teollisuus pärjää, niin kansantaloudellakin pyyhkii hyvin.

Talouskasvun lisäksi veroja on kerättävä ja leikkauksia tehtävä – kuitenkin niin, että se haittaa mahdollisimman vähän peruskansalaisten elämää.

Perussuomalaisten vaaliohjelmasta löytyvät selvät sävelet siihen, miten verot kerätään sosiaalista oikeudenmukaisuutta noudattaen. Eikä pidä unohtaa harmaan talouden torjuntaa: valtion kassaan on mahdollista kerätä pari miljardia euroa verraten nopealla aikataululla.

Mahdottomaksi kestävyysvajeen kurominen umpeen muuttuu, jos samaan aikaan jatkamme rahan lapioimista taloutensa huonosti hoitaneille huithapelieuromaille.

Julkaistu Vartti Nurmijärvessä 30.3.2011

Jakovara, kestävyysvaje ja EVM

Viime eduskuntavaalien alla toimittajat puhuivat paljon jakovarasta, nyt muotisana on kestävyysvaje. Kuka näitä sanoja muuten keksii?

Kaikkitietävän Wikipedian mukaan jakovara tarkoittaa julkisen talouden liikkumavaraa. Kyseessä on poliitikkojen käyttämä termi valtion budjetissa olevasta osasta, jolle ei ole vielä keksitty käyttöä sen jälkeen kun kaikki pakolliset menot ovat hoidettu. No, tämä “ongelma” ei ole enää ajankohtainen, joten puhutaanpa kestävyysvajeesta.

Kestävyysvajeen syvin olemus

Koska Wikipedia ei vielä kerro mikä kestävyysvajeen syvin olemus on, olen antanut itselleni kertoa siitä seuraavaa. Rautalangasta väännettynä asiassa on kyse siitä, miten hyvinvointivaltiomme palvelut kyetään säilyttämään, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle ja entistä pienempi osa suomalaisista käy töissä.

Kyse on julkisen talouden kestävyydestä – kyvystä hoitaa nykyinen valtion velka ja tulevien menojen rahoitus. Kestävyysvaje kuvaa nykytilanteen ja kestävän mallin välistä eroa.

Tilanne on haasteellinen, kuten nykykielellä tavataan sanoa silloin, kun meillä on iso ongelma. Se on selvää, että julkisen talouden tulot ja menot on saatettava tasapainoon eli kestävyysvaje on kurottava umpeen.

Vaalikeskustelujen kuuma kysymys onkin: kuinka temppu tehdään. Lainamäärää ei voi loputtomiin kasvattaa, muuten edessämme siintää Kreikan tie.

Kuinka suuri kestävyysvaje on?

Ensin on kuitenkin syytä selvittää, kuinka monta miljardia tämä kestävyysvaje yleensä on.

Asiantuntijoiden laskelmissa on melkoisia eroja: valtiovarainministeriön virkansa puolesta synkistelevien virkamiesten laskelma on huomattavasti suurempi kuin Etlan. Perussuomalaisten näkemys kestävyysvajeesta on lähempänä viimeksi mainittua; olemme haarukoineet sen noin 5-6 miljardiksi euroksi.

Talouskehityksen ennustaminen on kuitenkin vaikeaa, joten kukaan ei omaa tässä asiassa lopullista totuutta.

Eväitä talouskasvulle

Kestävyysvajetta ei ratkaise pelkkä talouskasvu, mutta se helpottaa ratkaisua huomattavasti. Talouskasvun vauhdittaminen onkin tulevan vaalikauden keskeisiä tehtäviä.

Mottonamme on vanha tuttu: ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos aikaa ja rahaa jää, niin maailman parantaminen. Jokainen putoava työttömyysprosentti merkitsee, että kestävyysvajeemme pienenee.

Suomalaisen teollisuuden kasvumahdollisuudet on varmistettava yksinkertaisesti saattamalla toimintaedellytykset samalle viivalle kuin kilpailijamaillamme. Se tarkoittaa energiaveron laskemista ja rikki-, jäte-, pakkaus- sekä uraaniverojen kaltaisten suunnitelmien jäädyttämistä.

Teollisuus on talouden selkäranka, kirjoitti Helsingin Sanomatkin tänään pääkirjoituksessaan. Teollisten työpaikkojen katoaminen ulkomaille ei ole mikään luonnonlaki, vaan sitä vastaan on taisteltava. Jos perusteollisuutemme pärjää, niin kansantaloudellamme pyyhkii hyvin.

