Avainsana-arkisto: puolustuspolitiikka

Voimamme piilee reservissä

Puhuin 216. maanpuolustuskurssin avajaisissa mm. Suomen ja koko Euroopan turvallisuustilanteesta, sitä uhkaavista tekijöistä ja kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksista tulevia kriisejä silmälläpitäen.

Euroopan turvallisuuskehityksessä on parin viime vuoden aikana otettu takapakkia. Suomen puolustuksen osalta tilanne näyttää silti vielä kohtuullisen hyvältä. Puolustuksemme perusteet ovat kunnossa, eikä meihin kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa.

Rajat sisäisten ja ulkoisten uhkien ja EU-jäsenyyden myötä myös kansallisten ja monikansallisten uhkien välillä ovat hämärtymässä. Selkeä osoitus tästä saatiin, kun terroristijärjestö ISIS toteutti raakalaismaisen iskujen sarjan Pariisissa ja sen esikaupungissa. Iskut tehtiin Ranskassa, mutta ne kohdistuivat koko Eurooppaa ja yhteistä arvomaailmaamme vastaan. Vaikka kyse oli terroriteosta, oli sillä − tai oikeammin iskuja seuranneilla reaktioilla − huomattavaa merkitystä myös maanpuolustuksemme kannalta. Pariisin iskujen seurauksena Ranska vetosi Euroopan Unionin keskinäisen avunannon lausekkeeseen ja pyysi muilta jäsenmailta apua taistelussa ISIS-barbaareja vastaan.

Keskinäisen avunannon lauseke on meille suomalaisille merkityksellisempi kuin monelle muulle EU-maalle, sillä sotilaallisesti liittoutumattomana maana meillä ei ole sotilaallisia turvatakuita. Ensihavainnot lausekkeen toimivuudesta ovat rohkaisevia. Kaikki EU-jäsenmaat olivat yksimielisiä hyväksyessään Ranskan avunpyynnön. Useat maat ovatkin jo antaneet tukeaan taistelussa ISIS:iä vastaan. Nyt näemme, miten pitkälle solidaarisuus kantaa. Lopullisten johtopäätösten kohdalla on kuitenkin syytä muistaa vanha totuus − apua saa, kuului liittoumaan tai ei, jos siitä on hyötyä myös avun antajalle.

Suomen Ranskalle antama apu koostuu kolmesta kokonaisuudesta: tuemme Ranskaa antamalla sille käyttöön alun perin Suomelle varattuja strategisen lentokuljetuspoolin lentotunteja, vahvistamme osallistumistamme kriisinhallintaoperaatioissa Malissa ja Libanonissa, ja jatkamme sekä vahvistamme Irakissa käynnissä olevaa koulutusoperaatiota, jossa koulutamme sikäläisiä Peshmerga-taistelijoita ISIS:in vastaiseen taisteluun. Kaikki nämä toimet voimme toteuttaa jo nykyisen kriisinhallintaa koskevan lainsäädännön puitteissa. Suoran sotilaallisen avun osalta tilanne olisi kuitenkin ollut toinen, sillä vielä tällä hetkellä kansallinen lainsäädäntömme estää meitä antamasta suoraa sotilaallista tukea. Asiaan on kuitenkin tulossa korjaus: säädösvalmistelu kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevan erillislain luomiseksi on loppusuoralla. Uuden lain myötä mahdollisuutemme sotilaallisen avun antamiseen monipuolistuvat, ja mikä tärkeintä, se mahdollistaa myös avun vastaanottamisen − jos sitä joskus itse tarvitsemme.

On hyvä, että kansainväliseen apuun liittyviä esteitä saadaan viimein poistettua. Pelkän ulkoisen avun varaan emme kuitenkaan voi laskea, vaan tärkeintä on huolehtia oman maanpuolustuksemme toimintakyvystä. Onneksi myös oman puolustusvalmiutemme saralla voidaan saada aikaan merkittävää parannusta lainsäädäntöä tarkistamalla. Esimerkkinä otettakoon kertausharjoituksiin liittyvät aikarajat, jotka nykyajan uhkakuvia ajatellen ovat varsin pitkät – kertausharjoituskutsut reserviläisille on lähetettävä viimeistään kolme kuukautta ennen harjoituksen alkua. Olen käynnistänyt säädöshankkeen, jonka tavoitteena on näiden aikarajojen poistaminen silloin, kun reserviläiset kutsutaan kertausharjoituksiin valmiuden kohottamistarkoituksessa. Muutos parantaisi puolustusvoimien mahdollisuuksia hyödyntää reserviä osana valmiuden säätelyä.

