Aihearkisto: ulkopolitiikka

Karhukaan ei syö piikkisikaa

”Meidän päämäärämme ei sittenkään saa olla enempi tai vähempi, kuin että juuri me jätämme tämän maan ja kansan suurempana ja vieläkin ihanampana tuleville sukupolville kuin olemme sen menneiltä sukupolvilta vastaan ottaneet.”

Näillä pastori Elias Simojoen sanoilla varustetun tervehdyksen sain hiljattain vastaanottaa kiitoksena työstäni puolustusministerinä. Ja tarkennan heti, että maan ja kansan suuruudella on ymmärrettävä nimenomaan henkistä suuruutta. Olen monia muitakin tervehdyksiä saanut vastaanottaa, ja kiitän niistä kaikista.

Osanottojakin on tullut sen johdosta, etten saa jatkaa ministerinä saati kansanedustajana, mutta aika aikaa kutakin. Kansanvalta. Vaaleissa pitää saada ääniä, ja niitä ei puolueeni kerännyt. Näillä mennään ja arvostan ystävällisyyttänne, hyvät kanssakulkijat.

Ennen politiikkaan antautumista olin historiantutkija, erikoisosaamiseni liittyi Suomen uudempaan poliittiseen historiaan ja sotahistoriaan. Saavutin sillä saralla koko lailla tavoitteeni, mutta poliitikkona ylitin tavoitteeni. Kun aiemmin kirjoitin historiaa, nyt sain tehdä sitä. Kun pöly on laskeutunut, tutkijat arvioikoot miten onnistuin.

Paljon on joka tapauksessa tehty, kiitos puolustusministeriön ja Puolustusvoimien ahkeralle ja velvollisuudentuntoiselle henkilökunnalle. Kansliapäällikön ja puolustusvoimain komentajan kanssa yhteistyö on ollut saumatonta. Erityiskiitos esikunnalleni: eritysavustajille, adjutantille, sotilasneuvonantajalle, eduskunta-avustajalle ja sihteereille.

Jos työmme pitäisi tiivistää yhteen sanaan viime vaalikauden osalta, olkoon se sana valmius. Sen eteen työtä on tehty: niin lainsäädännöllisesti, materiaalisesti kuin henkisestikin.

Lukuisat ovat lakihankkeet, jotka sain käynnistää ja jotka on kaikki myös viety maaliin. Työläin oli varmasti tiedustelulainsäädäntö.

Onnistuin saamaan lisää rahaa puolustushallinnolle. Raadollisesti ajatellen juuri sehän on ministerin tärkein tehtävä: puolustaa omaa hallinnonalaansa.

Ja kolminumeroinen on se määrä maanpuolustusjuhlia ja -tilaisuuksia, joita olen kuluneen neljän vuoden aikana saanut kiertää. Ilman maanpuolustustahtoa me emme tee parhaallakaan kalustolla mitään. Tahtoonkin liittyen tavoitteeni oli kauteni aikana kiertää kaikki Puolustusvoimien miehitetyt toimipisteet. Olen saanut kohdata maakuntien miehiä ja naisia, joita yhdistää tahto palvella Suomen puolustusta.

Suhteeni julkisuuteen oli ja on käytännönläheinen. Tapani mukaan ottelin suojaus alhaalla: otin jos kohta annoinkin iskuja. Politiikka on armoton laji. En tullut tyrmätyksi, vaan kestin kaikki erät. Putosin eduskunnasta selvin tuomariäänin. Kansa kaikkivaltias – pulinat pois!

Muistanpa puolustusvoimain komentajan sanoneen minulle eräänkin mediakohun aikana kohteliaan kriittisesti jotenkin näin: arvostan tapaasi sanoa jokin asia julki vaikka tiedätkin, että turpaan tulee toimittajilta niin että tukka lähtee. En lähtenyt puolustusministerinä keräämään saati kerjäämään tyylipisteitä: halusin yksinkertaisesti saada tulosta aikaan. Momentum oli käytettävä, toista tuskin tulee, jyskytti päässäni. Pääministeri Sipilä sanoi, että ”tulos tai ulos”. Minun mottoni oli ”tulos ja ulos!”

Puolustusministerin tehtävä on kansallisen puolustuksen edistäminen kansainvälistä puolta unohtamatta. Kansallisen puolustuksen edistäminen ei kuitenkaan ole samalla tavalla mediaseksikästä kuin kansainvälinen ulottuvuus on.

