Aihearkisto: ulkopolitiikka

Jäähyväiset EU-kokouksille

Osallistuin näillä näkymin viimeistä kertaa ministerinä EU:n ulko- ja puolustusministerien yhteiskokoukseen Brysselissä, jonka yhteydessä järjestettiin myös Sahelin alueen turvallisuutta käsitellyt kokous ja epävirallinen puolustusministereiden hybridivaikuttamiskeskustelu.

Omassa puheenvuorossani nostin esille muutamia neljän ministerivuoteni aikana esille nousseita seikkoja.

Ei ole suuri salaisuus, että olen aina suhtautunut kriittisesti EU:hun ja tavoitteenani puolustusministerinä on ollut kehittää erityisesti Suomen kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Viime aikoina on kuitenkin myös EU:n puolustusyhteistyö kehittynyt järkevämpään suuntaan. Ranskan aktivoitua 2015 jo pölyttyneen solidaarisuuslausekkeen etsiessään tukea Pariisin terrori-iskujen torjuntaan saatiin toiveita lausekkeen laajemmallekin käytölle tulevaisuudessa.

EU:n on oltava iso isoissa asioissa ja pieni pienissä. Puolustus on iso asia.

“Pimeyden ytimessä”. Viimeistä kertaa kokoustamassa Brysselissä ulkoministeri Timo Soinin kanssa.

Joskus on kokousturhautumista lisännyt se, että ministerien on oletettu ratkaisevan virkamiestasolla synnytettyjä ongelmia. Näinhän ei tulisi olla vaan poliittisen ohjauksen tulisi keskittyä isoihin asioihin. Epäviralliset ministerikokoukset tulisi käyttää epäviralliseen strategiseen keskusteluun. Ja jo olisi puolustusministerien aika päästä ulkoministereiden holhouksesta ja EU:n tulisi perustaa oma neuvosto puolustusministereille.

Suomi jatkaa tulevana puheenjohtajuuskautenaan EU:n puolustusyhteistyön eteenpäin viemistä. Prioriteettejamme ovat tekoälyn hyödyntäminen ja hybridiuhkien torjunta. Kummassakin Suomella on erityisosaamista ja annettavaa myös muille EU-maille.

Vappu meni Libanonissa

Tapasin Libanonissa YK:n rauhanturvaoperaatio UNIFIL:n varakomentajan (Deputy Head of Mission) Imran Rizan. Vierailun aikana tapasin myös UNIFIL-operaatioon osallistuvia suomalaisia rauhanturvaajia ja tutustuin joukon toimintaan. Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa eli SKJL toimii nykyään osana ranskalaista reservipataljoonaa eli Force Commander Reserve´ä (FCR). Yhteistyö ranskalaisten kanssa toimii hyvin ja FCR osaltaan kehittää Suomen ja Ranskan tiivistyvää sotilasyhteistyösuhdetta. Kokonaisvahvuutemme Libanonissa on noin 200 henkilöä. Etelä-Libanonin turvallisuustilanne on nyt vakaa, mutta altis nopeille muutoksille.

50:s tapaaminen Ruotsin ministerin kanssa

Vierailin Porissa Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin kanssa. Tutustuimme Porin prikaatin toimintaan Säkylässä mm. tapaamalla prikaatissa palvelevaa henkilöstöä ja varusmiehiä. Hyvä henki oli täälläkin vallalla ja tekemisen meininki.

Työlounaalla Porin upealla Raatihuoneella keskustelimme Suomen ja Ruotsin kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä, pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä sekä lähialueen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Pohdimme myös sitä mitä olemme neljän vuoden aikan yhdessä saaneet aikaan ja sitä on paljon. Kaikkea ei tässä voi kertoakaan, mutta etenkin harjoitustoiminta on tiivistynyt. Sen myötä joukkojemme yhteistoimintakyky on korkealla tasolla.

Porin kokous oli Hultqvistin ja minun 50:s tapaaminen kuluvalla hallituskaudella. Siinä saa seuraajani ahkeroida, jos paremmaksi meinaa pistää! Toki uskon, että Suomen seuraavakin puolustusministeri, kuka hän onkaan, haluaa jatkaa hyvää yhteistyötä koska se hyödyttää molempia osapuolia ja tuottaa turvallisuutta Pohjolaan. Yhdessä olemme vahvempia.