Jotta totuus ei unohdu: Puolustusvoimien palkattu henkilöstö ja palveluksessa valmiiksi jo olevat asevelvolliset − varusmiehet − ovat se resurssi, joka meillä on välittömästi käytettävissä valmiuden säätelyyn. Todellinen voima piilee kuitenkin osaavassa, hyvin varustetussa reservissämme. Sen käytettävyyden helpottaminen on kustannusneutraali tapa parantaa maanpuolustusvalmiuttamme.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa puolustusministeriön sivuilla.

Huomenta Suomen haastattelussa nousi esiin puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa.
 

Tuomiojalle asedirektiivistä

Kansanedustaja Erkki Tuomioja kritisoi 20.12.2015 blogissaan niin eduskunnan valiokuntien, puolustushallinnon kuin reserviläisjärjestöjen kantoja EU:n asedirektiiviin. Käytännössä Tuomioja kyseenalaisti Suomen vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkityksen. Kirjoituksen useista suoranaisista virheellisyyksistä johtuen katson tarpeelliseksi esittää muutaman kommentin.

Tuomioja esittää, että missään muussa EU-maassa kuin Suomessa ei direktiiviä olisi nähty uhkana kansallisille intresseille. Väite ei pidä paikkaansa. Direktiiviä valmisteltaessa ovat useat maat – kuten Saksa, Iso-Britannia ja Ranska – halunneet mahdollisuuden antaa tietyin syin lupia direktiivin mahdollisesti kieltämiin aseisiin. Direktiiviä valmistellaan parhaillaan Eurooppa-neuvoston yleisten kysymysten työryhmässä, jonka viime kokouksessa lähes kaikki puheenvuoron käyttäneet maat halusivat siihen kansallisia poikkeuksia.

Tuomioja pitää riskinä, että puoliautomaattiase ”päätyy jonain päivänä jonkun supisuomalaisen breivikin käsiin tuhoisin seurauksin”. Tämänkaltainen pohdinta, jossa edes mutkan kautta verrataan reserviläisaseiden vastuullisia käyttäjiä massamurhaaja Breivikiin, on ala-arvoinen.

Tuomiojan mielestä direktiivi ei vaikuta Suomen puolustusjärjestelmään ja hän viittaa blogissaan poliisihallituksen pääesikunnalta pyytämään lausuntoon vuonna 2011. Kyseisessä pääesikunnan lausunnossa todetaan yksiselitteisesti, että reserviläisjärjestöissä harjoitettava ampumaurheilu tukee ampumataidon, taisteluteknisten valmiuksien ja aseenhallinnan ylläpitämistä.

Tuomioja pelkää ”suojeluskuntalaitoksen” uudelleen herättämistä ja siihen liittyvän ” kyseenalaisen kotivarustelun tuomista Suomeen”. Maahamme ei olla tuomassa minkäänlaista uutta kotivarustelua vaan pyrkimys on ainoastaan säilyttää puolustuskyvyllemme tärkeän vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintakyky. Jokaisen reserviläisen asehankintaa edeltää Suomessa nyt ja tulevaisuudessa tarkan lupamenettelyn kautta tapahtuva poliisiviranomaisen harkinta.

Todetessaan, että ”meillä siis ei ole yksityistä toimintaa, joka sellaisenaan tukisi suorituskykyjen muodostusta” Tuomioja unohtaa, että Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) järjestämä koulutus on lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta perustuvaa, hallituksen nimittämän neuvottelukunnan ohjaamaa toimintaa, joka konkreettisesti tukee reservin sodan ajan suorituskykyjen kehittämistä ja ylläpitämistä.

MPK:lle suunnitellaan lisäksi huomattavasti nykyistäkin vastuullisempaa roolia paikallisjoukkojen kouluttamisessa. Kyseessä olisi mm. taistelu-, suojaus- ja valvontatehtäviin liittyvä koulutus.

Väittäessään sitoutuneiden vapaaehtoisten määräksi enintään noin 7 000 sekä MPK:n koulutuksen koskevan 47 000 henkilön sijasta 47 000 vuorokautta on Tuomioja jälleen väärässä. MPK järjesti vuonna 2014 koulutusta noin 47 000 osallistujalle yhteensä yli 80 000 koulutusvuorokautta. Tästä määrästä noin 1/3 oli Puolustusvoimien tilaamaa sotilaallista koulutusta, 1/3 sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta ja 1/3 varautumis- ja turvallisuuskoulutusta.

Vaikka arvostus maamme vapaaehtoista maanpuolustustyötä kohtaan olisi kuinka rajallista, soisi entisellä ministerillä sentään faktojen olevan kohdallaan.

