Jalkaväkimiinat vielä kerran

Hallitus on tänään päättänyt liittää Suomen Ottawan sopimukseen. Eduskunta saa syksyllä käsiteltäväkseen sopimuksen ratifioinnin. Näin tämä vuosia vatvottu asia, Suomen liittyminen kansainväliseen jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen, ponnahtaa vielä kerran julkisuuteen.

Sopimuksen vahvistamisen jälkeen Suomi sitoutuu tuhoamaan miinavarastonsa neljän vuoden sisällä. Näin nämä monelle varusmiespalveluksensa suorittaneelle suomalaiselle tutut putki- ja sakaramiinat siirtyisivät historiaan vuonna 2016.

Vaikka junan voikin perustellusti katsoa menneen jo, en puolustusvaliokunnan puheenjohtajana voi tätä asiaa pureksimatta niellä. Ottawan sopimukseen sitoutuminen oli poliittinen päätös, joka on sekä sotilaallisesti että taloudellisesti mieletön.

MIINAT EIVÄT OLE HYÖKKÄYSASEITA

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Meillä on pitkät rajat, mutta vähän puolustajia.

Miinat eivät ole hyökkäysaseita. Niiden käytöllä säästetään omia sotilaita ja aiheutetaan hyökkääjälle tappioita. Lisäksi miinojen psykologinen pelotevaikutus hyökkääjään on huomattava.

Rauhan aikana miinat ovat visusti puolustusvoimien varastoissa eivätkä aiheuta ongelmia kenellekään. Suomessa miinoja on aina käytetty erittäin vastuullisesti. Miinoitteet koulutetaan tekemään tarkkojen miinakarttojen mukaisesti.

KORVAAMINEN EI OLE TÄYDELLISESTI MAHDOLLISTA

Teknisesti yksinkertaisena jalkaväkimiina on kustannustehokas. Sen korvaaminen maksaa varovaisestikin arvioiden satoja miljoonia euroja eikä ole edes täydellisesti mahdollista. Maavoimat menettävät miinakiellon myötä väistämättä osan suorituskyvystään. Esimerkiksi panssarimiinojen ja omien joukkojen suojaaminen vaikeutuu.

Sitä paitsi maailmalla paine korvaavien järjestelmien – kuten rypäleaseiden – kieltämiseen kasvaa. Kun kieltojunan kyytiin hyppää, ei siitä niin vaan pois pääsekään.

Miinakieltoasiassa on etenkin tasavallan presidentti Tarja Halonen ottanut voimakkaasti kantaa. Olen ymmärtänyt ylipäällikön kannan olevan, että Suomen tulee luopua miinoista, jotta olisimme solidaarisia niitä maita kohtaan, joissa miinoja on holtittomasti kylvetty siviilien kiusaksi.

Presidentti-ylipäällikköämme myötäilevät tahot väittävät, että miinat aiheuttavat Suomen ulkoiselle kuvalle vahinkoa. Tästä ei ole todisteita. Päinvastoin maamme tunnetaan merkittävänä humanitäärisen miinanraivaustyön tekijänä kehitysmaissa. Tätä hyvää työtä on syytä jatkaa.

OTTAWAN SOPIMUS ON STRATEGINEN VIRHE

Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen. Ei myöskään niin ikään maailman suurimpiin miinantuottajamaihin lukeutuvat Yhdysvallat, Kiina, Intia tai Pakistan. EU-maista Puola ei ole vielä sopimusta ratifioinut.

Vielä on mahdollista ottaa järki käteen. Vielä on mahdollista jättää sopimus ratifioimatta. Se tosin vaatisi päättäjiltä ryhdikkyyttä, aitoa vastuunkantoa oman maan puolustuksesta ja samalla myös valtiontaloudesta, että en usko sellaista riittävästi löytyvän.

Toivon toki olevani väärässä, sillä Ottawan sopimukseen liittyminen on strateginen virhe, joka osaltaan nakertaa muutoinkin kaventuvia edellytyksiämme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen.

Ottawan sopimukseen ei pidä liittyä

Hallitus on tänään päättänyt liittää Suomen Ottawan sopimukseen. Kyseessä on vuosia vatvottu poliittinen päätös, joka on sekä sotilaallisesti että taloudellisesti mieletön.

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Meillä on pitkät rajat, mutta vähän puolustajia. Miinat eivät ole hyökkäysaseita. Niiden käytöllä säästetään omia sotilaita ja aiheutetaan hyökkääjälle tappioita. Rauhan aikana miinat ovat varastoissa eivätkä aiheuta ongelmia kenellekään.

Teknisesti yksinkertaisena jalkaväkimiina on kustannustehokas. Sen korvaaminen on kallista eikä ole edes täydellisesti mahdollista. Maavoimat menettävät miinakiellon myötä väistämättä osan suorituskyvystään.