Professorit puhuvat puppua

Kaksi professoria (taloushistorian professori Markku Kuisma ja alue- ja kulttuuritutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta), yliopistonlehtori (Juri Mykkänen) sekä kustantaja (Mika Rönkkö) kirjoittivat Helsingin Sanomissa 10.4.2019 mielipidekirjoituksen ilmavoimien hävittäjähankinnoista.

Vaikka aprillipäivä on jo mennyt, voi hyvällä syyllä pohtia, oliko kysymyksessä asiantuntijakirjoituksen parodia?

Ainutlaatuisen analyysin mukaan hävittäjiä kuulemma riittäisi seitsemän (!) kappaletta paraateihin. Ilmatorjunta-aseet ja pikkusukellusveneet hankittaisiin puuttuvien hävittäjien tilalle. Sen verran absurdia tekstiä, että kannattaisiko edes kommentoida? Jotain kuitenkin on sanottava.

Ensinnäkin, ilmatorjunta ei pysty luomaan Suomelle valtakunnallista suojaa eikä kykene muihin Suomen puolustuksen kannalta elintärkeisiin monitoimihävittäjien tehtäviin.

Toiseksi, kirjoittajien epäily siitä, että Suomen hävittäjät hankittaisiin osaksi Nato-armadaa voitaneen kuitata totaalisella ymmärtämättömyydellä Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Kolmas seikka onkin sitten jo vakavampi. Kirjoittaminen akateemisilla titteleillä puuta heinää voi ennen pitkää saattaa yliopistollisen osaamisen laajemminkin kyseenalaiseksi. Professoritkin voisivat pysyä lestissään ja kirjoittaa aiheista, jotka tuntevat. Ei aiheista, joita kohtaan heillä on tunteita.

Suomen puolustus kunnossa

Siivet-lehti, joka on ilmailualan aikakauslehti, teki haastattelun liittyen ministerikauteni perintöön.

Jutussa todetaan minun jäävän historiaan maamme toistaiseksi kansainvälisimpänä puolustusministerinä, josta konkretian osoituksena ovat kansainväliset harjoitukset ja eri maiden kanssa solmitut yhteistyösopimukset. Uutta on esimerkiksi se, että kaudellani on harjoiteltu ensi kertaa sellaisen yhdysvaltalaisen kaluston kanssa, joka voisi tulla todellisessa tilanteessa Suomeen apuun.

Julkisuudessa on ollut juttua enemmän kansainvälisistä asioista kuin kansallisista, ”vaikka tällä vaalikaudella on itse asiassa tehty enemmän kansallisen puolustuksen eteen, ainakin lainsäädäntötasolla kuin monen hallituskauden aikana yhteensä”, vastasin. Kauteni suureksi saavutukseksi lasken myös tuhansien sotilaiden muodostaman valmiusjääkärijärjestelmän luomisen.

Ruotsi-yhteistyöstä puhuttaessa toin esiin mm. sen, että Ruotsi koulutti viime vuonna 4 000 varusmiestä, joka oli osin vaikeaa saada kasaan. Tänä vuonna on tarkoitus kouluttaa 5 000. Kun otetaan huomioon, että heillä on melkein kaksinkertainen ikäluokka kuin Suomella, joka kouluttaa vuosittain yli 21 000 varusmiestä niin kyllä Suomen kannattaa olla hyvin tarkkana, jos luovutaan yleisestä asevelvollisuudesta, niin on erittäin vaikeaa saada riittävää potentiaalia. Suomi ei tehnyt aikanaan sitä virhettä, että olisi luopunut yleisestä asevelvollisuudesta.

Veteraanien perintö elää itsenäisessä Suomessa

Pidin puheen Nurmijärven rintamaveteraanien 50-vuotisjuhlassa. Veteraanien perintö elää Suomessa, vaikka emme sitä päivittäin pysähtyisikään pohtimaan. Se on itsenäinen isänmaa. Se on kansanvalta. Se on oikeus päättää omista asioistamme. Se on vahva maanpuolustustahto.