Kantahenkilökunta ja keskinäisen avunannon velvoite

Olin Ylen aamu-tv:ssä keskustelemassa puolustuspolitiikkaa. Esille nousi EU:n Lissabonin sopimuksessa hyväksytty keskinäisen avunannon velvoite, johon Ranska hiljattain vetosi Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Nyt pääsemme katsomaan, mitä tämä velvoite käytännössä tarkoittaa.

Suomen puolustusvoimien kantahenkilökunnan osallistuminen kriisinhallintaan on vapaaehtoista, ja näkisin, että se saa jatkossakin olla. Kun palvelussuhteen ehdot ovat kohdallaan, halukkaita kyllä riittää. EU:n keskinäisen avunannon velvoitteen kohdalla on kuitenkin syytä miettiä, olisiko pakollisuus uskottavuuden vuoksi tarpeellista.

Suomi on ilmaissut halunsa auttaa Ranskaa mm. tarjoamalla lisää henkilöstöä Malin ja Libanonin kriisinhallintaoperaatioihin. Myös kurdisotilaiden koulutusohjelmaa Pohjois-Irakissa on tarkoitus jatkaa ja tehostaa. Näiden Suomen toimien ansiosta Ranskalla on mahdollisuus siirtää omia sotilaitaan Isisin vastaiseen taisteluun.

 

Budjettiratkaisu turvaa puolustuksemme

Eduskunta on keskustellut kuluvalla viikolla ensi vuoden budjetista. Puolustusministerinä olen tyytyväinen siitä positiivisesta mielenkiinnosta, jonka oman hallinnonalani talousarvioesitys on eduskunnassa saanut. Edustaja Niikon esittämä valtiovarainvaliokunnan mietintö korostaa mielestäni oikeita asioita, ja siinä esitetyistä asioista on helppo olla yhtä mieltä.

Puolustusmenojen maltillinen korotus ensi vuonna mahdollistaa materiaalihankintojen lisäämisen, ja konsernisäästöistä huolimatta voimme pitää toiminnan tason ensi vuonna kuluvan vuoden tasolla. Tämä tarkoittaa, että reserviläisten kertausharjoituksista, varusmiesten maastovuorokausista, Ilmavoimien lentotunneista ja Merivoimien alusvuorokausista ei tingitä. Olen samaa mieltä valiokunnan kanssa siitä, että toimintaympäristön muutos edellyttää nykyistä korkeampaa toimintavalmiutta. Sitä voimme lisätä kustannusneutraalisti lainsäädäntöä kehittämällä sekä tietysti lisäämällä resursseja.

Mitä materiaalihankintojen osuuteen sotilaallisen maanpuolustuksen budjetista tulee, ei asia ole aivan yksinkertainen. Hallituksen täydentävän esityksen mukaan materiaalihankinnoista siirretään 51 miljoonaa euroa toimintamenoihin. Sitä varallisuutta ei kuitenkaan käytetä toiminnan rahoitukseen, vaan muun muassa uusien järjestelmien kunnossapitoon ja varaosiin. Budjettiteknisesti nämä katetaan toimintamenojen puolelta, mikä kieltämättä hämärtää perinteisen kolmijaon tarkastelua. Varsinaisissa materiaalihankinnan kuluissa on hankkeina etenevät materiaalihankinnat, joista monet ulottuvat usealle vuodelle. Toimintakulujen puolella on vastaavasti järjestelmien kunnossapitoon tarkoitettuja varaosia ja ampumatarvikkeita. Olen valiokunnan kanssa samaa mieltä siitä, että puolustusvoimauudistuksen aikana Puolustusvoimiin syntyy sekä koulutus- että varaosavajetta. Tämän vajeen poistamiseksi on tehtävä töitä.

Erityisen kiitoksen haluan antaa eduskunnalle vapaaehtoisen maanpuolustuksen määrärahojen nostamisesta aiemmalle tasolle. Tämän lisäyksen ansiosta meidän ei tarvitse leikata vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, joka on kaikkiaan kustannustehokas tapa pitää yllä reservimme taitoja. Valiokunnan tahto Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen yhteistyöstä ja rahoituksesta on hyvä ohjenuora.

Budjettikeskustelu puolustusministeriön hallinnonalan osalta on kokonaisuudessaan luettavissa eduskunnan verkkosivuilla.

Avoin kirje asedirektiivistä

Helsingissä 14.12.2015

Arvoisat suomalaiset europarlamentaarikot,

Komissio antoi 18. marraskuuta 2015 ehdotuksen asedirektiivin 91/477/ETY muuttamiseksi. Ehdotuksen taustalla ovat viime vuosien ja syksyllä Pariisissa tapahtuneet terrori-iskut.

Ehdotuksen mukaan lippaalliset, itselataavaa kertatulta ampuvat siviilikäyttöön valmistetut sarjatuliaseita muistuttavat ampuma-aseet kiellettäisiin yksityishenkilöiltä myös deaktivoituna.

