Avainsana-arkisto: jatkosota

Suojeluskuntalainen-patsas Kokkolaan

Vapaussotien Keski-Pohjanmaan Perinneyhdistys kutsui minut juhlapuhujaksi Kokkolaan 28. kesäkuuta. Tilaisuudessa vihittiin juhlallisin menoin suojeluskuntatalo Vartiolinnan pihalle taiteilijaprofessori Pekka Jylhän Suojeluskuntalainen-patsas vuonna 2008 paljastetun Lotta-patsaan viereen.

Erityisen mukava oli tulla Keski-Pohjanmaalle, kun Kannuksen kaupunginvaltuusto oli hiljattain valinnut minut uudeksi kaupunginjohtajakseen 1.10.2020 lukien! Vastaanotto on ollut kautta linjan lämmin.

Ohessa ote puheestani, joka käsitteli suojeluskuntajärjestön merkitystä Suomen maanpuolustukselle ja maanpuolustustahdolle. Koko juhlasta aikanaan laajemmin Vapaussoturi-lehdessä.

Suomen suojeluskuntajärjestöllä ei ollut ulkomaista esikuvaa. Järjestö syntyi ja kehittyi suomalaisista lähtökohdista. Suurimmillaan siihen kuului sotien alla yli 120 000 varsinaista jäsentä ja noin 30 000 suojeluskuntapoikaa. Lottajärjestöön kuului noin 150 000 toimivaa jäsentä ja lähes 40 000 pikkulottaa. Näiden järjestöjen yli 340 000 jäsentä muodostivat Suomen kaikkien aikojen suurimman kansalaisjärjestön.

Mainittakoon vielä, että sotavuosina sotilaspoikien, joita aiemmin suojeluskuntapojiksi kutsuttiin, lukumäärä yli kaksinkertaistui 70 000:een.

Juhlapaikalle oli saapunut myös pari sotiemme veteraania. Oikimmaisena sotilaspoikana palvellut Timo Siukosaari, Vapaussodan Perinneliiton kunnisapuheenjohtaja.

Sarkatakkien – kuten suojeluskuntalaisia vormunsa perusteella kutsuttiin – sotilaskoulutuksesta vastasivat pääsääntöisesti aktiiviupseerit. Kolmisensataa luutnanttia, kapteenia tai majuria vastasi käytännön koulutustyöstä. Keskimäärin suojeluskuntalainen sai ennen talvisotaa sotilaskoulutusta kymmenisen päivää, mikä oli tehokas lisä silloinkin riittämättömiin reserviläisten kertausharjoituksiin.

Eikä pidä unohtaa suojeluskuntajärjestön kautta maan tapahtunutta monipuolista vaikutusta urheiluun, mainittakoon vain kansallispelimme pesäpallon läpimurto nimenomaan suojeluskuntien kautta.

Kulttuurin saralla suojeluskuntatalot olivat usein paikkakuntiensa sosiaalisen elämän keskuksia, aikansa monitoimitaloja – yhtenä esimerkkinä Kokkolan Vartiolinna.

Suojeluskuntalaispatsaan tehnyt taiteilijaprofessori Pekka Jylhä. Patsas on valettu pronssista, joten se tulee aikanaan tummumaan viereisen lottapatsaan tavoin.

Susitaival tulee taas!

“Pääsy ilman erikoislupaa kielletty”, lukee everstiluutnantti Paavo Susitaivpaleen takana olevassa tolpassa. JR  29:n komentaja miehineen ei kuitenkaan hankkinut erikoislupaa vallatessaan Värtsilän takaisin Karjalan Armeijan yleishyökkäyksen toisena päivänä 11.7.1941. – SA-kuva..

Muistan elävästi everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen puuskahduksen, kun neljännesvuosisata sitten kerroin suun­nitte­levani hänestä elämäkertaa: “Koko elämäker­ta, ai hitto, se on suurtöinen!”

Ystävällisesti hankkeeseeni suhtautunut vanha aktivisti oli luonnolli­sesti oikeas­sa, mutta päätöstäni en joutunut katu­maan. Susitaipaleen vaiheet olivat tutkimi­sen arvoi­set. Ehtihän hän laaja-alaisen ja harvinai­sen pitkän, liki vuosisa­dan mittai­sen elämän­kaarensa (1896-1993) aikana olla mones­sa mukana: jääkä­riliikkees­sä, johtotehtävissä kolmessa sodassa, tunnet­tu­na IKL-poliitikkona ja vieläpä tuotte­li­aana kirjai­li­jana sekä toisinajattelijana.

Monena mies eläessään ‒ ja todellinen Suomen nykyhistorian viimeinen mohikaani: viimeinen elossa ollut aktivisti, jääkärivärväri, vapaussodan komppanianpäällikkö, suojeluskuntapiirin piiripäällikkö, Mäntsälän kapinan johtohahmo, IKL:n kansanedustaja, talvisodan rintama- ja jatkosodan rykmentinkomentaja.

Toteutin elämäkerran väitöskirjan muodossa. Se julkaistiin Suomen Historiallisen seuran Bibliotheca Historica -sarjassa 1998 ja on ollut jo pitkään loppuunmyyty. Kun puolustusministerin pestini päättyi, vapautui kirjallisille harrastuksille aikaa. Entisen erityisavustajani, nykyisen antikvaarin Petteri Leinon kannustuksesta päätin tehdä kirjasta uudistetun painoksen. Tekstiä olen uudistanut luettavammaksi. Kuvitusta olen lisännyt paljon. Väitöskirjani painamisen jälkeen löytyneitä uusia lähteitä ja ilmestynyttä kirjallisuutta olen myös pyrkinyt ottamaan huomioon.

Vox populi, vox dei. Paavo Susitaival oli populisti. Hän ei ehtinyt nähdä väitöskirjaani, mutta arvatenkin olisi arvostanut sitä. Toisaalta hän olisi epäilemättä toivonut kirjasta kansanpainosta. Nyt on sen aika. Kirja tullee ulos ensi talvena.