Veteraanit ansaitsevat huolenpidon

Kuluvan vuoden marraskuussa astuu vihdoin voimaan laki, joka saattaa kaikki veteraanit tasa-arvoiseen asemaan koti- ja avopalveluiden suhteen. Vihdoinkin pääsemme tilanteeseen, jossa rintamaveteraanit saavat uuden lainsäädännön myötä samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalidit. Mutta vielä on tehtävää. Kuntien palvelutuotannossa on eroja.

Niin ikään meidän on huolehdittava veteraanien puolisoista ja leskistä, joista monet joutuvat kitkuttelemaan pienillä eläkkeillä. He kuitenkin osaltaan olivat rakentamassa kansakokonaisuutta, jonka ansiosta rintamat kestivät ja Suomi säilytti vapautensa.

Yleinen asevelvollisuus toimiva puolustusratkaisu

Suomen valinnat puolustuksensa kehittämisessä ovat olleet suurilta linjoiltaan oikean suuntaisia. Suomi ei lähtenyt kylmän sodan päättymisen jälkeen mukaan yleiseurooppalaiseen trendiin, jonka seurauksena miltei kaikki Euroopan valtiot luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta ja suuntasivat voimavaransa kriisinhallintaan.

Näin ollen turvallisuustilanteen muuttuessa Krimin valtauksen seurauksena, Suomella oli täysin eri lähtökohdat vahvistaa puolustustaan kuin monella muulla maalla.

Vaikka Krim tai Itä-Ukraina eivät enää paista päivän otsikoissa – turvallisuuspoliittiset asiat muutenkin loistavat poissaolollaan nykykeskustelusta – turvallisuustilanne lähialueillamme tai Euroopassa ei ole muuttunut mihinkään. Itä-Ukrainaan on muodostunut niin sanottu jäätynyt konflikti. Siellä taistellaan päivittäin. Sotilaallista tai poliittista ratkaisua ei ole näköpiirissä.

Venäjä kehittää kykyään arktiseen sodankäyntiin sekä laajamittaiseen sotaan. Lähialueellamme olevien joukkojen määrä on kasvanut ja niiden laatu on parantunut. Kylmä sota kolkuttelee jälleen ovella Venäjän vetäydyttyä keskimatkan ydinohjukset kieltävästä INF-sopimuksesta.

Mikäli haluamme ylläpitää itsenäistä kansallista puolustusta, meidän on myös panostettava siihen. Muutoin vaihtoehdoksi jää sotilaallinen liittoutuminen tai hiipuminen kohti asetelmaa, jossa Suomen kansallinen itsemääräämisoikeus on vahvempien oletetun hyvän tahdon varassa.

Uudet hävittäjät puolustuksen elinkysymys

Lamavuosina hankitut Hornet-hävittäjät ovat palvelleet hyvin, mutta ensi vuosikymmenellä ne tulevat vääjäämättä elinkaarensa päähän. Niiden mukana poistuva suorituskyky on korvattava täysimääräisesti, ja koneita on oltava riittävä määrä suuren ilmatilamme puolustamiseksi.

On myös huomattava, että monitoimihävittäjät muodostavat keskeisen osan koko puolustusjärjestelmäämme. Ne tukevat maa- ja merivoimien taistelua ja päinvastoin. Hornetien seuraajakysymys siis ei ole vain ilmapuolustuksen tai Ilmavoimien vaan koko puolustusjärjestelmämme elinkysymys.

Alla olevassa kuvassa olen yhdessä nurmijärveläisen 97-vuotiaan rintamaveteraanin Mauno Tenhovirran kanssa. Tenhovirta muisteli omassa puheessaan jatkosodan viimeistä suurta taistelua, Ilomantsin hurjaa torjuntavoittoa loppukesällä 1944. Voitolla oli suuri psykologinen merkitys, ja se tasoitti tien aselepoon. – Käsissämme ovat Nurmijärven reserviläisten lahjoittamat kunniakenttälapiot.