Tällainen kielto lopettaisi Suomessa nykymuotoisen, omaehtoiseen ja omakustanteiseenkin maanpuolustuskyvyn ylläpitoon liittyvän reserviläistoiminnan. Tämä taas heikentäisi merkittävästi Suomen puolustuksen uskottavuutta tilanteessa, jossa turvallisuusympäristön muutos korostaa osaamista ja valmiutta. Kiellolla olisi siten huomattavaa maanpuolustuksellista merkitystä.

Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus on vuoden 2015 alusta lähtien 230 000 henkeä, joista yli 95 prosenttia on reserviläisiä. Uskottavan suorituskyvyn luominen vaatii joukkojen säännöllistä harjoittamista ja kouluttamista. Sodan ajan joukkojen osaamista, kenttäkelpoisuutta ja ampumataitoja ylläpidetään kertausharjoituksilla ja niitä täydentävällä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) koulutustoiminnalla ja reserviläisten omaehtoisella harjoittelulla.

MPK järjesti vuonna 2014 koulutusta noin 47 000 osallistujalle. Tästä määrästä noin 2/3 oli puolustusvoimien tilaamaa sotilaallista ja sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta. Tässä koulutuksessa reserviläiset käyttivät omia henkilökohtaisia aseitaan.

Asedirektiivimuutokset eivät saa vaikuttaa kielteisellä tavalla siihen, miten Suomi näkee tarkoituksenmukaiseksi kansallisen puolustuksensa järjestää.

Puoliautomaattiaseiden kieltoa koskeva kohta (Liite 1 A luokka – Kielletyt aseet) tulisi poistaa direktiivistä tai vähintään tulisi saada poikkeusmahdollisuus (6 artikla) jäsenvaltion maanpuolustuksen ylläpitoon liittyvän ampuma-asetoiminnan, kuten reserviläistoiminnan mahdollistamiseksi.

Vetoamme suomalaisiin europarlamentaarikoihin, että vaikuttaisitte omalta osaltanne Euroopan parlamentissa Suomen puolustusjärjestelmän erityispiirteiden huomioimiseksi asedirektiiviä käsiteltäessä.

Jussi Niinistö
Puolustusministeri

Petteri Orpo
Sisäministeri

Ilkka Kanerva
PuV, puheenjohtaja

Seppo Kääriäinen
UaV ja PuV, jäsen

 

Hornetille seuraaja

Ilmavoimat on nopeutensa johdosta puolustuksemme keihäänkärki. Se on parhaillaan saavuttamassa historiansa parhaan iskukyvyn, mutta vanhentuvat aikanaan hyvin ilmapuolustustamme palvelleet Hornetitkin.

Siksi olen valtuuttanut puolustusvoimat käynnistämään hankkeen Hornetien suorituskyvyn korvaamiseksi. Tavoitteena on korvata 2020-luvun puolivälistä alkaen poistuva kalusto monitoimihävittäjällä. Päätös hankkeen käynnistämisestä perustuu hallitusohjelmaan ja saamaani esiselvitykseen Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamisesta.

Hävittäjähanke kulkee puolustushallinnossa nimellä HX-hanke. Aikataulu on suunniteltu. Ensinnäkin tietopyyntö lähetetään helmikuussa. Määräaika vastauksille on lokakuu 2016. Toiseksi tarjouspyyntö lähetetään keväällä 2018. Varsinainen hankintapäätös allekirjoitetaan 2021, eli lopullinen ratkaisu on seuraavan hallituksen heiniä.

Tulevan hävittäjän valinnassa huomioidaan neljä osa-aluetta: turvallisuuspolitiikka, sotilaallinen suorituskyky, elinkaarikustannukset sekä huoltovarmuus ja teollinen yhteistyö.

Tuleva hävittäjä on joko yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Rafale, ruotsalainen Jas 39 Gripen NG, amerikkalaisen Boeingin F-15 Eagle tai F-18 Super Hornet tai niin ikään amerikkalaisen Lockheed Martinin F-16 tai F-35. Hintahaitari liikkuu 5 ja 10 miljardin välillä.

Kuten ilmavoimien komentaja Kim Jäämeri on todennut, Suomi voi hankkia Hornetien tilalle kahtakin konetyyppiä. Mitään vaihtoehtoa ei tässä vaiheessa kannata sulkea pois. Suomi kilpailuttaa itselleen hinta-laatu -suhteeltaan parhaan mahdollisen hävittäjäsuorituskyvyn, jolla se pystyy uskottavalla tavalla vastaamaan tulevaisuuden ilmapuolustuksestaan.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Sotilas –lehdessä 10.12.2015.