Aihearkisto: ulkopolitiikka

100 hävittäjää

Osallistuin eilen Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) vaaliseminaariin Ostrobotnian juhlasalissa Helsingissä. Seminaarissa puhuttiin mm. maanpuolustustahdosta, asevelvollisuudesta, Suomen ulkoisista uhkista ja hankittavien hävittäjien määrästä.

Hävittäjistä puhuttaessa esitin, että uskottava puolustus, sellainen joka takaa koko maan jatkuvan ilmapuolustuksen, vaatisi asiantuntija-arvioiden mukaan 100-120 hävittäjää. Tämä hankinta voitaisiin porrastaa siten, että nyt ostettaisiin minimimäärä 64 hävittäjää ja neuvoteltaisiin optio 36 lisähävittäjälle, jotka hankittaisiin 2030-luvun alussa turvallisuus- ja taloustilanne huomioon ottaen.

Huomionarvoista oli myös se, että kaikki puolueet sitoutuivat itse hävittäjähankintaan, mutta oppositiopuolueista demarit, vihreät, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto eivät sitoudu korvaamaan nykyistä 64 hävittäjää täysimääräisesti.

Kuva: MTS

Seminaari MTS:n sivuilla.

Ylen juttu seminaarista luettavissa täältä.

Kymmenes yhteistyöasiakirja

Olen vieraillut tällä viikolla Japanissa, nousevan auringon maassa. Vierailun isäntänä on toiminut Japanin puolustusministeri Takeshi Iwaya.

Allekirjoitimme tiistaina ensimmäisen Suomen ja Japanin välisen puolustusyhteistyötä koskevan yhteistyöasiakirjan. Pyrimme yhteistyöasiakirjan allekirjoittamisen myötä tiivistämään yhteistyötä puolustuspolitiikan ja materiaalipolitiikan aloilla.

Japanin kanssa allekirjoitettu yhteistyöasiakirja on järjestyksessä jo kymmenes allekirjoittamani kahden- tai kolmenvälinen kansainvälinen puolustusyhteistyön asiakirja.

Käsittelimme puolustusministeri Iwayan kanssa käydyissä neuvotteluissa mm. puolustushallintojen kahdenvälistä yhteistyötä, alueellisia turvallisuuskysymyksiä sekä materiaaliyhteistyötä. Kerroin myös, että Suomi asettaa puolustusasiamiehen Japaniin ensi vuoden aikana.

Tutustuin lisäksi Japanin puolustusteollisuuteen sekä osallistuin suomalais-japanilaiseen teollisuusseminaariin. Seminaari toteutettiin yhteistyössä Suomen Puolustus- ja Ilmailuteollisuusyhdistys (PIA) ry:n ja sen edustamien puolustus- ja turvallisuusalan yritysten edustajien kanssa.

 

Sälenin turvallisuuskonferenssin terveisiä

Osallistuin maanantaina Ruotsin Sälenissä jo perinteiseksi muodostuneeseen turvallisuuskonferenssiin yhdessä pohjoismaisten puolustusministerikollegoiden kanssa. Ehdotin, että Suomen, Ruotsin ja Norjan maavoimat alkavat harjoitella pohjoisessa säännöllisesti yhdessä samaan tapaan kuin jo ilmavoimat nykyisin tekevät (ns. cross border training). Ehdotus sai ilokseni positiivisen vastaanoton. Etenkin Ruotsi tarttui ajatukseen. Konkretiaa esityksestä tulee toivon mukaan jo pian.

Myös muut pohjoismaiset puolustusministerit alleviivasivat yhteistyön merkitystä ja halua tiivistää sitä entisestään. NORDEFCO, pohjoismainen puolustusyhteistyö, sai marraskuussa uuden, vuoteen 2025 ulottuvan vision, jonka mukaan yhteistyötä tullaan kehittämään myös kriisiaikojen tarpeita vastaavaksi. Osa tätä tiivistyvää pohjoismaista puolustusyhteistyötä on kehittyvä harjoittelu yhdessä.

Koko puheeni voit lukea englanniksi täältä.

Helsingin Sanomien juttu aiheesta.
Karjalaisen juttu.

Kannattaako hötkyillä?