Sitä paitsi maailmalla paine korvaavien järjestelmien – kuten rypäleaseiden – kieltämiseen kasvaa. Kun kieltojunan kyytiin hyppää, ei siitä niin vaan pois pääsekään.

Miinakieltoasiassa on etenkin tasavallan presidentti Halonen ottanut voimakkaasti kantaa. Olen ymmärtänyt ylipäällikön kannan olevan, että Suomen tulee luopua miinoista, jotta olisimme solidaarisia niitä maita kohtaan, joissa miinoja on holtittomasti kylvetty siviilien kiusaksi.

Presidentti-ylipäällikköämme myötäilevät tahot väittävät, että miinat aiheuttavat Suomen ulkoiselle kuvalle vahinkoa. Tästä ei ole todisteita. Päinvastoin maamme tunnetaan merkittävänä humanitäärisen miinanraivaustyön tekijänä kehitysmaissa.

Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen. Ei myöskään niin ikään maailman suurimpiin miinantuottajamaihin lukeutuvat Yhdysvallat, Kiina, Intia tai Pakistan.

Vielä on mahdollista jättää sopimus ratifioimatta. Ottawan sopimukseen liittyminen on strateginen virhe, joka osaltaan nakertaa muutoinkin kaventuvia edellytyksiämme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen.

(Tiedote medialle 11.8.2011. Palaan asiaan vielä yksityiskohtaisemmassa kirjoituksessa!)

Wallin & Nato: tarkoitus pyhittää keinot?

Puolustusvoimiin kohdistuvat suhteettoman suuret, hallitusohjelmaan kirjatut 200 miljoonan euron säästöt ovat kirvoittaneet puolustusministeri Stefan Wallinin (rkp) ennustamaan seurauksia. Hän tulkitsee Salon seudun Sanomille eilen 9. elokuuta antamassaan haastattelussa, että leikkaukset lisäävät perusteita Nato-jäsenyyden puolesta. Näin Wallin:

– Jos jatkuvat säästöt vähentävät puolustuskykyämme, meille syntyy vähitellen turvallisuusvaje. Se on täytettävä muulla tavoin. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikki lisäsäästöt lisäävät syitä liittyä Natoon.

Wallin vahvisti oloissamme poikkeuksellisen suorasukaisen lausuntonsa samana päivänä myös STT:lle ja puhuipa tänään samaan tyyliin myös MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Sanotaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Näin näemmä tässäkin tapauksessa.

Epäilen, että Kataisen hallituksen porvaripuolueiden (kok, rkp ja kd) sekä vihreiden yksimielisen puolustusmenoleikkauslinjan piilotavoitteena oli juuri Nato-jäsenyys. Vasemmistopuolueet (sdp ja vas) tietenkin kannattivat pitkän linjansa mukaisesti leikkauksia, mutta todellisuudessa heitä vietiin kuin litran mittaa. Tätä toitotin jo eduskunnan täysistunnossa 28. kesäkuuta, kun hallitusohjelma oli käsittelyssä.

Olen edelleen sitä mieltä, että jos Nato-jäsenyys on tämän puolustusvoimien kohtuuttoman kurjistamislinjan takana, on se vastuutonta politikointia kansakunnan turvallisuudella. Niin ikään edelleen toivon, ettemme tulevaisuudessa joudu puhumaan tämän väärän politiikan seurauksena talvisodan malli Cajanderin tapaan malli Kataisesta.

Wallinin lausunnosta on syytä todeta siihen sisältyvä ristiriitaisuus. Yleensä puolustusmenojen on laskettu kasvavan liittoutumisen myötä, sillä erilaiset velvoitteet lisääntyvät. Edellyttäen tietenkin, että oman maan puolustuksesta halutaan jatkossakin huolehtia.

Joka tapauksessa hallitus on kohtuuttomalla leikkauslinjallaan nakertamassa mahdollisuuksiamme itsenäiseen uskottavaan puolustukseen. Se on yksi virhe muiden perään: syksyllä on edessä vastaavanlainen, kun vuosia vatvottu Ottawan jalkaväkimiinasopimus ratifioidaan. Palaan aiheeseen myöhemmin.

Puolustusministeri Wallinin avomielisyydestä on kuitenkin annettava tunnustus. Nato ei ainakaan ole hänelle mikään mörkö. Ei se sitä ole minullekaan; en vaan usko nyky-Natoon Suomen maanpuolustuksen kivijalkana.

Uskon, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikka nousee keskeiseksi aiheeksi tulevissa presidentinvaaleissa. Ehdokkaista ymmärtääkseni Sauli Niinistö on Nato-mies, samoin Pekka Haavisto. Todennäköisistä ehdokkaista Naton kannalla on myös Paavo Lipponen. Sen sijaan Timo Soini on valmis pitämään Suomen puolustusvoimien puolta.