Siksi toimintani julkisuuskuvassani on jossain määrin harhaa. Siksi jään historiaan Suomen kaikkien aikojen kansainvälisimpänä puolustusministerinä. Se ei ollut tavoitteeni, mutta kaikki mikä edistää kansallista puolustusta, on tehtävä.

Kymmenkunta kahden tai monenvälistä yhteistyöasiakirjaa, transatlanttisen linkin vahvistaminen, Suomen liittyminen JEF:n ja EI2:n kaltaisiin puolustusyhteisöihin, EU:n ja pohjoismaisen puolustusyhteistyön syventäminen, 50 tapaamista Ruotsin kollegan kanssa – kaikki nämä osaltaan vankentavat kansallisen puolustuksemme uskottavuutta nostaen pidäkettä hyökätä Suomeen. Karhukaan ei syö piikkisikaa!

Seuraajani jatkakoon tämän hallituksen ja tasavallan presidentin viitoittamalla polulla. Toivotan menestystä seuraavalle puolustusministerille – on hän sitten Mikko Savola, Mika Kari, Sirpa Paatero tai joku muu – ja kannustan pistämään paremmaksi! Sanoja tarvitaan mutta teot ratkaisevat.

Jäähyväiset EU-kokouksille

Osallistuin näillä näkymin viimeistä kertaa ministerinä EU:n ulko- ja puolustusministerien yhteiskokoukseen Brysselissä, jonka yhteydessä järjestettiin myös Sahelin alueen turvallisuutta käsitellyt kokous ja epävirallinen puolustusministereiden hybridivaikuttamiskeskustelu.

Omassa puheenvuorossani nostin esille muutamia neljän ministerivuoteni aikana esille nousseita seikkoja.

Ei ole suuri salaisuus, että olen aina suhtautunut kriittisesti EU:hun ja tavoitteenani puolustusministerinä on ollut kehittää erityisesti Suomen kansallisen puolustuksen suorituskykyjä. Viime aikoina on kuitenkin myös EU:n puolustusyhteistyö kehittynyt järkevämpään suuntaan. Ranskan aktivoitua 2015 jo pölyttyneen solidaarisuuslausekkeen etsiessään tukea Pariisin terrori-iskujen torjuntaan saatiin toiveita lausekkeen laajemmallekin käytölle tulevaisuudessa.

EU:n on oltava iso isoissa asioissa ja pieni pienissä. Puolustus on iso asia.

“Pimeyden ytimessä”. Viimeistä kertaa kokoustamassa Brysselissä ulkoministeri Timo Soinin kanssa.

Joskus on kokousturhautumista lisännyt se, että ministerien on oletettu ratkaisevan virkamiestasolla synnytettyjä ongelmia. Näinhän ei tulisi olla vaan poliittisen ohjauksen tulisi keskittyä isoihin asioihin. Epäviralliset ministerikokoukset tulisi käyttää epäviralliseen strategiseen keskusteluun. Ja jo olisi puolustusministerien aika päästä ulkoministereiden holhouksesta ja EU:n tulisi perustaa oma neuvosto puolustusministereille.

Suomi jatkaa tulevana puheenjohtajuuskautenaan EU:n puolustusyhteistyön eteenpäin viemistä. Prioriteettejamme ovat tekoälyn hyödyntäminen ja hybridiuhkien torjunta. Kummassakin Suomella on erityisosaamista ja annettavaa myös muille EU-maille.

Vappu meni Libanonissa

Tapasin Libanonissa YK:n rauhanturvaoperaatio UNIFIL:n varakomentajan (Deputy Head of Mission) Imran Rizan. Vierailun aikana tapasin myös UNIFIL-operaatioon osallistuvia suomalaisia rauhanturvaajia ja tutustuin joukon toimintaan. Suomalainen kriisinhallintajoukko Libanonissa eli SKJL toimii nykyään osana ranskalaista reservipataljoonaa eli Force Commander Reserve´ä (FCR). Yhteistyö ranskalaisten kanssa toimii hyvin ja FCR osaltaan kehittää Suomen ja Ranskan tiivistyvää sotilasyhteistyösuhdetta. Kokonaisvahvuutemme Libanonissa on noin 200 henkilöä. Etelä-Libanonin turvallisuustilanne on nyt vakaa, mutta altis nopeille muutoksille.

50:s tapaaminen Ruotsin ministerin kanssa

Vierailin Porissa Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin kanssa. Tutustuimme Porin prikaatin toimintaan Säkylässä mm. tapaamalla prikaatissa palvelevaa henkilöstöä ja varusmiehiä. Hyvä henki oli täälläkin vallalla ja tekemisen meininki.

