Aihearkisto: Uusi Suomi

Palautamme miinakauhua hyppypanoksella

Suomessa astui 1.7.2012 voimaan Ottawan sopimus, joka kielsi jalkaväkimiinojen käytön, tuotannon ja varastoinnin. Miinojen tuhoaminen – 1,3 miljoonaa kappaletta puhdasta puolustusasetta – vietiin loppuun vuoden 2016 aikana.

Sopimukseen liittyminen oli silloisilta vallanpitäjiltämme uskomatonta typeryyttä, joka osaltaan nakersi maamme edellytyksiä itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen. Taustalla oli tiettyjen poliitikkojen naiivi uskomus siitä, että kylmän sodan päätyttyä oli syntynyt ikuinen rauha. Turvallisuusympäristömme kehitys on ollut kuitenkin toisenlaista.

Onneksi Suomessa ei kuitenkaan luovuttu kaikesta miinoihin liittyvästä osaamisesta. Olemme tälläkin hetkellä miinaosaamisen eli suluttamisen suurvalta ja meiltä haetaan oppia. Suomalainen sulutus ei kohdistu sattumanvaraisesti siviileihin, vaan sotilaallinen kohde on aina tiedossa. Sulutteet ovat paikannettavissa ja siten käyttötarpeen päätyttyä myös raivattavissa.

Suomen liittyminen Ottawan sopimukseen aiheutti Puolustusvoimille tarpeen hankkia mm. viuhkapanoksia ja raketinheittimiä. Miinojen myötä menetimme kuitenkin puolustajan tärkeän liittolaisen, miinakauhun. Siksi aikoinaan vaadin hallitusohjelmaan (2015) kirjauksen, jonka mukaan Suomi ylläpitää laaja-alaisesti keskeisiin sotilaallisiin suorituskykyihin liittyvää kansallista teknologista osaamista sekä riittävää huoltovarmuutta ja puolustusteollisuutta.

Sen perusteella valtioneuvoston puolustusselontekoon (2017) kirjattiin seuraava linjaus: ”Jalkaväkimiinojen poistumisen kautta menetettyä pelotevaikutusta korvataan muilla menetelmillä. Puolustusvoimat selvittää kotimaisen puolustusteollisuuden innovaatioiden mahdollisuuksia ja käytettävyyttä.”

Suomessa on nyt muutaman vuoden ajan kehitelty uutta maapuolustuksen asejärjestelmää, joka toisi jalkaväkimiinojen kieltämisen myötä poistunutta alue- ja etenkin pelotevaikutusta takaisin. Kyse on uudentyyppisen, viuhkapanoksia täydentävän, ilmassa räjäytettävän hyppypanoksen (TOC, Take-Off-Canister) kehittämisestä.

Tavoitteena on ollut luoda reserviläisarmeijalle sopiva, paikallispuolustusta tukeva, yksinkertainen, kustannustehokas ja helppokäyttöinen ase. Puolustusvoimat allekirjoitti eilen kotimaisen puolustus-teollisuusyrityksen, Leijona-instituutin, kanssa ns. 0-sarjasopimuksen ensimmäisten hyppypanosten hankinnasta. Seuraavassa vaiheessa panosta testataan monipuolisesti. Jos ja kun testaukset saadaan onnistuneesti päätökseen, voidaan puhua varsinaisesta sotavarusteesta.

Hyppypanosprojekti oli mahdollinen vain tällä hallituskokoonpanolla. Olemme viimeinkin konkreettisen askeleen lähempänä miinakauhun palauttamista. Samalla näen hyppypanokselle vientipotentiaalia.

Upseereilta kouluarvosana 9-

MTV3 uutisoi eilen Upseeriliiton jäsentutkimuksesta, jossa jäsenistö otti kantaa turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Puolustusministerinkin panosta kysyttiin. Sain upseereilta kiitettävän arvosanan 9-, jossa oli selvää nousua edellisestä arvosanasta (7 ½). Perusteluksi upseerit mainitsivat mm. sen, että olen vienyt puolustusvoimien asioita lupaamallani tavalla eteenpäin. Kiitän luottamuksesta!