Verot maksukyvyn mukaan

Talouskasvun lisäksi veroja on kerättävä ja leikkauksia tehtävä. Tämä on kuitenkin hoidettava niin, että se haittaa mahdollisimman vähän peruskansalaisten elämää.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta löytyvät selvät sävelet siihen, miten verot kerätään sosiaalista oikeudenmukaisuutta noudattaen eli maksukyvyn mukaan:

– pääomavero 30 prosenttiin ja lievä progressio

– varallisuusvero palautettava

– suursäätiöt pääomaveron piiriin

– pienet korotukset alkoholi- ja tupakkaveroon

– energiaverojen korotukset peruttava (rahoitetaan palauttamalla työnantajien Kela-maksu)

– arvonlisävero ennallaan, samoin pääosin palkkaverot (hyvätuloisten verotukseen lievä kiristys)

Näin toimimalla kansalaisten ostovoima säilyy ja talouskasvua pidetään yllä kulutuksen kautta.

Eikä pidä unohtaa harmaan talouden torjuntaa: jo pelkästään eduskunnan tarkastusvaliokunnan esittämät ja eduskunnan hyväksymät toimenpide-ehdotukset toteuttamalla valtion kassaan on mahdollista kerätä 2-3 miljardia euroa verraten nopealla aikataululla.

Perussuomalaisten leikkauslista

Perussuomalaisten leikkauslista pohjautuu vaaliohjelmaan sekin:

– kehitysavusta, maahanmuutosta, kriisinhallintajoukoista, Venäjälle annettavasta lähialuetuesta, puolue- ja lehdistötuesta sekä eduskuntaryhmien kansliamäärärahoista leikkaamalla sekä yritystukia tarkentamalla mahdollista kerätä jopa yli miljardi euroa

– hallintobyrokratiaa kevennettävä (esim. maa- ja metsätalous- sekä ympäristöministeriön yhdistäminen luonnonvarainministeriöksi), pakkoruotsi poistamalla

– EU-jäsenmaksuihin neuvoteltava alennusvaatimus (esim. Iso-Britannian puolesta maksamamme jäsenmaksuhelpotus, joka kuluvana vuonna on 74 miljoonaa euroa)

Vanhat puolueet uhkana Suomen kansantaloudelle

Varmaan jotain unohdin listata, mutta tässä eittämättä tärkeimmät toimenpiteet. Perussuomalaisten mallilla on kestävyysvaje täysin mahdollista kuroa umpeen. Mahdottomaksi tehtävä kuitenkin muuttuu, jos samaan aikaan jatkamme vanhojen puolueiden vastuuttomalla linjalla: lappaamalla rahaa Kreikan kaltaisille taloutensa huonosti hoitaneille huithapelieuromaille.

Tänään saimme lehdistä lukea, että Suomen EU-kriisivastuut ovat 12,58 miljardia euroa. Eilen on Brysselissä euromaiden kokouksessa päätetty esityksestä, että Suomi maksaa osuudestaan uuteen kriisirahastoon (Euroopan vakausmekanismi, EVM) 1,44 miljardia suoraan käteisenä. Vastuupotin loppuosa eli reilu 11 miljardia euroa muodostuu pääoman korotusvaltuuksista ja takauksista. 

On päivänselvää, että Perussuomalaiset äänestävät uudessa eduskunnassa tätä EVM-sopimusta vastaan. Jos pahin tapahtuu ja Suomen vastuut toteutuvat, ovat vanhat puolueet ajaneet kansantaloutemme kuilun partaalle.

Perussuomalaisten talouspoliittinen linja ei ole piilossa. Sitä voi kannattaa tai sitä voi vastustaa. Pallo on äänestäjillä.

Ensin suomalainen työ ja yrittäminen

Perussuomalaisten vaalimotto seisoo otsikossa: ensin suomalainen työ ja yrittäminen. Ja jos aikaa ja rahaa jää, niin maailman parantaminen.

Tämän moton kautta voi ymmärtää Timo Soinin myönteistä kantaa ydinvoimaan. Se kuuluu monipuoliseen suomalaiseen energiapalettiin, joka takaa kohtuuhintaisen energian sekä suomalaiselle teollisuudelle että kotitalouksille.

Eduskuntavaaliohjelmassamme on vaatimus sähkön täydellisestä omavaraisuudesta pitkällä tähtäyksellä: se toteutuu ydinvoimalla, se toteutuu vesivoimalla ja lisäksi uusiutuvilla energiamuodoilla etenkin lämmöntuotannossa pitää olla kasvava rooli eikä ikiomaa turveaarrettammekaan kannata unohtaa. Turvetuotannon ympäristöhaittoja on kuitenkin edelleen syytä vähentää.

Ydinvoiman vastustajat käyttävät tällä hetkellä häikäilemättä Japanin surullista tilannetta hyväkseen. Mielestäni Arhin- ja Sinnemäet, Greenpeace ynnä muut osoittavat toiminnallaan, että he eivät kunnioita maanjäristyksen uhrien surua.