Yliopistojen vastinrahoituksen oikeudenmukaisuus

KIRJALLINEN KYSYMYS

Yliopistojen vastinrahoituksen oikeudenmukaisuus

Eduskunnan puhemiehelle

Vuoden 2010 alusta astui voimaan yliopistouudistus. Yhtenä osana uudistusta yliopistot voivat nyt saada valtiolta vastinrahaa: yliopistot saavat valtiolta 2,5-kertaisena sen summan, jonka ne onnistuvat keräämään yksityisiltä lahjoittajilta. Lahjoituksilla kartutetaan peruspääomaa, ja yliopistot voivat käyttää peruspääoman tuottoja toimintaansa. Vastinraha annetaan yliopistoille varsinaisen valtionrahoituksen lisäksi.

Valtioneuvosto jakoi 10. maaliskuuta 2011 vastinrahaa ensimmäisen kerran julkisoikeudellisille yliopistoille yhteensä 175 miljoonaa euroa. Kaksi ruotsinkielistä yliopistoa, Åbo Akademi ja Svenska handelshögskolan, saivat valtiolta yhteensä 60 miljoonaa euroa eli 34 prosenttia jaetun vastinrahoituksen kokonaissummasta. Vastinrahoitusta opiskelijaa kohden sai ylivoimaisesti eniten Svenska handelshögskolan, jolle maksettiin 13 700 euroa opiskelijaa kohden. Toiseksi eniten opiskelijaa kohden sai Åbo Akademi, 4 500 euroa.

Ruotsinkieliseen yliopisto-opetukseen on tunnetusti varattu aloituspaikkoja yli väestöosuuden. Yliopistokoulutus ei kohtele Suomessa kieliryhmiä tasapuolisesti. Vastinrahoituksen jakautuminen näyttää kärjistävän kieliryhmien epätasa-arvoa entisestään.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko valtioneuvosto tietoinen yliopistojen vastinrahoituksen epäsuhtaisesta jakaantumisesta suomen- ja ruotsinkielisten yliopistojen kesken ja mitä se aikoo tehdä tämän koulutuksellisen tasa-arvo-ongelman ratkaisemiseksi?

Helsingissä 8 päivänä elokuuta 2011

Jussi Niinistö /ps

Tasapuolista mediakohtelua?

Tiedotusvälineiden yhtenä vakiintuneena toimintatapana on jo pidempään ollut vaatia Perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia irtisanoutumaan milloin mistäkin – nyt vihapuheista. Soini vastasi syytöksiin eilen Ylen TV-ohjelmassa: maahanmuuttokritiikki ei ole automaattisesti vihapuhetta.

Lepsua maahanmuuttopolitiikkaa niin kuin mitä tahansa muutakin huonosti hoidettua politiikan osa-aluetta saa jatkossakin kritisoida. Perussuomalaiset pyrkivät tekemään sen rakentavassa hengessä: ehdotukseemme sisältyy korjausesitys parempaan. Väkivallalla uhkailua emme hyväksy.

Väitän, että Soinin kohtelu mediassa tai Perussuomalaisten yleensä ei ole ollut tasapuolista. Meitä saa toki höykyttää, jos aihetta on, mutta median pitää vastaavasti höykyttää myös vanhojen puolueiden poliitikkoja.

Eräät suomalaispoliitikot ovat käyttäneet Norjan murhenäytelmää keppihevosenaan Perussuomalaisia vastaan. Se on vastenmielistä. Norjassa tällaista politikointia ei käsittääkseni ole esiintynyt.

Esimerkiksi Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki vaati näyttävästi uutisoidussa blogikannanotossaan 26. heinäkuuta tiukkaa puuttumista vihapuheeseen:

“Ei riitä, että pahoitellaan tapahtunutta. Nyt pitää jyrkästi irtisanoutua vihapuheista. Hiljaisuus on hyväksyntää.”

Miksi Arhinmäeltä ei kysytä hänen omista puheistaan? Eikö Aamulehdessä eilen julkaistu juttu ole tavoittanut muita medioita vai mistä on kyse?

Luulisi valtakunnallisenkin median edustajia kiinnostavan väite, että nykyinen ministeri ja puoluejohtaja on tiettävästi ollut jalkapallokatsomossa mukana huutamassa pöyristyttävää ihmisvihaa tihkuvia huutoja. Poliisikin on ihminen, ministeri Arhinmäki!

Väitän, että jos Paavo Arhinmäki olisikin Perussuomalaisten varavaltuutettu jostain pienestä kunnasta, olisi nämä vihahuudot uutisoitu näyttävästi ja Timo Soinia olisi vaadittu vastuuseen.

Ja onhan Arhinmäki toki muutakin huudellut vuosien varrella.

Turvaa vapaa Suomi