Tutkimuksesta käy myös ilmi, että kaksikolmasosaa Upseeriliiton jäsenistä kannattaa Nato-jäsenyyttä ja että Nato-optio on haihattelua. Peräti 90 prosentin tuen upseerit antoivat sotilaalliselle yhteistyölle Yhdysvaltojen ja Ruotsin kanssa.

Varusmiehet duuniin?

Suomessa varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain noin 20 000 ja siviilipalveluksen noin 3 000 nuorta. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) virkamiehet ovat julkaisset raportin, jonka mukaan heidän päästämisensä työmarkkinoille asevelvollisuuden suorittamisen sijaan nostaisi työllisyysastetta 0,8 prosentin verran.

TEM laskee varusmiespalvelustaan suorittavat ilmeisesti ns. NEET-nuoriin (Not in Employment, Education or Training) ja siten he sulautuvat tällaisessa tilastoinnissa harhaanjohtavasti keskimääräistä korkeamman syrjäytymisriskin joukkoon. Muutamat lisähavainnot ovatkin paikallaan.

TEM:n arvio perustuu oletukseen, että kaikkien varusmiespalvelustaan suorittavien vaihtoehto olisi työelämä. Kuitenkin nuorten työttömyysaste on keskimääräistä työttömyysastetta korkeampi. Asevelvollisuuttaan suorittavat ovat nuoria ja suhteellisen matalasti koulutettuja, jolloin heidän ansiomahdollisuutensa palkkatyössä olisivat keskimääräistä heikommat. Enemmistö varusmiespalvelustaan suorittavista nuorista ei todennäköisesti olisi työelämässä vaan pikemminkin opiskelijoina, jotka eivät kasvata bruttokansantuotetta samalla tavalla kuin työelämässä olevat.

On totta, että asepalvelus toimii nuorilla opinto- ja työuran keskeyttäjänä. Sen merkitys riippuu kuitenkin ratkaisevasti siitä, millaisessa opinto- tai työuran vaiheessa henkilö on ennen palvelusta. Jos asevelvollisuus lykkää opiskeluja ja työelämään siirtymistä, sillä on pieni tuottavuutta vähentävä vaikutus, joka tosin vähenee ajan myötä.

Ammattiuransa jo löytäneille asepalveluksen välttäminen mahdollistaisi hieman nopeamman kiinnittymisen opintoihin tai työelämään. Toisaalta uransa suhteen epätietoiset edistyvät palveluksen aikana ammatinvalintaprosesseissaan. Heille palvelus mahdollistaa omaa tulevaisuutta koskevan suunnittelun ja tarjoaa harkinta-aikaa ennen tutkintotavoitteeseen tai työuraan sitoutumista.

Asevelvollisuusaikana karttuu myös siviiliuraa edistäviä tietoja ja taitoja ja siten varusmiespalveluksen suorittaminen voi itsessään vaikuttaa varusmiesten myöhempään ansiotasoon. Esimerkiksi ETLA:n tutkimuksen mukaan armeijan käyminen siten, että varusmiesaika on minimiä pidempi, ei pidennä tilastollisesti merkitsevästi henkilön koulutuksesta valmistumista. Lisäksi varusmiespalveluksen menestyksellinen suorittaminen indikoi erittäin voimakkaasti ja positiivisesti tulevaa työmarkkina-asemaa: korkeaa koulutusta, korkeaa työllistymistä ja korkeaa palkkaa.

Olennaisin asia on kuitenkin se, että koska koko Suomen aluetta puolustetaan eikä meillä ole ammattiarmeijaa, on riittävän kokoinen reservi ja sodan ajan joukko välttämätön. Teoreettinen muutaman desimaalin nousu työllisyysasteessa ei ole verrannollinen siihen, että heikentäisimme puolustusratkaisumme – yleisen asevelvollisuuden – perustaa. Onneksi viisas työministeri Jari Lindström on ymmärtänyt tämän.