Työlounaalla Porin upealla Raatihuoneella keskustelimme Suomen ja Ruotsin kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä, pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä sekä lähialueen turvallisuuspoliittisesta tilanteesta. Pohdimme myös sitä mitä olemme neljän vuoden aikan yhdessä saaneet aikaan ja sitä on paljon. Kaikkea ei tässä voi kertoakaan, mutta etenkin harjoitustoiminta on tiivistynyt. Sen myötä joukkojemme yhteistoimintakyky on korkealla tasolla.

Porin kokous oli Hultqvistin ja minun 50:s tapaaminen kuluvalla hallituskaudella. Siinä saa seuraajani ahkeroida, jos paremmaksi meinaa pistää! Toki uskon, että Suomen seuraavakin puolustusministeri, kuka hän onkaan, haluaa jatkaa hyvää yhteistyötä koska se hyödyttää molempia osapuolia ja tuottaa turvallisuutta Pohjolaan. Yhdessä olemme vahvempia.

Professorit puhuvat puppua

Kaksi professoria (taloushistorian professori Markku Kuisma ja alue- ja kulttuuritutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta), yliopistonlehtori (Juri Mykkänen) sekä kustantaja (Mika Rönkkö) kirjoittivat Helsingin Sanomissa 10.4.2019 mielipidekirjoituksen ilmavoimien hävittäjähankinnoista.

Vaikka aprillipäivä on jo mennyt, voi hyvällä syyllä pohtia, oliko kysymyksessä asiantuntijakirjoituksen parodia?

Ainutlaatuisen analyysin mukaan hävittäjiä kuulemma riittäisi seitsemän (!) kappaletta paraateihin. Ilmatorjunta-aseet ja pikkusukellusveneet hankittaisiin puuttuvien hävittäjien tilalle. Sen verran absurdia tekstiä, että kannattaisiko edes kommentoida? Jotain kuitenkin on sanottava.

Ensinnäkin, ilmatorjunta ei pysty luomaan Suomelle valtakunnallista suojaa eikä kykene muihin Suomen puolustuksen kannalta elintärkeisiin monitoimihävittäjien tehtäviin.

Toiseksi, kirjoittajien epäily siitä, että Suomen hävittäjät hankittaisiin osaksi Nato-armadaa voitaneen kuitata totaalisella ymmärtämättömyydellä Suomen turvallisuuspolitiikasta.

Kolmas seikka onkin sitten jo vakavampi. Kirjoittaminen akateemisilla titteleillä puuta heinää voi ennen pitkää saattaa yliopistollisen osaamisen laajemminkin kyseenalaiseksi. Professoritkin voisivat pysyä lestissään ja kirjoittaa aiheista, jotka tuntevat. Ei aiheista, joita kohtaan heillä on tunteita.

Suomen puolustus kunnossa

Siivet-lehti, joka on ilmailualan aikakauslehti, teki haastattelun liittyen ministerikauteni perintöön.

Jutussa todetaan minun jäävän historiaan maamme toistaiseksi kansainvälisimpänä puolustusministerinä, josta konkretian osoituksena ovat kansainväliset harjoitukset ja eri maiden kanssa solmitut yhteistyösopimukset. Uutta on esimerkiksi se, että kaudellani on harjoiteltu ensi kertaa sellaisen yhdysvaltalaisen kaluston kanssa, joka voisi tulla todellisessa tilanteessa Suomeen apuun.

Julkisuudessa on ollut juttua enemmän kansainvälisistä asioista kuin kansallisista, ”vaikka tällä vaalikaudella on itse asiassa tehty enemmän kansallisen puolustuksen eteen, ainakin lainsäädäntötasolla kuin monen hallituskauden aikana yhteensä”, vastasin. Kauteni suureksi saavutukseksi lasken myös tuhansien sotilaiden muodostaman valmiusjääkärijärjestelmän luomisen.

Ruotsi-yhteistyöstä puhuttaessa toin esiin mm. sen, että Ruotsi koulutti viime vuonna 4 000 varusmiestä, joka oli osin vaikeaa saada kasaan. Tänä vuonna on tarkoitus kouluttaa 5 000. Kun otetaan huomioon, että heillä on melkein kaksinkertainen ikäluokka kuin Suomella, joka kouluttaa vuosittain yli 21 000 varusmiestä niin kyllä Suomen kannattaa olla hyvin tarkkana, jos luovutaan yleisestä asevelvollisuudesta, niin on erittäin vaikeaa saada riittävää potentiaalia. Suomi ei tehnyt aikanaan sitä virhettä, että olisi luopunut yleisestä asevelvollisuudesta.