Avainsana-arkisto: puolustusteollisuus

Minulta on kysytty…

Minulta silloin tällöin kysytään mitä oikein puuhaan. Entisten ministerien tulemiset ja menemiset kiinnostavat. No, kerrotaan!

Kirjallisten harrastusten – esimerkkinä yllä mainittu Susitaival-kirja – lisäksi olen etsinyt töitä. Parhaillaan olen ehdolla Kannuksen kaupunginjohtajaksi. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta 15. kesäkuuta, joten elämme jännittäviä päiviä, ystävät hyvät.

Ja olen minä edelleen Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, mutta jatko siellä on riippuvainen Kannuksen kaupunginvaltuuston päätöksestä…

Lisäksi Pirkkalassa toimivan FY-Composites Oy:n yhtiökokous on nimennyt minut hiljattain hallituksensa jäseneksi, samoin kuin tytäryhtiönsä SMH-Uretan Oy:n hallitukseen.

FYC rakentaa monenlaista ballistista suojaa, kuten esimerkiksi kypäriä puolustusvoimille. On hienoa saada olla mukana kotimaisessa puolustusmateriaaliteollisuudessa, oppia uutta  ja hyödyntää omaa osaamista sekä osaltaan olla rakentamassa huoltovarmuutta.

 

Lisätukea Suomen puolustusteollisuudelle

Hallitusohjelma linjaa, että Suomi ylläpitää laaja-alaisesti keskeisiin sotilaallisiin suorituskykyihin liittyvää kansallista teknologista osaamista sekä riittävää huoltovarmuutta ja puolustusteollisuutta. Nyt tätä työtä on viety jälleen kerran konkreettisesti eteenpäin.

Valtioneuvoston yleisistunto hyväksyi eilen periaatepäätöksen Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaamisesta. Päätöksessä määritetään puolustuksen kriittiset suorituskykyalueet ja teknologiat.

Periaatepäätöksessä kuvataan mm. yhtäältä sitä, mitä suorituskykyjä tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa, jotta puolustusvoimat pystyy hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä ja toisaalta sitä, mitä teknologiaa ja osaamista tarvitsemme, jotta puolustusvoimat kykenee käyttämään ja muokkaamaan em. suorituskykyjä kaikissa olosuhteissa.

Puolustusteollisuus onkin olennainen osa kokonaismaanpuolustusta monen keskeisen asejärjestelmän ylläpidossa ja kehittämisessä.

Samalla annamme erityisesti EU:lle selkeän viestin siitä, mitkä alueet ovat Suomelle kriittisiä ja että niiden suojaamiseksi saatamme turvautua erityisiin toimiin pitääksemme tietyn kriittisen teknologian tai osaamisen Suomessa.

Näihin alueisiin voi kohdistua erityisen suuria huoltovarmuuden ja riippumattomuuden tarpeita, minkä tulisi heijastua hankinnoissa asetettaviin vaatimuksiin. Tällöin voi olla tietyissä tapauksissa perusteltua jättää soveltamatta EU:n puolustus- ja turvallisuushankintadirektiiviä ja toteuttaa hankinta ns. kansallisin menettelyin.

Erityisen ajankohtaista tämä on nyt merivoimien aluskalustoa ja ilmavoimien hävittäjäkalustoa uusittaessa, vaikka kaikkea teknologiaa ei luonnollisesti aina voikaan hankkia kotimaasta.

Usea muukin maa on tehnyt tai parhaillaan valmistelee vastaavia linjauksia (mm. Hollanti, Tanska, Norja, Tshekki, Saksa) joten olemme oikea-aikaisesti liikkeellä.