Yhteiskuntamme punavihreät toimijat haluavat tietoisesti unohtaa sen tosiseikan, että Japanissa on tapahtunut ehkä sen historian suurin maanjäristys eikä mitään yksittäistä ydinvoimalaonnettomuutta.

Suomen peruskallio on vakaa. Se on niin vakaa, että vihreätkin ovat vaatineet hiukkaskiihdyttimen sijoittamista Suomeen. Meidän ei tarvitse pelätä tuhoisia maanjäristyksiä toisin kuin Japanin, joka sijaitsee mannerlaattojen yhtymäkohdassa.

Suomen ydinvoimalat – niin nykyiset kuin rakennettavat – kestävät luonnonvoimat, mutta ei tietenkään pidä olla ylimielinen. Ei vara venettä kaada. Kaikkeen mahdolliseen pitää varautua. Inhimilliset virheet ovat aina mahdollisia, vaikka luotankin suomalaisen insinöörin osaamiseen kuin peruskallioomme.

Umpikuja uhkaa…

…jollei armeijaa uudisteta, totesi puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen viime perjantaina Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan paneelissa.

Mutta mitä tämä uudistus tarkoittaisi kenraalien mielestä? Se jäi ainakin allekirjoittaneelle epäselväksi, sillä komentaja saati häntä säestänyt puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty eivät uudistuksen sisältöä sen kummemmin alustuksissaan avanneet. Kenraalit haluavat vapaat kädet, näin kai asia on ymmärrettävä.

Muutenkin hieman ihmettelin. Puheloinen painotti, että EU:n nopean toiminnan joukot eli taisteluosastot maksaisivat Suomelle huomattavasti vähemmän kuin julkisuudessa on esitetty, muistaakseni vain 14 miljoonaa euroa. Tämän vuoden valtion budjettiin hankkeeseen on kuitenkin varattu tuplasti enemmän euroja. Puheloisen luku pohjautuu kai siihen, ettei joukkoja lähetetä. Mitä tällaisilla hintavilla erikoisjoukoilla sitten oikein tehdään – mikä on niiden hyöty Suomelle?

Puolustusvoimien johto haluaa nähtävästi muuttaa nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää valikoivampaan suuntaan. Eli Ruotsin tielle oltaisiin astumassa ja sen tien päässä häämöttää palkka-armeija. Väärää politiikkaa, sanon minä.

En saanut paneelissa montakaan puheenvuoroa, olivathan paikalla sellaiset sanavalmiit konkaripoliitikot kuin Ilkka Kanerva, Seppo Kääriäinen ja Pekka Haavisto.

Aina yhtä julkea (se on kai paras suomenkielinen vastine sivistyssanalle arrogantti) puoluesihteeri Mikael Jungner yritti heti paneelin aluksi provosoida minua liittyen taannoiseen Karjala-uutisointiin, mutta siihen leikkiin en lähtenyt mukaan. Kävin toki paneelin jälkeen toteamassa Jungnerille missä mennään ja luulenpa että hän ymmärsi.

Jungner vastasi paneelin uutisesta, joka tosin ei liittynyt puolustuspolitiikkaan. Hän nimittäin ilmoitti SDP:n vastustavan tavoitetta, että Suomi nostaa ensi vaalikauden loppuun mennessä kehitysapuaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta! Tervetuloa Perussuomalaisten linjoille tässäkin asiassa.

RKP:n varapuheenjohtaja Christel Raunio puolestaan yllätti kannattamalla voimakkaasti varuskuntaverkon karsimista. Ymmärrettävästi hän kuitenkin takelteli, kun paneelia juontanut toimittaja tarkensi, että tarkoittiko hän myös Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista…

Itse sain säästöistä keskusteltaessa sanottua, että Perussuomalaiset ovat valmiit tinkimään kansainvälisestä kriisinhallinnasta, mutta kotimaan puolustukseen olisi laitettava nykyistä enemmän rahaa. Se viesti meni ilokseni läpi myös STT:n uutiseen, jos kohta minua ei nimeltä mainittukaan, mutta tulipa puolueen murtumaton peruslinja kerrottua.

Sen sijaan nimeni mainittiin hauskassa yhteydessä viikonlopun Ilta-Sanomissa, mikä loppukevennyksenä kerrottakoon. Lehdessä oli juttu talvisodassa Suomea auttamaan saapuneista ulkomaisista vapaaehtoisista. Toimittaja oli löytänyt vanhan juttuni tästä Osasto Sisusta, jossa kerroin eräästäkin sankarista, jolta kotimaassa oli värväyksen yhteydessä kysytty miksi hän halusi Suomeen. “Tietenkin taistellakseni niitä penteleen suomalaisia vastaan.”

Sotaisa perusasenne ratkaisi, ja niin tämäkin britti saapui Suomea auttamaan. – Sitaatti on muuten Justin Brooken kirjasta Talvisodan kanarianlinnut.