Helsingin Sanomat julkaisi Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin kolumnin, jossa tämä ehdottaa “trumppilaisittain” suomalaisjoukkojen pikaista poisvetämistä Afganistanin Resolute Support -operaatiosta. Kannatan toki itsekin vetäytymistä, nimittäin hallittua sellaista, mutta kannattaako juuri nyt hötkyillä? Pikemminkin tarvitaan strategista kärsivällisyyttä.

“Kun Afganistanin turvallisuusjoukkojen ja ylipäätään maan rakenteet ovat sillä tasolla, että ne pystyvät edes jotenkuten itsenäisesti hoitamaan maan turvallisuustilannetta, niin kansainvälisen operaation tarkoitus on täyttynyt”, totean Helsingin Sanomille.

Mitään ikuisuusoperaatioita ei tietenkään kannata ylläpitää. Afganistanin operaatiossa on kyse Suomen osalta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, ei niinkään puolustuspolitiikasta.

Lue lisää tästä.

Aukusti Tuomisen haudalla

Viron vapaussodan alkamisesta on kulunut sata vuotta. Se sota merkitsee Virolle samaa kuin talvisota meille. Virolle ja Suomelle vapaussota merkitsi aseveljeyden alkua, joka heijastuu meidän aikaamme saakka.

Osallistuin tänään Virossa yhdessä puolustusministeri Juri Luikin kanssa Kuusalun hautausmaalla ensimmäisen kaatuneen suomalaisen vapaaehtoisen Aukusti Tuomisen hautakiven paljastustilaisuuteen, jossa pidin mm. oheisen puheen.

Hyvät kuulijat

Kun vihollisemme sanovat Finis Finlandiae ja Finis Estoniae (loppu Suomelle, loppu Virolle), silloin sanomme me: Eläköön Suomi! Eläköön Viro! Me voitamme!

Edessämme oleva Aukusti Tuomisen hauta muistuttaa meitä Viron kohtalonhetkistä tasan sata vuotta sitten. Nuori tasavalta taisteli olemassaolostaan punaisen vaaran lähestyessä Tallinnaa. Muiden pohjoismaiden vedotessa puolueettomuuteensa Suomi teki päätöksen auttaa veljeskansaansa.

– Ystäviä on autettava, kuten valtionhoitaja P.E. Svinhufvud totesi.

Ensimmäinen suomalainen vapaajoukko siirtyi Suomenlahden eteläpuolelle jo tammikuun alkuun mennessä 1919. Tämä joukko yhdessä virolaisten kanssa eteni nopeasti Narvaan asti. Vain kymmenessä päivässä Pohjois-Viro oli vapautettu punaisesta terrorista. Taisteluiden painopiste siirtyi Etelä-Viroon, jossa toimi toinen suomalainen vapaaehtoisosasto, legendaarinen Pohjan Pojat.

Aukusti Tuominen oli yksi 3 700 suomalaisesta vapaaehtoisesta, jotka saapuivat Viroon taistellakseen bolševikkeja vastaan. Tuominen oli ensimmäinen kaatunut suomalainen ja hän – kuten kaikkiaan noin 150 vapaaehtoista – maksoi kalleimman mahdollisen hinnan Viron vapauden puolesta.

Eläkööt hänen ja muiden sankareiden nimet ikuisesti. Rauha ja kunnia heidän muistolleen.

Ikoninen kuva Viron vapaussodasta. Ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset marssivat joulukuun lopulla Tallinnaan. Etualalla I Suomalaisen Vapaajoukon päällikkö, ruotsalainen majuri Martin Ekström ja hänen virolainen tulkki-luutnanttinsa Elmar Kirotar. Kaksikon takana tuleva Narvan valloittaja, luutnantti Anto Eskola, joka vilkaisee juuri komppaniaansa.

Katso lisää:

Euroopan unioni: puolustusyhteistyötä, ei yhteistä puolustusta

EU:n puolustusyhteistyö on edennyt viime vuosina rivakasti. Junckerin komissio on ollut aktiivinen puolustuksen alalla suunnaten mm. ensimmäistä kertaa EU:n budjettia puolustuksen tueksi.