Varusmiehillä vahva maanpuolustustahto

Viime vuoden lopussa kotiutuneiden varusmiesten loppukyselyssä olivat maanpuolustustahto ja tyytyväisyys esimiehiin edelleen korkealla tasolla. Varusmiehet antoivat maanpuolustustahdolleen arvosanan 4,2 (skaala 1-5). Myös palveluksensa keskeyttämään joutuneiden maanpuolustustahto on hyvällä tasolla (3,7). Parhaimman arvosanan loppukyselyssä saa toiminnastaan kantahenkilökunta (4,3).

Varusmiesten alkukyselyn perusteella lähes kolme neljästä ilmoittaa aloittavansa palveluksen positiivisin ennakko-odotuksin. Lisäksi alokkaiden halu suoriutua hyvin palveluksesta on vahva. Palveluksen päättyessä varusmiehillä on paljon myönteisiä kokemuksia ja tyytyväisyys armeija-aikaan kokonaisuudessaan on korkealla tasolla. Arvosanaksi on annettu 4,2.

Puolustusvoimat on panostanut erityisesti kouluttajien ja varusmiesjohtajien koulutukseen. Se on näkynyt palautekyselyissä esimiesten arvostuksen nousuna. Parhaillaan Puolustusvoimissa on käynnissä laaja koulutustoimialan kehittämisohjelma, Koulutus 2020. Osana uudistusta kokeillaan sekä uusimuotoista liikuntakoulutusta (“Taistelijan keho”) että psyykkisen, eettisen ja sosiaalisen toimintakyvyn koulutusta (”Taistelijan mieli”).

Ydinajatuksena on yhdistää toimintakykykoulutus osaksi kaikkea sotilaskoulutusta. Ilman toimintakykyä ei osaaminen johda haluttuun lopputulokseen, etenkään kuormittavissa tilanteissa.

Puolustusvoimissa on tehty asioita oikein. Samalla nähdään, että nuoret kokevat Suomen voimakkaasti yhä puolustamisen arvoisena. Veteraanien perintöä jatkavat, kansalaisvelvollisuuttaan suorittavat varusmiehet ansaitsevat siitä kiitoksen.

Kenraali Adolf Ehrnroothin kuolemattomin sanoin: ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.”

Eduskunnan on ryhdistäydyttävä

Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok) päätti perustuslakibloggaajien tviitteihin perustuen lähettää siviili- ja sotilastiedustelua koskevat mietinnöt takaisin valmisteluun puolustus- ja hallintovaliokuntaan ja uudestaan lausunnolle perustuslakivaliokuntaan.

Mietintöjen palauttaminen eduskunnan suuresta salista takaisin valiokuntakäsittelyyn ei ole aivan tavallista. Tviittien perusteella tehtynä se on ainutlaatuista.

Eduskunta on tehnyt poikkeuksellisen perusteellista työtä tiedustelulakien kanssa. Kaikista eduskuntapuolueista koostuva parlamentaarinen ryhmä on seurannut lakien etenemistä ja myös vaikuttanut niiden sisältöön. Ministeriöiden virkamiehet ovat tehneet uutterasti laadukasta työtä ja erikoisvaliokunnat ovat laajaa asiantuntijajoukkoa kuullen tehneet perusteellista valmistelua, perustuslakivaliokunnan kannat pieteetillä huomioiden.

Mutta mikään ei riitä. Perustuslakitalebanit verhoavat omat ideologiset tavoitteensa asiantuntijuuden valekaapuun ja pyrkivät sosiaalisen median välityksellä painostamaan kansanvaltaisesti valittua eduskuntaa. Ja eduskunta taipui huolimatta siitä, että nämä laintulkitsijat olivat olleet jo useaan otteeseen kuultavina eduskunnassa (palkkiona 670 – 1 340 euroa per lausunto), mutta ilmeisesti kaikkea heidän sanomaansa ei otettu sataprosenttisesti huomioon, koska ulkoparlamentaariset keinot piti ottaa käyttöön. Tai sitten he eivät edes halua Suomen ja suomalaisten turvallisuutta edesauttavaa lainsäädäntöä.

