Avainsana-arkisto: osuuskauppa

Kiitos äänestäjille!

Osuuskauppavaalit on käyty. Kiitos tuesta kaikille HOK-Elannon vaaleissa minua äänestäneille – 469 ääntä on  paljon näiden vaalien ensikertalaiselle!

Edustajistoon valittiin 60 ehdokasta. Äänimääräni on sijalla 32. En kuitenkaan tullut valituksi edustajistoon, koska vaalitapa suosii vaaliliittoja. Niitä sinisillä ei ollut. Vaan tulipahan näytettyä lippua suomalaisen lähiruoan puolesta.

“Näin toimii osuuskauppaväki”

Otsikon sanontaa kuulee enää harvoin. Se oli kuitenkin sotien välisen ajan Suomessa varsin yleinen. Se kuvasi osuuskauppaliikkeen edistyksellisyyttä, ylpeyttä omasta osaamisesta ja terveen järjen käytöstä. Osuusmyymälät olivat avaria ja valoisia, henkilökunta koulututettua.

Tämä hauska sanonta pompsahti mieleeni, kun lupauduin ehdolle osuuskauppaliikkeen vaaleissa. Olen maksanut osuusmaksuni ja kantanut S-etukorttia lompakossani ties kuinka kauan, mutta en ole aiemmin ollut ehdolla HOK-Elannon vaaleissa.

Ensimmäistä kertaa osuuskauppavaaleissa mukana on myös Sininen tulevaisuus. Ehdokaslistamme nimenä on “Siniset – suomalaisen lähiruoan puolesta”

Haluamme paitsi edistää suomalaista lähiruokaa, myös alentaa arjen kulutustuotteiden hintoja ja vähentää ruokahävikkiä. Ne ovat sangen edistykselliset ja rationaaliset tavoitteet. Toivon pääseväni niiden puolesta vaikuttamaan, jotta niin toimisi osuuskauppaväki!

HOK-Elannon edustajiston vaalit järjestetään 26.3.-6.4.2020. Lisätietoa löytyy HOK-Elannon kotisivuilta.