Valtioneuvoston puolustusselonteon mukaisesti Suomi on osallistunut aktiivisesti yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiseen ja toimeenpanoon ja edistänyt unionin puolustusyhteistyön kehittämistä. EU:n keskinäisen avunannon lausekkeen (SEU 42.7) toimeenpano perustuu neuvotteluihin ja vapaaehtoisuuteen, mutta sen käytännön toteutuminen on sitä mahdollisempaa, mitä enemmän EU:ssa on jo olemassa olevaa konkreettista puolustusyhteistyötä.

On silti hyvä muistaa, että puhuttaessa EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä, ei realistisena tavoitteena voida pitää EU:n yhteistä puolustusta. Se ei tule toteutumaan niin kauan kuin vastuunkantajana on 22 EU-jäsenmaan osalta Nato, keskeisimpänä toimijanaan Yhdysvallat. Nato on yhä Euroopan yhteisen puolustuksen perusta eikä EU:sta ei olla muodostamassa uutta Natoa.

Lisäksi on huomioitava sanan ”puolustus” merkitys eri konteksteissaan. Suomessa ymmärrämme sen sotilaallisena maanpuolustuksena, jossa isänmaan rajoja ja suvereniteettia turvataan. EU:ssa sana merkitsee yhteistä strategista kulttuuria, tutkimus- ja kehittämistoimintaa, puolustusteollisuuden sisämarkkinoiden kehittämistä tai yhteisiä kriisinhallintaoperaatioita ja lähes mitä tahansa niiden väliltä. Yhteisestä puolustuksesta ei kuitenkaan ole kyse siten kuin me sen Suomessa ymmärrämme.

Entistä enemmän on kiinnitetty huomiota Euroopan sisäisiin turvallisuuskysymyksiin, kuten kyber- tai hybridiuhkiin. Näitä haluamme pitää jatkossakin esillä.

Puolustukseen käytetään ensimmäistä kertaa merkittävästi EU:n budjettirahaa

Brexit ja presidentti Donald Trump ovat antaneet puolustusyhteistyön kehitykselle vauhtia, mutta jo Krimin valtauksen 2014 jälkeen huomattiin, että Euroopan mailla ei ole sellaisia sotilaallisia kykyjä, että ne pystyisivät tilanteen vaatiessa toimimaan itsenäisesti ilman Naton tai Yhdysvaltojen tukea. Samalla on herännyt huoli Euroopan puolustusteollisuuden kilpailukyvystä ja tulevaisuuden teknologioiden hyödyntämisestä.

Suomen EU-kannat ovat olleet selkeät ja pitkäjänteiset. Pyrimme toimimaan järjen äänenä ja huolehtimaan siitä, että rakenteita ei kehitetä rakenteiden vuoksi ja että eri toimijat, kuten komissio ja puolustusvirasto, pelaavat yhteen. Tällaisissa asioissa on tärkeää toimia samanmielisten jäsenmaiden ryhmissä. Meille hyviä kumppaneita ovat perinteisesti olleet muun muassa Hollanti, Saksa, Ruotsi ja Viro.

Pysyvä rakenteellinen yhteistyö (PRY) tähtää EU:n tavoitteiden täyttämiseen ja jäsenmaiden kansallisten suorituskykyjen kehittämiseen. Puolustuksen vuosittainen arviointi (CARD) pyrkii muodostamaan kokonaiskuvan Euroopan suorituskyvyistä, lisäämään kansallisten suunnitelmien johdonmukaisuutta ja tuomaan syötteitä Euroopan puolustusrahaston työohjelmiin. Tulevalla rahoituskehyskaudella puolustusaloitteisiin käytetään ensimmäistä kertaa merkittävästi EU-budjettirahoitusta tavoitteena lisätä jäsenvaltioiden yhteistyötä ja tukea puolustusteollista perustaa.

PRY-projektit sotilaallisesta liikkuvuudesta ja keskinäisestä avunannosta kyber-sodankäynnin saralla etenevät tällä hetkellä kaikkein nopeimmin. Niiden lisäksi Suomi on mukana ohjelmistoradio Essorin kehitysohjelmassa.