Aivan oma lukunsa on perustuslakiasiantuntijana esiintyvä professori Martin Scheinin, entinen Suomen kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen. Tunnettu myös Turun akateemisesta sosialistiseurasta, jonka ideologiana oli marxismi-leninismi. Vuonna 1972 seura ylitti uutiskynnyksen vaalimainoksessaan, jossa sosialistista Suomea tavoittelevassa julisteessa oli punaiseksi värjäytyvä Suomen lippu. Länsimaiden ihmisoikeudet eivät siinä ideologiassa paljoa painaneet.

”Rauhanideologiaansa” ajaakseen Scheinin lähetti jo syyskuussa 2017 avoimen kirjeen sdp:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja rkp:n eduskuntaryhmille. Hän esitti parhaana vaihtoehtona tiedustelulakien tarkoituksen tosiasiallista vesittämistä, mutta myös jopa tiedustelulakien täydellistä torjumista oppositiopuolueitten määrävähemmistöasemaa hyväksikäyttäen.

Marraskuussa 2018 Scheinin totesi, että eduskunta tulisi tiedustelulakien käsittelyssä tietoisesti tekemään perustuslainvastaisia ratkaisuja. Lisäksi hän huomautti kriittisesti, että puhemies Risikko sisäministerinä esitteli siviilitiedustelulait eduskunnalle. Eräänlaista painostusta tämäkin.

Talebanit ovat saaneet tahtonsa läpi kansanvallasta piittaamatta. Nyt eduskunnan on ryhdistäydyttävä arvostamaan omaa työtään ja sen kansanvaltaista pohjaa. Totalitäärisen neuvostoyhteiskunnan ihailijoiden tviiteillä ei voi jatkossa olla merkitystä demokraattisen Suomen kansanedustuslaitoksessa.

Syytön kunnes toisin todistetaan

Kansallisarkisto on julkistanut valtioneuvoston kanslian tilaaman selvityksen suomalaisten SS-vapaaehtoisten mahdollisuudesta osallistua juutalaisten, siviilien ja sotavankien surmaamiseen vuosina 1941-1943 Ukrainassa ja Kaukasuksella. Aikaamme kuvaavasti selvitys julkaistiin vain englanniksi. Suomeksi ja ruotsiksi ilmestyi vain lyhyet tiivistelmät.

Historiantutkijana olen toki tyytyväinen, että historiaa tutkitaan. Kaikessa tutkimuksessa on luonnollisesti pitäydyttävä todistusvoimaisissa lähteissä ja pyrittävä objektiivisuuteen.

Suomalaiset SS-vapaaehtoiset olivat muista kansallisuuksista poiketen valtion lähettämiä. Muut kansallisuudet koostuivat yksilöperustein rekrytoiduista sotilaista. Suomalaisilla oli vilpitön halu palvella Saksan asevoimissa Wehrmachtissa, jääkäriliikkeen tapaan, mutta Saksan valtiojohdon päätöksellä suomalaisvapaaehtoiset liitettiin pataljoonana osaksi Waffen-SS:n Wiking-divisioonaa. Kaikkiaan suomalaisia oli 1 408. Tätä nykyä suomalaisia SS-vapaaehtoisia on elossa enää kahdeksan.

Nyt julkaistussa selvityksessä suomalaisista SS-vapaaehtoisista ei käsitykseni mukaan esitetä yhtään uutta todistetta, että suomalaiset olisivat syyllistyneet sotarikoksiin taikka osallistuneet juutalaisvainoihin. Siksi pidän epäoikeudenmukaisena, että heidän päälleen heitetään epäilyksen varjo ilman todisteita.

Professori Timo Vihavainen ruoti asiaa omassa blogissaan perusteellisesti. Hän kiteyttää tutkimuksen tuloksen niin ”ettei voida osoittaa yhtään konkreettista tapausta, joissa nimenomaan suomalaiset olisivat toimineet kansainvälisen oikeuden vastaisissa, natsi-ideologian mukaisissa tuhoamistehtävissä”. Voiko tuota enää selvemmin ilmaista.

Oikeusjärjestelmässä noudatetaan sitä periaatetta, että syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan. Mielestäni tämä sopii myös historiantutkimukseen.