Suomen kannalta on keskeistä, että PRY-yhteistyö tuottaa lisäarvoa kansalliselle puolustuksellemme. Tämä ei ole ongelmatonta, sillä Puolustusvoimien suorituskykyjen kehittämistä on jo suunniteltu pitkälle 2020-luvulle. Näin ollen lyhyt PRY-aikajänne – ehdotuksia hankkeiksi pitäisi tulla vuosi toisensa jälkeen – on ongelmallinen.

Kolmansien maiden osallistuminen pysyvään rakenteellisen yhteistyöhön jakaa jäsenmaat kahteen leiriin. Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan näkemysten mukaan kolmannet maat tulisi ottaa mukaan vain poikkeustapauksissa. Sen sijaan esimerkiksi Suomi on korostanut yhteistyön molemminpuolisia hyötyjä. Asialla on epäsuoria liittymäpintoja myös Brexit-neuvotteluihin.

Eurooppalaisen yhteistyön on tuettava kansallisia suunnitelmia

EU-rakenteiden sisällä toimivan puolustusyhteistyön lisäksi Euroopassa on meneillään useita muita yhteistyöhankkeita. Presidentti Macron piti syyskuussa 2017 Euroopan tulevaisuutta koskevan linjapuheen. Siinä esiteltiin useita aloitteita, joiden avulla Eurooppa ja EU pystyisivät kantamaan suuremman vastuun omasta tulevaisuudestaan. Puhe sisälsi myös puolustusyhteistyötä koskevan ns. Euroopan interventioaloitteen (European Intervention Initiative, EI2).

Aloitteen tavoitteena on kehittää siihen osallistuvien maiden strategista toimintakulttuuria, ei interventiojoukkoa. Tavoitteena on parantaa maiden kykyä ennakoida ja valmistautua mahdollisiin kriiseihin. Tämän toivotaan nopeuttavan päätöksentekoa operaatioiden käynnistämisestä, mikäli tilanne sitä edellyttää.

Koska EII-aloite korostaa ennakkovarautumista, täydentää se niin Iso-Britannian JEF (Joint Expeditionary Force) -aloitetta, joka keskittyy monikansallisten operaatioiden toteuttamiseen, kuin Saksan kehysvaltioaloitetta (Framework Nation Concept, FNC), jossa puolestaan kehitetään sotilaallisia suorituskykyjä. Kaikki aloitteet edistävät osaltaan Euroopan itsenäistä toimintakykyä, mikä on EU:n puolustusyhteistyön perustavoitteena. Samalla on nähtävissä trendi kohti yhteisiä suorituskykyjä (mm. avaruus, kyber, miehittämättömät järjestelmät). Euroopan puolustuksen teknologista ja teollista perustaa on edelleen tuettava ja vahvistettava, jotta se osaltaan voi vaikuttaa tulevan sukupolven eurooppalaisten teknologioiden kehittämiseen.

Ehkä konkreettisin aloite, jolla on kauaskantoisempia vaikutuksia, on suorituskykyjen kehittämistä tukeva tutkimus- ja kehittämistoiminta. EU-parlamentti ja neuvosto ovat päässeet sopimukseen Euroopan puolustusteollisesta kehittämisohjelmasta, johon on varattu 500 miljoonaa euroa vuosille 2019–2020. Lisäksi komissio esittää Euroopan puolustusrahaston perustamista. Sillä tuettaisiin suorituskyvyn koko elinkaarta innovaatioista käyttöön ja huoltoon. Tutkimukseen ja puolustusteollisuuden kehittämistoimiin esitetään rahastossa yhteensä noin 13 miljardia euroa. Samalla rahasto kannustaa erityisesti pk-yritysten monikansalliseen yhteistyöhön tarjoamalla näille bonusjärjestelmiä.

Jatkossa EU-näkökulma voitaisiin ottaa huomioon muussakin monenvälisessä puolustusalan yhteistyössä. Myös Euroopan puolustusviraston (European Defence Agencyn, EDA) alla tehtyä merivalvontayhteistyö MARSURia ja muuta varsin monipuolista jo olemassa olevaa EDA-yhteistyötä tulisi hyödyntää.

PRY:n ja EU:n puolustusrahaston puitteissa tehtävän yhteistyön on tuettava kansallisia suunnitelmia suorituskykyjen kehittämiseksi ja myös puolustusteollista pohjaa. Suorituskyky-yhteistyön osalta tämä vaatii ensiksi selvän käsityksen siitä, mitä suorituskykyjä kannattaa rakentaa EU-puitteissa sekä toiseksi varmuuden siitä, että yhteistyö johtaa tuloksiin. EU-puolustusyhteistyön rahoitus ei saa myöskään tarkoittaa automaattisia menoja kansalliseen puolustusbudjettiin. Soitellen ei EU-rahoitussotaankaan kannata lähteä.

Vetovastuu hankkeissa ei ole itseisarvo vaan aktiivisuutta EU-puolustusyhteistyössä voi osoittaa muutenkin. Esimerkiksi puolustusalan tutkimusyhteistyön luomisessa Suomi on ollut mukana erittäin aktiivisesti sen alusta lähtien.

Jatkossa on tärkeää saada myös kotimainen puolustusteollisuus mukaan PRY-hankkeisiin. Tietyillä kriittisillä tutkimuksen ja teknologian aloilla on jo nyt puolustushallinnon, teollisuuden ja tutkimuslaitosten välinen yhteistyö tiivistä. Tärkeää on saada myös Business Finland mukaan rahoittamaan puolustusalan pk-yritysten pääsemistä mukaan EU-hankkeisiin.

EU:n ja Naton yhteistyössä on parantamisen varaa

Vahvempi EU-Nato -yhteistyö on hyvä tapa myös tuoda Yhdysvaltoja lähemmäksi Eurooppaa. Transatlanttisen yhteistyön kestävyys ei ole kiveen hakattu. Sen eteen tulee työskennellä aktiivisesti.

Trumpin hallinnon käytännön panos Euroopan turvallisuuteen on kasvanut merkittävästi. Yhdysvaltain Eurooppaan sijoittamien joukkojen määrä on jälleen ollut selvässä kasvussa. EU-Nato-yhteistyötä halutaan syventää mm. sotilaalliseen liikkuvuuteen liittyen. Nato on investoinut kaksi miljardia euroa infrastruktuurin kehittämiseen, mutta lainsäädäntöesteisiin tulee vielä puuttua. Vahva transatlanttinen suhde on EU:n intresseissä.

Varaa EU-Nato -yhteistyön parantamiselle löytyy kuitenkin aina, erityisesti nykyisessä turvallisuustilanteessa. Organisaatioiden eri työkalujen ja vahvuuksien hyödyntäminen tuo selvää lisäarvoa. Hybridiosaamiskeskuksen isäntämaana Suomi investoi keskuksen toiminnan parantamiseen ja kannustaa EU:n ja Naton jäseniä liittymään mukaan.

Sotilaallinen liikkuvuus on esimerkki tarpeesta uusien ajattelutapojen luomiseen. Sotilaallisessa liikkuvuudessa on kyse kahdenvälisestä puolustusyhteistyöstä, harjoituksista, operaatioista, huoltovarmuudesta ja kollektiivisesta puolustuksesta. Sekä EU:n että Naton tulee löytää tapoja kaikkien näiden aspektien käsittelemiseen. Tulee viestiä selvästi, että EU:n puolustusyhteistyön kehittäminen hyödyttää sekä EU:ta että Natoa. Kyse ei ole kilpailusta, vaan Euroopan turvallisuutta tukevien suorituskykyjen vahvistamisesta.

Olennainen kysymys on, miten EU-yhteistyö tukee omaa puolustuskykyämme. EU-jäsenyys ja EU:n puolustusyhteistyön edistäminen ovat meille poliittisia valintoja, mutta kaikkea puolustusyhteistyötä on tarkasteltava myös käytännön hyötyjen näkökulmasta. Tällä mittarilla EU:lla ei perinteisesti ole ollut yhtä paljon annettavaa kuin monella muulla yhteistyömuodolla. Kansallisen puolustuksen korvaajaksi ei EU:n puolustusyhteistyöstä ole. Kaikki mahdollinen hyöty kansallisen puolustuksen tueksi on siitä kuitenkin saatava irti. Erityisesti niin kauan kuin emme ole osa yhteistä puolustusta.

Artikkeli julkaistu Kanavassa 7/2018.